Seurassa tunnelma tiivistyy

Olen ollut nyt tämän syksyn aikana seuran kanssa tekemisissä enemmän kuin normaalisti, sillä vaikka alunperin kisaamista varten siihen liityinkin niin nyt tahdon kyllä muutenkin laajentaa hevospiiriäni tutuista ympyröistä. Ja kyllä on kannattanut, olen tutustunut moniin mahtaviin tyyppeihin, saanut maastoseuraa (kunhan Haddi taas rauhoittuu niin että voisi kunnolla maastoilla :P), uusia kokemuksia ja hirveästi tsemppausta.

Polvi tuntuu jo varmemmalta kuin keväällä, ja ajattelin että josko sitä uskaltaisi joskus hypätä edes pieniä esteitä... Haddilla on nyt jouluun asti "länkkärikuuri" menossa enkä muutenkaan tykkää enää niin paljon enkkutyylistä, mutta en voi kieltää etteikö vuoden tauko esteiltä tuntuisi... En ole mikään rohkea ratsastaja, mutta esteistä pidän silti kun on tuttu hevonen alla. Kovasti tekisi mieli Haddilla käydä seurakisoissa edes ihan pienessä luokassa, mutta sitten tulee taas se "mutta se ei ole lännenmalliin, näääääh"- fiilis. Totuus kumminkin on, että kaipa sitä on pakko välillä enkkutyyliinkin mennä, ettei niitäkään taitoja unohda.

Niinpä tein kompromissin, aion ratsastaa ekaa kertaa moneen viikkoon enkkutyyliin, mutten Haddilla. Tapasin nimittäin Taran omistajan viime sunnuntain seurakisoissa kun hän juurikin kyseisellä tammalla kisasi, ja katsellessani sitä menoa koin valaistumisen; "Ai noin tolla hevosella ratsastetaan!" Niinpä sitten varailin ensi viikolle yksityistuntia Taralla, ja sanoin että alas satulasta meikää ei sitten saa päästää ennen kuin osaan silläkin hevosella ratsastaa, vaikka sitten molemmat jalat katkeisivat. Ehkäpä osaan ratsastaa nyt paremmin muillakin hevosilla kuin viisikäyntisellä Höpöttimellä, kun olen Wilin kanssa saanut jo hyvää siedätyshoitoa kolmikäyntiseen menoon... (Oli järkytys nousta ekaa kertaa sen selkään ja tajuta ettei tarvitsekaan koko ajan vahtia että vaihtuuko ravi töltiksi. :D)
Pikkusisko lupautui kuvaajaksi, koska tahdon nähdä että miten siellä suokin selässä istun ja mitä virheitä teen ja mitä teen oikein. Ja saanpahan sitten blogiin todistusaineistoa että kyllä, osaan ottaa itseäni jopa niskasta kiinni ja hoitaa asiat loppuun -tässä tapauksessa tavallaan jatkan jouluna surkeasti päättynyttä tuntiani, jolloin Tara kiikutti kuin heinäsäkkiä ja lopulta istuin polvi turvonneena kylmäpussien kanssa angstaamassa karsinassa.... :W Mestariratsastaja eiku.

Hauskaa oli kun kisoissa juttelin erään naishenkilön kanssa, ja hän ei millään tahtonut uskoa että hyppään issikallani -"Eihän ne sellasta osaa?" Pistinpä sitten katsomaan kun Haddin vanha karsinanaapuri ja laidunkaveri hyppäsi kooltaan suurimmassa 60 cm luokassa, ja sijoittui viidenneksi. Hienoa oli nähdä issikka siellä puokkien ja suokkien keskellä. ;) Tultiinkin siihen tulokseen sitten myöhemmin kotitallilla, että on vaan oikeesti hyvä ratsastaja jos vetää puhtaita ja nopeita ratoja issikan kanssa, kun pitää osata hallita istuntansa niin hyvin ettei askellajit mene sekaisin. Haddi ainakin vaihtaa heti possupassiin jos vähänkin jäkittää istunnalla, tai jos sen antaa kuumeta liikaa. Perstuntuman löytää issikalla, näin mie sanon.

Issikoissa on voimaa!
Olin seuran virallisena kuvaajana, ja lisää kuvia löytyy täältä. Jos siis olit 16.9 kisaamassa SaRan seuraestekisoissa, niin tuolta löytyy enemmän tai vähemmän onnistuneita kuvia. Maneesikuvaus on hankalempaa mitä aattelen, ja tajuan sen yleensä vasta siinä vaiheessa kun kolmijalka on jäänyt kotiin... :---P

6 kommenttia:

  1. Mie oon törmänny kisoissa pariinkin kertaan yhteen piskuiseen issikkaan, joka hyppii (ei ehkä kaikista ammattimaisimmalla tyylillä) ainakin 80cm ratoja kovalla innolla :)

  1. Oon aina yhtä fiiliksissä kun kuulen että jossakin päin pyörii issikka kisaamassa esteillä, saisi sitäkin rotua vähän pois "maastokamu"-muotista. :D Tai siis onhan ne maastossakin kivoja siinä missä muutkin hevoset, mutta niillä on kiva tehdä kaikkea muutakin~

  1. oma 126 senttinen russi/Issikka vuokris hyppää 60 ihan innoissaan. Issikoissa on voimaa (:

  1. Mahtavaa! :D Jos teillä on muuten kuvia näistä hyppäävistä issikka(risteytyksistä=) niin olisi kiva nähdä, voisi joskus tehdä aiheesta postauksenkin jos saisi niin paljon matskua että kaikkien epäilijöiden päät kääntyisi. >:)

  1. http://saysqueak.blogspot.fi/2012/09/tai-voi-olla-etta-eksyn-elamaan.html Liebster!

  1. Hoi kiitos C:

Lähetä kommentti

Ruusut, risut, kysymykset ja randomiudet otetaan kaikki vastaan kunhan asiallisina pysytään. :)