Oon nyt ollut viimeiset kolme päivää mukavasti saikulla, yöunet ja ruokahalu mennyt eikä se psyykekään ole ollut ihan kasassa joten lääkäri katsoi parhaaksi passittaa rauhoittumaan. Huono eroamaan, ehkä? :D Tästä sitten seurauksena on ollut se, että on jäänyt aikaa tehdä omia kivoja juttuja -no, lähinnä hevosten kanssa himmailua siis.
Tosin ainakin Haddin kanssa mie oon vaan saanut turpiini ja kyrpiintynyt entistä enemmän: toissapäivänä se pelkäsi niin hurjasti portin napsuvaa sähkölankaa, että tunnin sisällehaun saldona oli vain revityt kädet ja polvet muussina kun olin useampaankin otteeseen ottanut kontaktia maan kanssa Haddin vetäistessä mut komeesti nurin. Se oli ihan oikeasti kauhuissaan, pyöri kuin pieru perseessä, korisi ja hyppi pystyyn. Lopulta hain tallinomistajan avuksi ja saatiin Hödö talliin.
Ongelmat eivät loppuneet siihen, vaan kun lähdin samoille suunnille (mutta eri laitumelle, mulla palo pinna sen portin kanssa) viemään Haddia takaisin pihalle, niin sehän pisti liinat kiinni ja aloitti taas temuamisen. "En varmasti tuu, hitto siellä se portti taas oottaa mua!!!!" Niinpä sitten otin turpahinasta kiinni laittaakseni ketjunarun turvan ympärille -Haddi hyppää juuri silloin pystyyn ja miun sormet jää sen turvan ja turpiksen väliin. Ai vittu että sattui! Siinä oli se hyvä puoli että suutuin ihan helkkaristi, ärjäisin ja "jyräsin" Haddia silkasta kipuvitutuksesta -se meni heti tossun alle ja tyytyi piilottelemaan miun takana pahalta portilta, kun vein sen toiselle laitsalle. Nyt on sormetkin sitten kipeenä, how great is that.
Tänään kävin syöttelemässä Haddille porkkanoita siinä portin lähellä, että ei jäisi mitään kamalaa pelkoa. Se olikin tarpeen, sillä kovasti se vielä kyttäsi ja otti jatkuvasti epämääräisiä loikkia portilta pois, ja kun napsaisin porkkanan poikki niin poikahan lensi ainakin metrin ilmaan. Hui, naksahdus! Kun se lopulta uskaltautui takaisin miun luokse, se otti porkkanan, puraisi ja -naks, "IIIIK KARKUUN HYIII SE KUULU MIU SUUSTA!" Ja sinne tarhan perälle se sitten jäikin kyräilemään ja otti oman aikansa maanitella takaisin. =_= En aina ymmärrä.

Banana Split :D

Ratsastaessa Hödötsyykki on ollut ihan mukiinmenevä, ja olen testannut tekemiäni ohjia: hyvin toimivat ja pysyvät kiinnikin jopa. Nuo kuolaimista roikkuvat lärpäkkeet miun piti pistää jo alkuun pois, sillä Haddi keskitti kaiken energiansa siihen että saisi syötyä ne. :D
Pakko kehaista että ovat tällä hetkellä ehkä mukavimmat ohjat mitä meillä on. Nuo on punottu matonkuteesta neljän langan letiksi, eli ne ensinnäkin joustaa. Ne on myöskin tosi pehmeät käsissä, en tarvitse hanskoja noiden kanssa -ja mikä ehkä kaikista kivointa, noi on tosi kevyet, tuntuu ku ilmaa vaan ois. Suuhun pysyy siis koko ajan herkkä ja pieni tuntuma, ja puolipidätteistä saa suorastaan olemattoman pieniä, samoin kuin muistakin ohjien avuista, ja silti menee perille. Testikäyttö on vielä kesken mutta on nuo hyppäämiset ja kouluväännöt kestäneet, eivät pienten esteilopukkienkaan kanssa pettäneet. Että voin kyllä tuollaisia tilauksestakin tehdä jos joku tahtoo itsekin kokeilla, vaikken virallisesti noita ohjia vielä myykkään kun tosiaan vielä vähän protoilen ja hommaa kehittelen.


Ja sitten tuli käytyä tänään taas Karkillakin ratsastelemassa. Nyt kun oltiin tultu tutuiksi niin pystyin keskittymään enemmän jo ratsastamiseen -yritin kovasti saada omaa istuntaani paremmaksi, mikä ei kyllä näin suoraan sanottuna ollut kovin helppoa kun toisesta jalasta on nivelsiteet venähtäneet. No, parhaani yritin enkä nyt niin kamalan vinossa ollut, välillä jalatkin jopa olivat paikoillaan.
Karkki on kyllä ihan huippu ratsastaa ja uskon että kyllä mie sen kanssa pääsen edistymään ees jonkin verran vielä, tai siis kun se huomauttaa aika herkästi jos oon kovakätinen tai könötän -jos olen kova niin pää menee vinoon, ja jos könötän niin Karkki olettaa sen pidättäväksi istunnaksi ja parhaimmillaan pysähtyy töks vain. :D Haddi on niin tottunut näihin miun istuntavirheisiin ettei enää jaksa taistella niitä vastaan, lol... Hevosparka.

Kentän laidassa oli punainen jakkara. Punainen jakkara oli hyvin hiljainen oikeaan kierrokseen, mutta vasempaan se selvästi murisi ja sihisi Karkille. Vasemmassa kierroksessa se nimittäin väistettiin aina komealla kiertoliikkeellä, ja varsinkin laukatessa se selvästi vihjasi ruunalle että saattaa hypätä kimppuun. Hui, iik, sivuväistöliike ninjaelkein!

"HUI, yleissatula, ääk! Miten tässä istutaan!?" No ei ainakaan jalat lavoilla niinku mä :DDDDD

Naurakaa miun kypäräkampaukselle. :D

Tänään kävin ratsastamassa Karkki-lämppärillä, ja laitan siitä pikkuisen postauksen kuten olin luvannutkin. :> Miun pikkusisko oli mukana kuvailemassa, mutta yllätys yllätys kamera alkoi prakaamaan eikä taaskaan ollut suostunut tallentamaan laittamiani valmisasetuksia: kuvia on siis vain muutama, ne jotka olivat sen verran vaaleita että musta hevonenkin näkyi. Kamerassa itsessään ei ole mitään vikaa, mutta kun ne asetukset eivät tallennu ja tunnette ehkä efektin "kun-kameran-näytöllä-ne-näytti-hyviltä"....

Karkki oli todella mukava, vaikka -kuten kuvatkin sen kertoo- tää ensikerta meni vähän makustellessa että millasta on olla kolmikäyntihevosen selässä. Haddiin tottuneena könötin nostaessani ravia (Haddi nostaa ensin töltin ja kun könötän löysin ohjin se vaihtaa raviin), ja laukannostoissa suurin piirtein heitin ohjat käsistä ja könötin ja tajusin aina liian myöhään että ai niin joo, se Haddi on nyt 20 km päässä... hups. Karkki parka, tunsin sen "mitä helvettiä sä tahot? o____o"- katseen. Ja siis Haddilla joudun nostamaan laukan aika... epätoivoisesti, koska siltä ei vaan ainakaan oikeaa laukkaa meinaa tulla, passi löytyy taaskin nykyisin liian helposti. :C ffffff-

Karkista tykkäsin ihan hirmu paljon, ja aion käydä sillä useamminkin ratsastelemassa. n_n Se on vähän hankala saada kuulemma käyttämään takamustaan (eli miulle suurin piirtein mission impossible mun taidoilla, perkele) mutta hyppää kivasti, ja herkkäkin se oli. Tässä kaikille niille joiden mielestä ex-ravureista ei ole mihinkään -Karkkipoju antaa huutia moiselle väitteelle!

Miua oikeasti hiukan hävettää laittaa näitä kuvia, kun istuin suurimman osan ajan aivan järkyttävästi, alkuun hieman jännitin uutta hevosta ja sen jälkeen vasta aloin muistelemaan "oikeaa" ratsastustyyliä... u__u Mutta epäilen että toistoilla, toistoilla ja toistoilla mie saisin ittenikin paremmaksi ratsastajaksi. Haddilla vaan ahkerasti tunneille ja itsenäistä ratsastelua sekä sillä että Karkilla niin hyvä tulee...

No könö könö, tarviin tuhat ratsastuskertaa että opin nostamaan ravin epäHödömäisesti

Tää on ehkä ainoa selvä kuva varinaisesta työskentelystä. Ensi kerralla _pakotan_ sen samperin kameran toimimaan, mur. (Joo ja jalustimen paikka on ofc keskellä jalkaa... D: Evo)

Kyllä meistä vielä kaverit tulee kun mie vielä joskus opin ratsastamaankin. (y)

Miusta tuntuu että ihmisillä on paljon mitä ne miettii miusta, muttei vaan uskalla kysyä -sen voin jo todeta ainakin jo esim pelkästään tallilla miun selän takana liittyvien juttujen perusteella! :D Joten ask me anything you want, anonyyminäkin, http://www.formspring.me/Eetuperkele  Miua sitä paitsi kiinnostais tietää että mitä immeiset oikeesti miussa ihmettelee, vai ihmetteleekö mitään...

Oon lupaillu noita kuvapostauksia pistää, mutta nyt vähän lykkään kun ajattelin että perhana, en ole esitellyt Merliniä teille ollenkaan. D:



Merlin, kasvattajanimeltään Alexei, tuli meille siis aikamoisella kiireellä ja hädällä kun sen edeltäjä Raineri kuoli äkkiseltään ja jätti Irmeli-paran ihan yksin. Irmeli on ollut koko elämänsä seurassa, joten sille oli aika kova paikka jäädä itsekseen -asiaa ei yhtään helpottanut se, että se sairastui itse samaan pasteurellaan kuin mikä Raikunkin vei, ja toipumisajan sen oli oltava yksikseen jottei tauti tartu. Sinä aikana sitten äitini (kyllä, luuhaan vielä kotona ainakin vuoden) bongasi myytävänä sinisiamsoopelin, sinisilmäisen kääpiöluppapojan joka lähti halvalla korvassa olevan vekin vuoksi. Niin sitten eräänä perjantaina käytiin hakemassa Merlin meille, tunnin ajomatkan päästä: sen verran nätti ja hieno poika oli, että sen vuoksi sieti ajaakin, ja äitini on aina halunnut sinisilmäisen kanin joten silläkin oli osuutensa asiaan.

Vähän päälle puolen vuoden ikäinen Merlin on kiltti, mutta aikamoinen viuhupallo. Se suorastaan hullaantui kun tajusi että saa meillä olla parhaimmillaan yli 12h vapaana putkeen, ja siitä seurauksena on että Merlin pinkaisee pakoon heti kun joku kävelee kohti: "Et kyllä varppina vie mua häkkiin! >8C" Sylissä poju on kuitenkin rauhallinen, ja kun sille tekee selväksi että haluaa vain hellitellä niin sitten saa rauhassa silittää ja olla lähellä. Mites sen vaan kerrot...
 Suvussaan Merlinillä on ihan hyviä, palkittuja nimiä. Lisäksi kuulemma isä ja veli (?) ovat kovia hyppäämään, eli on muhinut ideanpoikasta että Merliniäkin alkaisi hyppyyttämään ja ehkä pikkuisen kisaamaankin, jos ei ajomatkat nyt kauhean pitkiksi valuisi. Energiaa ja ponnua pikkupojalla ainakin tuntuu riittävän, siitä ei ainakaan tarvitsisi huolehtia~~

Hieno ostos siis, vähän harmittaa että tää piti leikata, ties mite hienoja penskoja oliskaan voinut jättää. Myöhästä katua. :C

Tähän väliin, kävin eilen kuvaamassa Miiaa kun hän kävi hyppäämässä Murtovaaran Tallilla Polina-ponilla. Ponski on vielä nuori, ja koska sillä käy välillä pienet tytöt ratsastelemassa (joita Polina kuulemani mukaan vedättää 6-0) niin Miia saa käydä palauttelemassa kuria kärtsylle ponineidille. ;D

Ensin mentiin näinkin nätisti....

Anteeksi kamalan surkea kuvanlaatu, Urpo (kamera) vamottaa eikä enään suostu tallentamaan tekemiäni asetuksia! :C prkl

Pukki, pukki ja pukki...

Itse tein jotakin historiallista: aion ratsastaa muullakin hevosella kuin Haddilla. D8! Aion maanantaina eli huomenna mennä ratsastamaan samaiselle Murtovaaran Tallille Karkki-lämppärillä. Homma lähti siitä, että nyt kun olen vikaa vuotta opiskelemassa tekstiiliartesaaniksi (saa nauraa, mutta edelleenkään en enempää taiteeseen liittyvääkää alaa löytäny kotipaikkakunnalta) niin päätin että voisin seuraavaksi opiskella jotakin mistä pidän -no, tavoitteena olisi sitten hevosenhoitajaksi tai ratsastuksenohjaajaksi yrittää lähteä opiskelemaan. Miulla riittää petraamista ainakin ratsastustaidoissani -tiedän että esim. Ypäjän sivuilla lukee ettei ratsastuskokemusta vaadita, mutta käytännössähän se on niin että parhaat valitaan- mutta onhan tässä vielä vähän alle vuosi aikaa harjoitella ennen pääsykokeita. Siksi juuri haluankin ratsastaa mahdollisimman monilla eri hevosilla, sillä olen jo nyt huomannut juurtuvani Haddiin: viisikäyntistä issikkaa kun ei vaan voi mitenkään ratsastaa samoin kuin kolmikäyntistä, se nyt vain on surullinen totuus. Vieläpä kun Haddilla on omia oikkujaan ja meillä on vähän omanlaisemme yhteiskieli (heitän ohjat suurin piirtein kaulalle ja nousen kolmipisteistuntaan = oikea laukka, joka on Haddin akilleen kantapää) niin ehkäpä miun pitäisi opetella muillakin ratsastamaan. Se tästä vielä puuttuisikin että ratsastusnäytössä laukannostossa teen kuten Hödön kanssa, voisi olla etten edes varasijalle pääsisi. 8'D

Jos totta puhun niin oon ihan hajalla ja oon törttöilly enemmän ku laki sallii, mutta koska tää ei todellakaan ole mikään angstiblogi niin keskityn muihin juttuihin.

Oon jemmannu kamerassa viikon kuvia, ja tänään sitten sain vihdoinkin siirrettyä ne koneelle ja muoksittua. Ihan tyytyväinen oon, kävin mm. kuvailemassa Hödöä ja syysluontoa. :> Laittelen sitten part kakkosen myöhemmin, nyt en todellakaan jaksa lärätä kaikkia kuvia läpi...
Tästä lähtien aattelin aina spämmätä blogia kun saan hyviä kuvia: ärsyttää kun tiedostoihin jää liiruamaan monia kivoja otoksia, joille ei vaan löydä sopivaa merkintää. Niin että blogi tulee varmasti muuttumaan aika paljon valokuva-ja hevosaiheiseksi.

Harrastuksena pallien rapsuttelu

No kyllä muakin häiritsisi jos joku hullu nainen kyyläisi joka yö mun ikkunan takana?

Ja tosta päästäänkin aiheeseen nimeltä Merlin. En tähän blogiin ikinä saanut aikaseksi kirjoitettua (lähinnä koska asia, niin noloa kuin se onkin myöntää, on edelleenkin kivulias) mutta Raineri kuoli elokuun loppupuolella. Keuhkoihin mennyt pasteurella vei sen päivässä, ja yöllä vähän vaille kahdeltatoista se lopulta nukkui pois miun sylistä (;~;) ja jätti Irmelin yksin. Irmeli sairastui samaan tautiin mutta selvisi antibioottikuurilla pöpön jäätyä pois tärkeistä elimistä, mutta sairaus ei sitten sitä ainoana vaivannutkaan -tyttö parka oli koko elämäns elänyt ensin emänsä ja sisarustensa seurassa ja sitten Raikun kanssa, ja äkkiä se olikin yksin! Onneksi Itu ensiapuna lainasi omaa Kasperi-pupuaan Irmelin seuraksi siihen saakka että saataisiin toinen kani hankittua, sillä tuo raitapöksy tuppasi masentumaan yksinäisyydestä.
Sitten meille tulikin Merlin, oikealta nimeltään Alexei: sinisiamsoopeli kääpiöluppapoika tummansinisillä silmillä ja reikä korvassa kiitos veljensä. :)
Merlin on oikein mukava, mutta se on suorastaan villiintynyt siitä että saa olla meillä päivät vapaana: aina kun joku kävelee sen luo se pötkii pakoon, sillä herra pelkää koko ajan että joutuu takaisin häkkiin. Jos kohti ryömii niin sitten Merlin tajuaa että sitä halutaan vain silitellä -eli pitääks tässä ruveta kämpässä liikkumaan vain ryömimällä? :D "Joo tervetuloo, voisiksä matoilla nyt tossa maassa ettei Merlin säiky..."

Pikkusiskon sylissä se viihtyi hyvin, nukkui about tunnin siinä korvat levällään ja jalat oikosenaan. :>

Eilen tuli varsin extempore kuvausreissu 24h varoitusajalla, mutta luonnollisesti päätäpahkaa ryntäsin kuvaamaan kun pyydettiin. Lisäksi tilattiin akryylimaalaus ja lyijykynätyö, joten eipä ollut tuottamaton reissu! Mutta tästä sitten seuraavassa postauksessa, cya later folks. 8)

Aina ei onnistu ees epäonnistumisessa, silloin puhutaan kyllä jo tosi uusavuttomasta ihmisestä veikkaan ma. :C

Uh oh I must be emo, en tykkää, en yhtääääääään~

Warn your warmth to turn away
Here it's December every day
Press your lips to the sculptures and surely you'll stay
For of sugar and ice I am made, I am made

It's in the blood
It's in the blood
I met my love before I was born
He wanted love, I taste of blood
He bit my lip and drank my warmth from years before

Hiukan itsekäs ja puoliangstinen postaus, jota ei tarvitse lukea jos aikoo vain kertoa miten paskamainen olen -tällä hetkellä tiedän sen varsin hyvin itsekin. :C Kirjoitan tämän lähinnä siksi, että helpottaa myöntää asia ääneen, tai tässä tapauksessa muiden silmille.

En kerro mitään sen tarkemmin, mutta tiedättekö sen inhottavan tunteen kun fiilistelette kahta eri asiaa samaan aikaan samasta aiheesta? Tällä hetkellä olen erittäin, erittäin iloinen ja ylpeä erään läheisen ihmiseni puolesta -samalla myöskin luvattoman kateellinen, minäolentäysinolla-fiiliksillä käyvä mörri. Se johtuu siitä, että jään -jälleen kerran- varjoon sellaisessa asiassa joka on minulle tärkeä, jossa luulen olevani hyvä. Kukaan ei ole maailman paras koska aina löytyy parempia, eikä kukaan ole maailman huonoin koska aina löytyy huonompia: mutta kun on aina tuntenut oman tasonsa olevan suht korkea, ja sitten tajuatkin olevasi pahainen wnb, keskinkertainen... Sitä tulee sellainen olo että olenko mie missään hyvä? Yhtään missään? Jos joku läheinen sijoittuisi hyvin isommissa ratsastuskisoissa, olisin puhtaasti onnellinen hänen puolestaan koska olen aina tiedostanut oman köykäisyyteni ratsastajana. Samaten jos joku saa kiinni musiikkibisneksestä, olen superonnellinen -itse olen täysin pjaska mikä skittaan tulee, ja se on lähinnä henkireikä.
Mutta visuaalisissa taiteissa olen aina luullut olevani hyvä, osannut pitää itseluottamusta sen verran että olen uskaltanut markkinoida itseäni alalle. Vähän aikaa tunnen olevani oikealla asialla, en superhyvä mutten mikään keskivertokaan enään. Ja sitten jään taas varjoon, valokeila siirtyy naapuriin ja minä olen mitättömyys.

Rantrantrant, poistan tämän postauksen ehkä myöhemmin, nyt tämä helpotti.