Apinoin tämän Tallipihan Bilehileestä. Blogini jää muuten kovin tyhjäksi kun en enää tunnu keksivän mitään kiinnostavaa kirjoitettavaa (juttujen taso: "yhyy jalka ei toimi yhyy Haddi on sekaisin yhyy ei ole töitä yhyy ei ole rahaa" :---D) , joten haaste herättäkööt kirjoittamisvimmani.

Haddi ja Gloí muuten selvästi vielä muistivat toisensa, koska tänään pojat kovasti höpöttivät toisilleen kun vein Haddia pihalle -Haddikin sellailla vienosti ja hiljaa, ettei vaan bad ass-maine mene. ;) Niin mikä bad ass, tommonen nallekarhu jolle on vaan sidottu raketti hännän alle. Ja ovat taineet poijjat jo jotain temutakin, Haddi ei nimittäin tänään mitenkään olisi jaksanut edes ravata irtona. Hyvä vaan että saa purettua energiaansa vihdoinkin pihallakin!

Päivä 1 Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin.
Päivä 2 Ensimmäinen hevonen jolta putosin.
Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen. 

En muista ensimmäisestä ratsastuskerrastani muuta kuin että olin nyrkillätapettavan kokoinen penikka, olimme st. Michel-raveissa ja meikä tyrkättiin ruunikon shetun selkään. Sillä shetulla oli ihan julmetun korkeat, jalkojensa korkuiset sukat -valokuvakin on varmaan jossain, en vain muista missä. Jos löydän niin lupaan skannata sen ja laittaa näytille. :>

Hurjaa revitystä. Ainakin leikisti. Lupasin teille pari päivää sitten hienoja kuvia, kun Haddi ja sen paitapeppu-kaveri Gloí pääsevät jälleen yhteen. Kuinkas kävikään? Vähän toisiaan nuuskivat ja hörisivät, sitten nähtävästi yhteisestä sopimuksesta alkoivat syömään. :D Ja me kun oltiin jo varauduttu siihenkin kauhuskenaarioon että tulisivat langoista läpi, suojatkin pistettiin.
Vähän Haddia lapsetti ja yritti näykkimällä ja tuuppimalla välillä kaveriaan leikkiin yllyttää, mutta Gloí aina vain luimisti takaisin kuin sanoen "mees nyt kakru siitä, mää syön! >8("

"Ai katos, toi taas. No moro moro."

Päivän hurjin tapahtuma oli kun Gloí nousi makuulta. Hurrrrrrjaaa. :D

Olin koko sunnuntai-iltapäivän tallilla siskoni kanssa, sillä aioimme ohjasajaa (ajaminen olisi hauskempaa, mutta kärryt vaan puuttuu :D) Haddia hänen tuntinsa jälkeen. Kävikin kuitenkin niin hyvin että 3-4 oli tauko, joten syöksyimme valtaamaan maneesin niin että systeri voisi ratsastaa. Onhan hän ennenkin Haddin satulassa istunut, ollut leikkitunnilla ja päästellyt maastossa jne. mutta nyt Haddin riekkumiskauden aikana ei pahemmin. Halusin siis itse vain nähdä että hän pärjää pöllöpollelle -pakkohan sitä isoveljenä on vähän velvollisuudesta huolehdittava. ;)

Kuka lienee hiuspehkon alla piilottelee...

Herra Texmexhän se siellä.

Jenni ja Fria alkukäynneissä.

Gloí.

Tiedän että kiviäkin kiinnostaa, mutten tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa kun tänään tulin ensimmäisestä fysioterapiakäynnistä. Jalasta (tai oikeastaan jaloista...) ei löytynyt mitään kivaa sanottavaa, positiivisinta mitä terapeutti osasi minulle sanoa kun pyysin jotakin kivaakin lausumaan oli "no sä yrität ainakin reippaasti." :D

No, mikä mättää? Kaikki. Jaloissani on synnynnäisenä vikana liian lyhyet jänteet, joiden vuoksi olen aina kävellyt jne. väärin, ja nyt tuo osumaa ottanut polvi on sitten sanonut itsensä irti kun olen rääkännyt sitä elämäni ajan väärällä asennolla. :D Siinä on muuten lumpiokin vinossa, että siksi ei polvi pysy kasassa.

Komea lista.
» Polven jänteet liian lyhyet, jalkaa ei saa suoristettua.
» Jalan luut liian pienet ja kapeat, siitä huono tasapaino. (En pysynyt yhdellä jalalla pystyssä ilman tukea :V)
» Reisi- ja säärilihakset takaa liian kireät ja "lyhyet".
» Alaselkä- ja pakaralihakset olemattomat koska virheellisen asennon vuoksi en ole käyttänyt niitä kunnolla.
» Lonkat ei liiku paljon mihinkään, eikä taivu, rutisivat, naksuivat ja jumittavat vain.
» Lumpio on vinossa.
» Oikea jalka vääntynyt ulospäin, koska olen varonut kipeää polvea niin paljon liikkuessa.
» Tasajalka-astunta väärästä jalka-asennosta johtuen, jonka vuoksi polvinivelet rasittuneet ja vähän kuluneet.

Näin meillä miten teillä. 8) Hyvä urakka meikällä edessä että saisin koipeni kirjaimellisestikin ojennukseen.
Mutta pääasiana pidän sitä että jalan kumminkin saa jotenkin kuntoon, eli pääsen vielä takaisin satulaan! :)

Moi, minä olen Haddi ja minä olen vähän hölmöheppa :))))

(51 lukijaa! Wohoo, kiitos teille! C8 Ajattelin jotakin erikoispostausta tehdä kun 50 lukijan raja menee rikki, mutta nyt myöhästyin -ehkä sitten seuraava pyöreä luku~)

Haddilla on tuo tunteiden vuoristorata aika mutkikas. Ensin löllöillään laiskasti, sitten kiikutetaan, sitten taas löllöillään, sitten taas ryöstetään. Tänään siis kävin kuvaamassa kun Haddin liikuttaja Miia kävi herra karvamammuttia ratsastamassa, ja sain vain todeta että on muutkin tainneet saada makua pikku formula-katapultistani... Lopuksi Miia päästi Haddin vielä juoksemaan irtona ja päästämään puhteja pihalle, ja niinhän se tekikin -eikä antanut enää kiinni! :D Ajateltiin että no juokse sitten jos tahdot, ja niinhän se sitten juoksikin... kuvat kertovat puolestani.

"Mitä ai hä, ai pitäis rauhottuu vai?  No en ny tiiä."

Loppuun pakko todistaa, meni se kiltistikin välillä c:

Nyt voinkin keskittyä kuvaamiseen sekä maastakäsin työskentelyyn -polvi on mennyt niin pahaksi ettei raaski edes useampaa kilometriä kävellä, saati sitten harrastaa liikuntaa. Lääkärin kautta menin fysioterapiaan ja siellä nyt aloitetaan varovaisesti jalan kuntouttaminen, vanhan vamman vuoksi se on siis heikkona ja siinä on murtumisriski -> saan kuulemma käydä korkeintaan "rauhallisesti vaikka maastossa lumpsuttelemassa", mutta näyttääkö siltä että tuolla hevosella käydään rauhallisia maastoja.... :----D
Ehkä nyt kumminkin odotan sen verran että jalan saa vahvemmaksi ja saan sen uuden tuen (tosin eivät tunnu tietävän että millainen olisi hyvä, pdskdsjlkd lisää odottamista...). Alkuun olin ihan kauhuissani ajatuksesta etten voisi viikkoon muutamaan ratsastaa, mutta nyt olen huomannut että miun ja Haddin yhteistyölle on tehnyt enemmänkin hyvää se, että puuhataan välillä muuta -johtajuusharjoituksia, juoksutusta, ohjasajoa jne. Tosin siitä ei puhuta kun Haddi juoksi maanantaina meikäläisen yli... se oli vahinko... ... ...kai.... :I

Pieni, henkilökohtainen voitto tuntuu välillä paljon massevammalta kuin saada se konkreettinen ruusuke kisoissa. Haddi on nimittäin mennyt tällä viikolla oikein hyvin, se on välillä ollut enemmänkin jopa laiskanpulskea eikä ole esimerkiksi nostanut laukkoja kunnolla, mennyt vain hurrrjaa possupassia. Normaalisti olisin ihan eri fiiliksissä siitä, mutta voi arvatkaapa että miten kivalta tuntuu, kun pitkästä aikaa sitä laukkaa saa oikeasti työstää esiin, eikä estää hevosta kiitämästä päättömästi ympäriinsä. En ole koskaan ennen ollut näin iloinen siitä, että Haddi on laiska. :D

Rauhoittumisen syitä on varmasti monia. Ensinnäkin paukkupakkaset ovat ohi, eli hevosilla ei ole niin suurta tarvetta lämmitellä itseään liikkumalla hulluna. Toisekseen nyt kun Haddi kulkee hyvin liinassakin/kuuntelee hyvin ääniapuja, voin ottaa alkuun siitä turhia höyryjä pois (irto)juoksuttamalla. Kolmannekseen olen vihdoinkin päässyt pomoksi, joten Haddi uskoo helpommin jos sanon että ei.

Viimeisin onkin varmasti auttanut eniten. Kun Haddi pitää meikäläistä ylempänä, se juuri juokseekin liinassa ja irtona. Ennen ei onnistunut, koska Haddia ei huvittanut -nyt se menee, huvitti sitä tai sitten ei, koska mie sitä käsken. Tänäänkin kun irtojuoksutin sitä, niin ensimmäistä kertaa koskaan miun ei tarvinnut juosta sen rinnalla -riitti että kävelin pientä ympyrää keskellä ja tarpeen tullen heilautin raippaa ylöspäin "japjap"-komennon kanssa, niin kyllä pysyi todella kaunis, liitävä ravi! Miksei se voisi ravata yhtä kauniisti ratsastaessakin. :c
En muuten juoksuta pitkiä aikoja (jos joku nyt sitä miettii), varsinkaan jos olen nousemassa sen jälkeen selkääkin. Lähinnä vain annan Haddin ensin spurttailla irtona turhat hölmöilyt pois, ja sitten liinassa otan käynnit, ravit ja laukat niin että ne ovat hallittuja ja that's it. Varsinkin liinassa juoksuttaminen rasittaa hevosen jalkoja yllättävän paljon, enkä tahdo turhaan Hödöttimen koipia kuluttaa.

Niin ja tietenkin johtajana oleminen helpottaa ratsastamistakin paljon, minkä huomasin vasta nyt. Hevonen keskittyy paljon helpommin ratsastajaan, eikä tuijottele muita juttuja ja sätkyile. Tänäänkin tuuli humisi, vesi tippui räystäiltä ja linnut puuhastelivat maneesin katon välissä, mutta Haddi ei alkuverkkojen jälkeen niihin edes kiinnittänyt huomiota -se oli siis ihan uutta, yleensä olen tottunut siihen että aina jos maneesin ulkopuolelta kuuluu vähänkään outo asia niin meikäläiset takaavat komeaakin komeamman balettiesityksen... :---)

Iloisin mielin taas. :) Kuva on muuten otettu ennen meidän ensimmäistä sijoittumista estekisoissa, joten sietääkin hymyillä! (3.)