Saanko esitellä suomalaisen herrasmiehen Hurun, Miian ja hänen siskonsa mahdollisen tulevan vuokrahevosen.

Ai kuinka heidän hevosasiansa liittyy blogiin? Mikäli he päätyvät vuokraaman Hurua kesän, niin Haddi saa uuden ystävän -molemmat höperöt nimittäin tulisivat kesälaitumille meille kotiin! :)

Miulla on sellainen kutina että jos saadaan hevoset kotitilalle, niin tästä kesästä voi hyvinkin suurella todennäköisyydellä tulla parhain (ja työteliäin) kesä ikinä.

Pieneen hetkeen en taas ole kirjoitellut, jotenkin vierastan sitä että pitäisi tehdä postaus ilman kuvia -piti siis odottaa että edes yksi ajankohtainen kuva tulisi otettua, jotta pääsen kirjoittamaan kuulumisiani. :P

Viimeisimmän kahden viikon saldo:

• Turvonnut sääri ja hervoton mustelma (kengitettävä heitti lattiaan ja astui säärelle, kengitysessu pelasti!)
• Rystyset sileinä (Tuntuu jo olevan harrastuksena tämä purkuraudalla rystysten tasoittaminen.)
• Reikä kädessä (Älkää edes kysykö miten sain naulan uppoamaan niin syvälle käteeni!)
• Sormenpäät kateissa (Vinkki: kannattaa katsoa että raspaa vain kaviota eikä sormiaan)
• Mustelma kipeässä polvessa (asiakkaan kaviot olivat aika lennokkaat)
• Mustunut palovamma kädessä (Ei sitä kättä tarvitsisi tunkea ahjoon asti)

Nyt ollaan jännän äärellä: lähitunnit loppuivat tältä keväältä, ja nyt pitäisi hioa peruskengitys siihen pisteeseen että voi seuraavien jaksojen aikana keskittyä turvallisesti mm. kuumakengitykseen.
Mutta siis, anteeksi mitä, itsenäistä opiskelua?!
En ainakaan minä luota vielä itseeni liikoja. Siksi ovelasti minulla onkin henkisenä tukena ja "kotiopettajana" Haddin vakikengittäjä, joka toimii niinsanotusti mestarina -minä olen se oppipoika. Eihän mitään nimittäin opi harjoittelematta, ja hänen nikseillään sain eilenkin taas lukuisia ahaa-elämyksiä Haddille kenkää pistäessäni. Minulla on tuuria kun näin kotioloissakin on kokenut ammattiseppä kertomassa omia näkemyksiään ja vinkkejään, ja jotenkin eilen kaikki aukeni mielessäni taas hieman paremmin: jos kenkä kelluu, missä kohtaa kaviossa on epätasaisuutta todennäköisimmin, onko mallikenkä välttämättä plaanissa vaikka tehdassuora onkin olevinaan, paljonko uskallan ottaa alkuun leikkureilla, miten uuden kengän saa helpoiten sovitettua oikeanlaiseksi (mallaamalla vanhaan kenkään, eipä tullut aiemmin mieleen mutta nyt melkein kerralla sain taottua uuden kengän oikeaan malliin kun mallasin vanhalla kengällä muotoja. Kyllä se sokeakin kana jyvän löytää :D), millainen naulankoko on sopiva juuri Haddille jnejne.
Paljon taas aukeni, ja tunnen olevani taas himpun verran fiksumpi -vau!

Itsenäisesti kyllä uskallan joitakin pieniä kokonaisuuksia tehdä, kuten harjoitella Haddilla kengän naulaamista ja kotkauksien tekemistä -käytännössä siis otan kengän irti ja pistän sen takaisin samoihin naulanreikiin. :D Höpöllä kasvaa pinna kohisten kun tätä vielä hetkenkin jatkan... Myöskin vuoluja uskallan tehdä yksin, minulla on enemmän se että otan liian vähän matskua pois, mutta toisaalta minusta tuntuu että ennemmin vuolen vähän tiheämpään kuin rouskaisisin kerralla liikaa, olette ehkäpä samaa mieltä. :V

Ensimmäinen itsetekemäni kenkä valmistumassa, hieman hapuilua on näkyvissä mutta hei, eihän kukaan ollut seppä syntyessään ;)

Harmittaa tosin hieman se, etten pääse nyt tässä keväällä enkä kesällä kuumaa rautaa käsittelemään, minulle kun ei tule mieleen ketään kenellä olisi ahjo niin että pääsisin kenkiä tekemään. Takomosta minulle tosin ehdotettiin nyt työpaikkaa, ja se tuntuisi kyllä oikeastaan aika houkuttelevalta -vaikken kenkiä välttämättä pääsisi siellä tekemään, niin hehkuvaa rautaa pääsisin kuitenkin käsittelemään ja ottamaan senkin taidon jo haltuuni.

Muuta ihmeellistä päiviteltävää ei olekaan. Haddi on ollut oma kiva itsensä, semireipas mutta suurimmilta osin ollut ihan kuulolla ja rallittelematta. Tänään vain lähinnä läpiratsastin sen parin päivän tauon jälkeen kaikissa askellajeissa, ja loppuajasta tuntui mahtavalta kun Höpö oli kuin sulaa vahaa ja yhteistyö oli kyllä aivan saumatonta -ehdin vain ajatella että pysähdyn enkä vielä edes puolipidätettä ollut tehnyt, niin Haddihan ottaa niin nättejä tasajalkapysähdyksiä että namnam. Jopa kevyessä ravissa se kulki tuntumalla ja kuunteli meikäläistä, vaikka yleensä silloin Haddi vain mennä humpsuttaa turpa taivaissa ravurinaskeleilla. Missä vaiheessa siitä on tullut näin mukava ratsastaa? :O

"Mikä tää on voiks tän syödä?"

Haddi muuttui poniksi! :D

Joo, hieman tänään tuuli...

 Miten Haddin harja saatiin sitten kesällä säilytettyä? Letittämällä! Joka päivä. Joka. Ikinen. Päivä. Selvitysainettakin kului varmaan litra... Jouhet eivät katkeile yhtä helposti jos ne ovat piukeilla leteillä, jotka välillä vielä kieputettiin yhdeksi pitkäksi pitkoksi. Kun päällä on vielä kaksi kerrosta ötsiloimea, pikiöljyä tyvissä ja hyönteismyrkkyä kului varmaan purkki per viikko, niin Haddi ei tavalliseen tapaansa tuhonnutkaan harjaansa. Toki vaivaa mokomasta harjasta on paljon, mutta tämä on joku meikäläisten henkilökohtainen projetki saada kesishevosesta tuuheatukkainen ja selviämään ilman muitakaan ihovaurioita -myöskin ensi kesänä aiotaan polttiaiset ja paarmat voittaa ihan 6-0!

Palleropullero Hessu.

Kikkurakorvakarvat. Sulo the siperiankissa ei nähtävästi aio mennä ulos ennen kesää...

Sisko yritti saada Suloon jotain ryhtiä. Ei onnistunut, lötkö mikä lötkö. :P

Mitä, miten niin elän kahvin voimalla? Ei ainakaan silmäpussit sitä sulle kertonut, hyshys nyt.  >:(

Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, aiemmin en jostain syystä aikonut asiasta blogiin kirjoittaa mutta loppujen lopuksi ajattelin että miksikäs en. Pappani kuoli ennen joulua ja hautajaiset pidettiin loppiaisena, muistojuhla järjestettiin kotonamme eli papan synnyin- ja elintilalla. Asia ei sinällään minua järkyttänyt, hän oli jo vanha eikä alzheimerin vuoksi läheskään sama elämäniloinen mies kuin aiemmin. Mummoni heräsi yöllä papan sanoihin "minulla on kaikki nyt hyvin", sitten hän korahti ja nukkui pois vaimonsa viereltä omasta sängystään.
Pelottavaa kuinka ihminen voi noin aavistaa lähtevänsä. :o

Olin viikko sitten ensimmäistä kertaa Hingunniemen opistolla, ja eka reaktio oli että WAU. Matka oli tuskastuttavan pitkä ja tunsin olevani ihan ei-missään, mutta eipä se paljoa haitannut kun koulu oli niin mahtava. Hienot, siistit suuret tallit ja tilukset, ja asuntolassa vasta nastaa olikin: asunto oli kuudelle hengelle ja meitä oli kolme sälliä samassa kämpässä, eli jokaiselle oli oma huone. Saunakin löytyi, niin että päästiin ensimmäisen pitkän päivän päätteeksi lauantaisaunaankin!

Päivät oli toki rankkoja, mutta se ei siltä kyllä tuntunut: opettajat olivat niin mukavia ja tunnit niin mielenkiintoisia, että jopa anatomian teoriatuntien jälkeen tuli se tunnettu "höh, ai loppuks tää jo :C"-tunne.

Niille jotka ovat siis jostain syystä missanneet tämän ilonaiheeni, niin opiskelen vihdoinkin ammattia jossa oikeasti tahdon työskennellä (toisin kuin artesaanina :P), eli kengittäjäksi ja sen jälkeen vielä kengityssepäksi. Tunnit ovat aikuisopiskelumuodossa viikonloppuisin Hingunniemen Hevosopistolla Kiuruvedellä, ja olen nyt ensimmäisen kerran koululla käynyt. Seuraavana viikonloppuna käy matkani taas kohti Kiuruvettä, ja vaikka joudunkin menemään bussilla tuskastuttavan pitkän matkan niin odotan silti innolla. :)

Ensimmäinen takomani takakenkä, voisi olla parempikin mielestäni mutta menettelee ensimmäiseksi työksi :>

Ensimmäisenä päivänä koulua oli 9-18, ja aamutunnit olivat pelkkää anatomian teoriaa. Olin aivan tokkurassa saavuttuani edellisenä iltana mutkien kautta perille, mutta ihmeellisesti muutuin skarpiksi heti kun kuulin että meillä on maaliskuussa anatomian tentti. :D Olin jotenkin hölmösti luullut että koska opetus on kurssimuotoista, meillä ei olisi tenttejä...
Iltapäivällä aloitimme tunnin teorialla peruskengityksestä, kengän ominaisuuksista ja kaikesta yleisestä perustiedosta kuten kengän painosta, käänteiden tarpeesta yadda yadda. Sen jälkeen joimme iltapäiväkahvit tallissa ja suuntasimme pajaan, jossa kuuteen asti harjoittelimme kaikessa yksinkertaisuudessaan takomista ja oikeaa takomisasentoa sekä kengän suoristamista. Ihme kyllä, minulle ei ole vielä kertaakaan tullut mikään paikka kipeäksi vaikka viikollakin olen harjoitellut kotitallilla ahkeraan kengän muotoilua, kun vain olen muistanut oikean asennon ja ergonomian. (Nyt koputan puuta, katsotaan muistanko enää kymmenen vuoden päästä...)

Sunnuntaina olimme koko päivän pajassa. Aamu alkoi sillä että rinkimme keskelle heitettiin kasa hevosen irtojalkoja, katsottiin siinä kämppiksen kanssa että hyvin alkaa päivä. :D Anatomiset seikat iskivät kyllä vasta sinä päivänä alitajuntaan, kalvolta ei asioita voi oppia mitenkään samalla tapaa kuin ottamalla konkreettisesti vaikkapa sen halkaistun kavion käteen ja oikeasti katsoa ja mitata, missä kohtaa on kavioluu, mistä alkaa martokavio ja paljonko voi vuolla. Otin itse asiassa kuviakin niin että on tekstien lisäksi jotain kuvallistakin matskua kotiin kerrattavaksi, ja laitoin ne tämän postauksen alaosaan näkyviin. Jos et tykkää nähdä halkaistuja hevosenraajoja, ei kannata katsoa tarkemmin. :V
Sunnuntaina teuraskavioiden sörkkimisen lisäksi harjoiteltiin ihan vain kengän muotoilua. Teimme etukengistä takakenkiä ja takakengistä etukenkiä, ja samaa harjoitusta olen jatkanut nyt kotonakin. Takominen on ihmeen terapeuttista, siinä lähtee patoumat liikkeelle kun paukuttaa menemään -itse asiassa välillä liikaakin, sillä olen kuulemma "turhan väkivaltainen kenkäpoloista kohtaan" opettajani sanoin. Pelkäsin vain etten tao tarpeeksi lujaa, joten varmuuden vuoksi iskin aina vähän kovempaa kuin pitäisi -lopputuloksena suurin osa kengistä oli aivan rusetilla. 8)) Mutta eihän sepäksi synnytä vaan opitaan.

Tästä näkee selkeästi miten lähellä sarveisosaa kavioluu oikeasti onkaan.

Kuulin tänään hauskan jutun tallilla: Haddi pelkää aamuisin omaa varjoaan! :D Sitä on kuulemma hankala saada aamulla pihalle jos maneesin seinään heittäytyy herran varjomuotokuva auringon, tai näin talvisin, kuun, voimin. Jumittaa, korisee, pomppii. Oman varjonsa vuoksi... Kyllä on aikamoinen sankari tuo Höpö, tulee mieleen ihan tarina Aleksanteri Suuren Bukefalos-orista joka pelkäsi omaa varjoaan.

Ratsastin tänään ensimmäiseen kertaan 1½ kk, ja minä jo varauduin että pääsen taas tutkimaan tarkemmin maneesin hiekkaa -Haddia ei ole muutamaan päivään liikutettu ja tunnetusti silloin virtaa riittää, ja kun siihen lisätään vielä se että se takuuvarmasti testailisi minua niin katastrofi on taattu. Vieläpä kun en jostain kumman syystä edes juoksuttanut Haddia, kuten se yleensä talvisin aina pitää ennen kuin nousee selkään, ellei sitten ehdoin tahdoin tahdo tehdä kaiken superhypermeganopeudella.

Mutta ihmepä tapahtui, Haddi oli aivan loistava! Minäkin tunsin että jopa onnistuin jossakin, mikä on harvinaista varsinkin silloin kun on ollut taukoa. Haddi ei tehnyt pahempaa kuin alkuun hieman tahmaili testatakseen että onko pakko, no oli pakko, sitten mentiinkin reippaasti mutta hallitusti. Harmittaa kun ei ollut kuvaajaa mukana, harvoin nimittäin tuo yhtälö toteutuu -joko Haddi on lapasessa mutta se vain raahustaa perse tallissa, tai sitten vaihtoehtoisesti on reipas ja ihan rallikierroksilla. Tänään se tukeutui hyvin ja meni jäntevästi ja reippaasti, ei kuitenkaan jännittyneesti (vaikka maneesin katolla riehuikin jotain hulluja kamikaze-talitinttejä, ihmettelen yhä ettei Haddi edes niitä säikkynyt!) ja toimi muutenkin ihan kymppiplus. Molemmat laukat onnistui niin suoralla kuin kaarevallakin uralla, asetukset ja kasaamiset myöskin onnistui harvinaisesti jopa oikeassa laukassa, ravit nousi suoraan ja puhtaasti ilman possupassitarjoilua...
...Siis nyt joku myöntää että mitä pilsuja on käynyt Haddille syöttämässä, se ei ikinä ole jättänyt alle viikonkaan tauon jälkeen testaamatta ja muutenkin koko hevonen meni suorastaan pelottavan nätisti. Tama hyva, voisi toistua useamminkin. 8)

Jospa nyt voisin alkaa käymään useammin tallilla ja keskittyä taas ihan kunnolla länkkärijuttuihin, työttömänä olemisessa on se hyvä puoli että harrastuksille ainakin on aikaa. Muita hyviä puolia sitten olekaan. :/

Raivostuttavaa, miten tekisi mieli piirtää sitä ja tätä ja tuota ja mitään ei saa aikaiseksi kun on niin jumalaton artblock päällä.

Tässä sitten viimeisimmän viikon olen yrittänyt jumia poistaa piirtämällä ihan randomilla kasan täykkäripotretteja. :D Saattoi jopa auttaakin, ainakin juuri tällä hetkellä pääsin taas tilaustöissäkin eteenpäin! Hävettää ihan kun olen niin jumissa... Tuntuu ettei taida taideala sittenkään olla se mun juttu, jotenkin tuntuu että tuo meikäläisen inspispinspis on vähän liian ailahtelevainen. :V