Hönöjä perässähiihtäjiä

Höhöhöö kuvapostauksen aika! Nyt päätähtinä Haddi, Dexter ja Wili. Treenailtiin tänään Wilin omistajan kanssa yhdessä, joten tehtiin kristillinen tasajako ja meikäläinen kävelytti loppukäyntejä ja hän purki puomeja ja tötsiä pois. Tallilla kaikki sujuu aina jotenkin paremmin kun tekee asioita porukalla, joten kaverit kunniaan!
Mistä puheenollen, Haddilla aloitetaan nyt "maastokoulutus" ihan nollasta. Sen selässä ei vaan meinaa kestää kukaan, joten aloitetaan ihan sillä että sitä talutetaan ilman ratsastajaa vaikkapa Wilin kanssa, niin että tuolla pähkinäpäällä olisi kiva ja turvallinen olo kun on tuttuja ihmisiä ja heppakaveri mukana. Siitä sitten pikkuhiljaa edistyttäisiin siihen että voisi selästä käsin käydä käyntilenkkejä jne. Kurjaa, mutta joskus ei auta muu kuin nollata tilanteet. Ei se ole kiva tilanne tämäkään, kun oikeastaan kukaan ei uskalla Haddilla maastoon lähteä kun se alkaa keekoilemaan ja näkemään mörköjä jo heti tallitiellä vaikka kamukin olisi mukana. :/ Onneksi Haddi on vielä täyshoitotallissa, niin että saan kullanarvoisia neuvoja ja ohjeita asiantuntijoilta. Ilman tallin henkilökuntaa ei tätäkään ratkaisua olisi tullut päähäni, "uudelleenkouluttaa" Haddia  taas maastoihin ihan kuin se olisi niitä ekaa kertaa koluamassa.

Mutta kuviin.

Haddi näyttää niin pieneltä ja huomaamattomalta tuolla takana. :C


Ja kas näin nypitään nuput irti kukkapuskasta, onneksi ei syönyt...
Terminaattori vauhdissa.

Mutta eihän tämmöselle voi olla vihainen :C

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä tohon uudelleen-kouluttamiseen, saattaa olla aika pitkä prosessi mutta toivottavasti onnistuu, maastoileminen on ihan virkistävää sekä ponille että ratsastajalle :)

  1. Olihan se ihan virkistävää joo silloin kun ei tarvinnut heti ensimetreistä lähtien varautua riepotteluun ja keulimiseen, kiva tuolla yleisellä ja vilkkaalla tallitiellä nimittäin kaahata hevosella joka ei kuuntele.... :P Jos ei uudelleenkoulutus auta niin sitten luovun toivosta enkä maastoile ennen kuin saan rahaa jotta voisin palkata jonkun ammattilaisen tuota kahjoa koulimaan.

Lähetä kommentti

Ruusut, risut, kysymykset ja randomiudet otetaan kaikki vastaan kunhan asiallisina pysytään. :)