Wilillä niin hieno edustusravi ja Haddi vaan pierupukkilaukkailee... Joo oon ylpeä...

Tänään se alkoi, nimittäin Haddin "maastoilukoulu." Ja uskokaa tai älkää niin hyvin meni! Kun alkuun käytiin vähän riehumassa maneesissa ja selvittämässä välit Wilin kanssa, niin sitten maastossa se käveli oikein kiltisti kun siskon kanssa sitä Wilin perässä talutettiin. Päästettiin nuo hömmelöruunat siis maneesiin vapaaksi yhdessä, niin nähtiin että voiko Haddi käyttää Wilin peppua jarruna. Wili hirveästi tahtoi tutustua Haddiin, joka taaskin oli ihan sitä mieltä että ottakaa tää kersa nyt jo pois mun kimpusta. :--D Wili alkuun hieman machosi ja uhosi mutta Haddi tyyneesti ignoorasi koko jutun, ojentaen Wiliä pikkuisen luimimalla ja parilla jalkakoholla ja siinä se. Wilin uho loppui kuin seinään, ja vuonis tyytyi seuraamaan uutta isompaa kaveriaan kiltisti -Haddin uskaltaisi siis oikein hyvin laittaa Wilin perään kävelemään, sillä ensinmainittu oli (ihme kyllä) tässä tapauksessa se kuka antoi jöötiä ja huutia.

Haddista paljastui tänään taas näitä pinnankiristys-puolia kaverillenikin, joka tuon Wili-vuoniksen omistaa. Minun nimittäin piti lopulta juoksuttaa Haddia yksin, sillä se ei todellakaan katso että minne päin jyrää ja kenen yli ollessaan vauhdissa, ja sen kaviot viuhuivat jo vähän pelottavan lähellä juoksuttajaa. Niinpä sitten otin pidemmän raipan ja pistin kikkuratukan juoksemaan niin pitkään että alkoi vilkuilemaan, laskemaan päätään ja nuolemaan huuliaan. Perhana ja ihmisiähän ei jyrätä!

Ei kyllä kamalan lupaavalta vaikuttanut kun Haddi veteli vielä yksin juoksuttaessa hillitöntä pierupukkilaukkaa ympäri maneesia, hyvä ettei meikää jyrännyt. Ajattelin että näinköhän maastossa pysyy handussa kun ei maneesissakaan, mutta kun oli tuttu hevoskamu ja tutut ihmiset ympärillä, niin Haddi oli ikäänkuin lauman sisällä turvassa. Sitä selvästi jännittää joku ylämaastossa, sillä jos se vituspäissään temuaisi niin se olisi kyllä vetäissyt meikän ja siskon nurin ja lähtenyt kotiin -se on jo todettu että oli taluttajaa tai ei, toisia hevosia tai ei, niin ylämaastosta on päästävä kotiin ja äkkiä! Nyt Haddi tyytyi alkuun vaan hiukan pörisemään ja kiipeilemään syliin, mutta kotiin päin kääntyessä se käveli jo luottavaisesti Wilin pepussa kiinni. Wilin leppoisa ja laiska elämänasenne tekee selvästi hyvää hra. Hönölle. :D Uusintareissuja on siis paljon luvassa, ja ehkä sinne selkäänkin voisi kiivetä pian... Saan maastopullani takaisin, jee!

Kyllä niistä lopulta kavereita tuli :>

Uhuhuhu ja shh, salaisuus. Hyppäsin eilen. Länkkäriavuilla. :--D Joku oli unohtanut pieniä kavaletteja maneesiin kun harjoittelin siellä Haddin kanssa ruutua, ja pakko myöntää että molemmat koko ajan niitä esteitä vähän vilkuiltiin. Lopulta luovutin ja kävin nostamassa toisen kavaletin pieneksi esteeksi, ja annoin Haddin hypätä sen aina kun se suoriutui ruudusta tai sidepass-harjoituksista hötkyilemättä. Oli niin hauska tunne kun se sidepassin jälkeen seisoskellessa vilkuili koko ajan sitä  50 cm pikkuestettä, ja heti kun annoin luvan liikkua niin se ampaisi raville ja laukalle ja hyppäsi korvat tötteröllä ja pikkuruisilla ilopukeilla varustettuna. Ja eiiiii, eihän miulla tietenkään ollut polvitukea eikä tallissakaan ollut ketään jos jotain olisi sattunut, mutta minä tyhmähän en sitä ajatellut. Tulipahan kumminkin todistettua että jalka kestää kyllä hyppäämistä, tosin ei ehkä sillä fiksuimmalla tavalla -varsinkin kun tietää hyvin että millainen lentoperse Haddi osaa olla esteillä. :D Hyvin meni ilman tuntumaa, tosin ennen estettä piti vähän ohjaa lyhentää ettei tempo noussut liikaa.

Haddin tyyliesimerkki....