Niin, juuri sinä sähköjänis siellä!

Tänään oli taas astetta hevostäytteisempi päivä kun Haddin lisäksi liikutettaviin kuului taas Wilikin. Miian piti ratsastaa Haddilla samaan aikaan kun minä Wilillä, mutta hän sairastui, ja koska en aio enää pitää Haddille enempää kuin yhden välipäivän (siihen on syynsä, selitän lisää alempana) niin reippaasti lähdin jo iltapäivällä tallille. Päätin ratsastaa ensin Haddin kentällä kun kerrankin pystyi, yleensä käyn tallilla niin myöhään että tunnint ovat jo loppuneet ja on kivempi mennä hyvin valaistuun maneesiin kuin antaa Haddin tuijotella pimeällä pimeille pelloille.

Tuijotteli se tänäänkin, ja ihan kaikkea. En tiedä mikä häröpäivä sillä oli, mutta kaikki jännitti -asiaa ei helpottanut se että lähimetsissä metsästivät eivätkä tuntuneet saavan hirvi-poloista päiviltään, vaan piti ihan kunnolla paukutella. Laukaukset onneksi aiheuttivat vain yleistä jännitystilaa ja pieniä spurtteja, mutta auta armias: naapuri oli nähtävästi ostanut uuden koiran, joka oli vapaana ja tuli ei-niin-yllättäen räkyttämään Haddille. Haddihan ei koiria pelkää ja niin kauan kuin suomenpystykorva väisti sitä, ei hätää.
Mutta sitten se stnan rakki ei enää väistänytkään, räkytti kahta kauheammin ja yritti tarrata Haddia kintereestä! Siitähän sitten riemu syntyi, me rallitettiin hurjana pitkin kenttää ja ajattelin että käyn kuristamassa sen koiran kunhan Haddi ensin pysähtyisi. Koira tuli uudestaan räkyttämään, mutta sain sen kauemmaksi huutamalla sille ja huitomalla kouluraipalla sitä kauemmaksi. Kun koira jäi yhä kyttäämään puskaan, paloi meikällä kiinni: hyppäsin alas tärisevän Haddin selästä ja sitä taluttaen marssin naapurin pihaan, heti hänet nähdessään huutaen että "onks toi sun koira, -kele sen paikka ei ole ratsastuskentällä!!!"
Voi sitä mielihyvää kun näin koiran ilmeen omistajan nuhdellessa sitä, ja vielä enemmän ilostuin kun turri joutui sisälle. Tässä vaiheessa Haddi oli kuitenkin jo niin heesinä ettei kentällä menosta tullut mitään, eikä maneesissakaan tullut yhtään ainutta hyvää pätkää kun koko ajan tuntui että hevonen on liian keveänä edestä ja kun sai koko ajan pidättää, pidättää ja pidättää.

Wili pelasti sentäs meikäläisen päivän olemalla todella kiva, se ei edes pukitellut laukannostoissa ja kulki välillä ihan reippaasti eteenpäin ilman jatkuvaa pyytämistä. Wilin omistaja kysyy aina multa että "haluutko terapioida itteäs Wilillä, en pääse vkl tallille?" ja nyt todentotta voin sanoa että se vuonis on silkkaa terapiaa!

Terapeuttina toimii myös Timo.

Viikko itsessäänkin on ollut ihan hanurista, sillä olen niska limassa tehnyt päättötyötäni eikä se siltikään ole valmis -ja ensi viikolla pitäisi valmistua! :C Haddikin säikytteli: sillä oli minun koulukiireiden ja Miian kipeyden vuoksi pari vapaapäivää, jonka jälkeen sen kankku oli ihan jumissa ja takajalat laahasi. Meikäläiset oli tietenkin jo ihan hengenhädässä ja totta kai joku paniikkinappula sinne aivoon sanoi että se on lannehalvaus. Olin jo aamulla soittamassa eläinlääkäriä hyyyyvin unettoman yön jälkeen, kun tallinomistaja kertoikin että oli Miian pyynnöstä tutkinut Haddin -muuta vikaa siinä ei ollut kuin liikamäärä kalsiumia, eli herra oli vapaapäivinään ähminyt vain itsensä aivan liian täyteen heinää! :D Kun liikuntamäärä palasi takaisin normaaliksi, niin nyt on taas peba lattarimeiningillä ja norsunjalatkin hävinneet, ja tuo meidän paniikki vain naurattaa näin jälkikäteen.

Mitä opittiin, ei Haddille vahingossakaan kahta vapaapäivää peräkkäin... Nämä ovat niitä asioita joita ei ennen hevosen ostamista ollut miettinytkään, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ruokinnasta luulin tietäväni tarpeeksi issikan varalle, mutta esimerkiksi juuri tuosta liiasta heinästä en tiennyt mitään. Ei se mitään jos sen energian saa kulutettua pois, mutta jos hevonen vain seisoo tarhassa ja syö, siihen kertyy liikaa kalsiumia mikä ilmenee mm. tolppamaisina mutta kuivina takajalkoina, lihasjäykkyytenä, hikoiluna ja puuskuttamisella -ja hoituu liikunnalla.