Anteeeksi etten ole nyt hetkeen pieneen kirjoittanut. Olen ollut hieman huonovointinen ja toipunut sairaalassa osastolla, pääsin onneksi nyt jouluksi kotiin eikä takaisin ainakaan toivottavasti tarvitse lähteä. :) Enempää en tästä nyt kertoile, mutta ajattelin vain ilmoittaa että elossa ollaan ja kirjoittelua jatkan heti kun vointi lähtee vähän paranemaan! Sama pätee tilaustöihin -jatkan niiden tekemistä heti kun olo on sellainen että niitä pystyy kunnolla tekemään.

Miksi minulla joskus oli edes vähän ryhtiä, mihin se katosi? Kuka tunnustaa syöneensä sen? Mur! >8(

Tylsyys iski, tässä odottelen että Miia pääsisi töistä niin että voitaisiin suunnata tallille liikuttamaan höpöherrat Haddi ja Wili. Hirveä hinku olisi päästä jo rääkkäämään itseään satulaan, joten olen tässä jo esikiduttanut itseäni rutistelemalla vatsa- ja selkälihaksia ihan kiitettävästi. Edelleen on silti hirveä hinku tehdä jotain mikä hyödyntäisi hevosharrastustani, joten päädyin kirjoittamaan blogiin.
Yleispätevää, mietteliästä tekstiä on siis luvassa -teitä on varoitettu varsinaisesta sanaoksennuksesta. :D

Minulla olisi siis aivan järkyttävä hinku edetä ratsastajana. 14-vuotiaana homma jotenkin lopahti ja siitä seuraavat vuoden vain lumpsuttelin ja kirjaimellisestikin vain hölkyttelin eräjormailemassa, ihan vain muodon vuoksi välillä koulu- ja estetunneilla käyden. Istuin kuin perunasäkki ja tärkeintä oli että maastossa pysyin selässä Haddin leikkiessä aina tasaisin väliajoin katapulttia. Osasin siis suoraan sanottuna vain roikkua apinan raivolla kyydissä. (Enää en osaa kyllä sitäkään, kysykää vaikka polveltani!)
Noin vuosi sitten katsellessani seurakisoja iski sellainen olo että kyllähän minäkin tahtoisin kilpailla. Kyllä tahtoisin kehittyä, kyllä tahtoisin edetä harrastuksessa, kyllä tahtoisin nähdä minne asti Haddilla rahkeet riittää. Siitä lähti epätoivoinen päkertäminen, ostin kaikki mahdolliset kirjat mitä valmentajat ja kilparatsastajat ovat kirjoittaneet, yritin tunneilla leikkiä pesusientä joka imee jokaisen tietohippusen opettajan puheista, yritin rohkaistua käymään edes naapuritallilla seurakisoissa. Polven rikkoontuminen katkaisi kuitenkin ikävästi koko homman, ja vasta nyt syksyllä olen taas alkanut tuskailemaan kehittymiseni kanssa.

Kyllä kehitystä on ollut paljon, sitä en kiellä! Minulle on pitänyt opettaa suurin piirtein kaikki alusta, kädestä pitäen välillä: miten oikeaoppisesti asetetaan, miten tehdään hyvä puolipidäte. Miten istunta vaikuttaa kaikkeen, miten sillä saadaan aikaan lisäyksiä, kasaamista, laukannostoja. Onneksi opettajani, kaikki kolme, ovat olleet hyvin pitkämielisiä ja jaksavat opettaa samat asiat moneen kertaan -joskus minä osasin, enään en. En kuitenkaan enää hylsky satulassa miten sattuu enkä istunnallani "työnnä" hevosta jatkuvasti, vaan olen taas muistanut sen miksi sanotaan että "kun hevonen ravaa, ravaa sen kanssa!". Olen iloinen huomatessani että kun olen oppinut käyttämään istuntaani, myöskin Haddi (ja muut hevoset) kiittää rentoutumalla. Timo-ruuna on ollut oikea mestariopettaja: jos selässä istuu huonosti eikä tee yhteistyötä, se pahimmillaan nakkaa tantereeseen että ratsasta yksinäsi, ei sun kanssa ole kiva työskennellä! Voittajafiilis on jo siitä ettei Timo ole kertaakaan mitään hömpsötellyt kanssani eikä kyttäillyt turhia, vaan keskittyy minuun -ja kiittää minua. Kun istuu hetkenkin oikein se kiittää heti pyöristymällä ja alkamalla itsekin työskentelmään. Tällaisia tuntihevosia voisi olla enemmänkin! Timon kanssa olen aina huomannut itsekin jos teen jonkun virheen kun taaskin Haddi on suoraan sanottuna p*skaan istuntaani jo turtunut -saan istua siellä vaikka päälläni ja se mennä jyrryyttää eteenpäin, se ei sano mitään, tuntuu vain mielessään huokaavan että "kauanko tätä pitää vielä kestää".

Yritän nyt jouluksi tienata rahaa niin että voisin ostaa itselleni parhaimman mahdollisen joululahjan -kausikortin! Vanhempani ovat tähän mennessä kustantaneet ratsastustuntini, mutta polven takia niistä on ollut vuoden tauko jos lännenratsastuksen "koulutuskurssia" ei lasketa, ja nyt heillä ei ole varaa minua auttaa enkä kyllä ehkä tahtoisikaan että he enää maksaisivat tuntini.
Haluaisin niin kovasti edetä lännenratsastuksessakin, se on minusta paljon hauskempaa kuin enkkutyylinen nypläily, mutta toisaalta tahtoisin saada perusasiat kuntoon ennen kuin lähden lännenasioita jatkamaan.

Juhlallisesti siis ilmoitan tavoitteeni ensi vuodelle:

1. Kun tasan vuoden päästä katson tämän vuoden ratsastuskuvia, vajoan häpeästä maan alle (enemmän kuin nyt) sillä ensi vuonna aion olla ainakin 150% parempi ratsastaja kuin vuonna 2012!
2. Aion käydä edes yhdissä seuraestekisoissa vieraalla tallilla Haddin kanssa, vaikka se miten pösilö olisikin. Menen vaikka niin pieneen luokkaan ettei esteitä tarvitse jännittää Haddin rallitellessa.
3. Noloiluasenne pois: jos epäonnistun, niin mitä sitten? Ei kaikki tee puhdasta rataa, ei kaikilla istunta pysy 24/7 täydellisenä, ei kaikki ole nopeita oppimaan. Edistyn omaan tahtiini, piste!
4. Jos vain raha antaa myöten, niin yritän käydä säännöllisesti tunneilla mm. Haukkamäessä. Minulle tekee selvästi hyvää ratsastaa välillä muilla hevosilla, varsinkin kolmikäyntisillä...
5. Aion pysyä Haddin selässä vaikka mitä pierupukkipiruetteja tulisi! :D Tai jos en pysy niin en ainakaan riko mitään!

Kun yhdestä ammatista valmistuu niin toiseen vasta suunnataan. Tänään tuli vallan mukava kirje YSAO:lta ettäpäs "tervetuloa opiskelemaan!" -kas näin alkaa meikäläisen kengittäjänura, toivon mukaan myöhemmin kengityssepänkin! En malta odottaa helmikuuta että pääsisin aloittamaan. Herp derb!

Justiinsa kun bailasin siitä että vapaus tuli, moikka vaan koulu niin... no mutta, onhan tässä aikaa muutama kuukausi elää ilman opiskelua ja näin suoraan sanottuna on helpotus päästä vihdoin ja viimein opiskelemaan ihan haluamaansa ammattia eikä vain parasta mitä on kaupungissa tarjolla -silloin 16-v ei paljoa huvittanut lähteä pois kotikaupungista kun tiedostin kyllä että olen vielä true murkkuikäinen teini, tyhmä, mustavalkea ja ajattelematon -oli sinällään fiksumpaa olla ihan tutuissa piireissä ja hankkia ensin edes jokin ammatti siinä sivussa kun harkitsisin kasvavani edes hieman henkisesti, heh.

Toivon vain että fysiikka kestää, tai siis tarkoitan lähinnä juuri tuota polvea. Mutta en minä sitä voi tietää että kestääkö vai eikö kuin kokeilemalla, jos jättäisin menemättä koulutukseen "varmuuden vuoksi" niin katuisin sitä, jos jalka ei kestä niin olenpahan edes yrittänyt -ja jos se kestääkin niin olen unelma-ammatissani, voiko sen paremmin asiat ollakaan? Kengittäjiä tarvitaan muutenkin aina ja täällä niistä on jopa pulaa, joten jos siihen päälle vielä päräytän sen kengityssepän tutkinnon niin ainakaan ihan työttömäksi en jää -toinen asia sitten miten paljon tienaa, mutta tällä hetkellä sanon että olisi se vähän parempi kuin ei mitään... Nimimerkillä lompakossani kyykkii pelkkä matti, ei mulla tällä hetkellä ole varaa käydä edes ratsastustunneilla (eikä hammaslääkärissä, pelkään siellä niin paljon että tarvitsen käynnin yksityisellä jos tekevät muutakin kuin vain tarkastavat -ja nyt varmaan olisi juurihoidon paikka ja kukaan ei minua varmaan hoida ilman nukutusta kun viimeksi huidoin nyrkeillä jo poratessa että pääsisin pois huoneesta :D) enkä viitsi edes haaveilla siitä trail-satulasta miljoonaan vuoteen :/ Onneksi vanhemmat ovat sen verran ymmärtäväisiä että satsaavat tähän omia vähiä rahojaan ja maksavat opiskelun, turvakengät ja asuntolan.

Terhakka mammutti-issikka, ei lupaa hyvää kuten pian huomaatte...

Verratkaapa kevään kuviin miten on tukka kasvanut!

Jee päättötyö on tehty eikä kouluun ole enää asiaa kuin tutkintotodistusta hakemaan, olen koko viikon nyt vain lumpsutellut ja siirtänyt ensi viikolle kaikki stressit työkkäristä jne. Aion nyt vain keskittyä taas piristämään itseni ylös siitä kuopasta minne se samperin päättötyö ja kettumainen työkkärivirkailija (:D joo-o) kaivoivat, ja milläs muulla se onnistuu kuin Haddilla!

Ajattelin että sillä voisi tänään mennä ihan rauhassa, vähän lumpsuttaa menemään kunhan se on taas parin päivän lomat saanut hösöttää pois irtohyppäämällä ja rallittamalla rauhassa.
Nimenomaan rallittamalla. Tässä taas se 16-v, tasainen ja rauhallinen issikkaruuna...

Ja hei krediittiä, viikko sitten mä olin vielä tuolla selässä! :D

Kun enimmät tyhmäilyt saatiin pihalle niin pykättiin Haddille este, johon se sai ihan vapaasti purkaa kaiken ylimääräisen energiansa ennen kuin, dundunduu, nousisin selkään ilman satulaa...

Haddi joko sukeltaa...

...Tai roikottaa toista koipeaan..

...Ja totta kai kun se kerrankin hyppäsi nätisti ja rauhassa niin salama ei lauennut!

Tyylinsä kullakin, enkä viitsikään vaatia Haddilta enempää -ei sen tällä tasolla tarvitse täydellinen olla, oppihan se hyppäämäänkin vasta 11-vuotiaana. :) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Sitten selkään, ratsastajan asento kertoo kaiken... Oli ihan törkyisän kylmä, en ollut melkein 12 päivään ratsastanut ja Haddi tuntui sinkaisevan alta pois millä hetkellä tahansa eikä satulaa tietty ollut. Aivan kuin en olisi ollut tarpeeksi fucked muutenkin, niin Miia päätti pistää vielä hyppäämään ilman satulaa -ihan hurrrrrjan iso este oli köhköh, silti varmistelin jo että "onhan sulla kamera valmiina kun mä varmaan kohta tipun!1111!!!11111!".
En tippunut. ;) (kop kop sanoi puu)


Ja näin loppuun herttaisesti kaverikuvia minusta ja minun sulkaisesta pienestä ystävästäni. :) Huomatkaa teemaan sopiva tinttitapetti!

Dexter nyt hieman harkitsee tilannetta uudelleen...

Nenälläkin pitäisi rapsuttaa...

Leikisti se antaa sitten pusun, oikeasti Dex himoitsi vain kivoja kiiltäviä koruja, joiden vetäminen on kiva leikki sen mielestä. :D

Törkeää blogin hyväksikäyttöä, mutta hei, kaikki on sallittua kun mainostuksesta puhutaan! 
Toivottavasti tämä pieni postaus saisi edes yhden ihmisen liittymään peliin. Jos siis itseäsi kiinnostaa tai tunnet jonkun muun jota voisi, niin mainostaa toki saa oikein mieluusti! Itse asiassa ajattelin olla kiero: jokainen joka saa jonkun tuttavansa liittymään/liittyy itse, saa jotain pientä grafiikkaa -vaikkapa esimerkkinä bannerin blogiin, taustakuvan tai vaikkapa esittelykuvan hahmolleen. Tiedän, olen kamala. ;)

Joutsenklaani  RPG on vastikään perustettu foorumipohjainen roolipeli, jonka tarkoituksena on nostattaa foorumipelaaminen taas pinnalle. Peli ottaa vastaan myös aloittelijoita, joten jos sinulta löytyy pikkuisenkaan kiinnostusta tarinamuotoiseen foorumiroolipelaamiseen  niin rohkeasti vain liittymään! : )

Pelistä itsestään en selitä tässä sen enempää sillä sivuilta pitäisi löytyä kaikki tarpeellinen tieto niin ideasta kuin hahmojenluonnistakin, ja meikäläistä saa toki nykiä hihasta jos joku jää epäselväksi.

Olen pelannut foorumipohjaisissa peleissä vuodesta 2004 eli viimeiset kahdeksan vuotta, ja nyt on selvästi joku lamavuosi kun pelit ovat hiljaisia. Siksi päätin perustaa aivan uuden pelin suhteellisen "helpoilla" hahmorakenteilla (sudet, koirat ja ihmiset tuntuvat vetävän eniten porukkaa joten olkoot nämä hahmot kaikkea niistä!) ja aloittelijoillekin avoimena pelinä; minua suoraan sanottuna ärsyttää, kun melkein jokaisen pelin etusivulla lukee että pelikokemusta vaaditaan. Mistä sitä kokemusta saadaan jos minnekään ei pääse pelaamaan?

Peli on varsin vapaamuotoinen: jokaisella hahmolla on kaksi muotoa, noiden alkuperäinen muoto susi/villikoira, ja yleensä toismuotona asioiden helpottamiseksi ihminen -ei kuitenkaan pakollisena, toismuoto voi olla myös esimerkiksi hevonen mikäli ne inspaavat eniten! (Näin hevosblogissa mainostettuna ;) Taukoilla saa eikä tarvitse pelätä että jos ei vähään aikaan käy näyttämässä lärviään foorumilla, potkaistaisiin pihalle. Kunnon juontakaan ei ole vielä rävelletty kasaan, sillä odotan pelaajamäärän vielä kasvavan niin että juonesta saisi vähän moniulotteisemman -suoraan sanottuna aivan täydellinen tilanne ujuttaa omia hahmojaan suurempiin juonikuvioihin mukaan, jos niikseen niille valtaa ja "tunnettavuutta" tahtoo.