Täällä nakki, kuuleeko keppi?

Harvinainen kuva ilman tallivaatteita...!
Viimeisin kouluvalmennus teki terää: Kara on tuntunut suorastaan aivan eri hevoselta ratsastaa, niin paljon reippaammaksi se muuttui ihan vain puolipidätteitä pienesti muuttamalla — kertoo hyvin kuinka pienistä asioista ratsastus on välillä kiinni ja kuinka herkkiä hevoset onkaan! Nyt ratsastaessa tuntuu siltä miltä pitäisikin, hevonen on tasaisesti tuntumalla ja liikkuu eteen keveästi niin että kokonaisuus on kaikenkaikkiaan harmonisen oloinen ainakin näin selästä käsin tunnettuna. Pystyn rauhassa keskittymään omien virheiden poistreenaamiseen ja Karan tason pikkuhiljaiseen nostamiseen kun ei tarvitse 24/7 töniä eteenpäin ajatuksiinsa uppoutunutta haaveksijaa joka hiipii ja keskittyy kaikkeen muuhun kuin työhön... Toki koko ajan Karaa täytyy ratsastaa ja pitää puuhakkaana: luonnollisesti teinin keskittyminen herpaantuu herkästi ja mielenkiinto karkaa muualle, varsinkin näin kevään korvilla.

Karan keskittymiskyky on silti kasvanut huimasti kun vertaa vuodentakaiseen, nykyisin sen myöskin saa nopeammin takaisin kuulolle — muutama pidäte tai pohkeenpainallus, jos sekään ei auta niin viimeistään raipannapautuksella ja/tai huhuilemalla. Olen äänekäs ratsastaja, muutenkin aina höpötän hevoselle mitä tehdään ja miten meni niin sitten siihen päälle vielä "Haloo? HALOO?! Kuuleeko kukaan mua?!!"-huhuilut ja huutelut... :D Jos olette miettineet miksen kuvaa tänne videota, tuossa on yksi syy siihen.

Anteeksi maalinen, edustava takki ;(

Kentän ura oli tilsiintynyt inhottavan kovaksi, mutta yllätykseksi Kara pysyi jopa kulmien läpi tuntumalla ja tasapainossa. Välillä ravissa ja laukassa kun se ei ole edes hyvällä pohjalla niin helppoa... :D
I don't even-
Kuvat © Sandra Dyster, kiitos kuvaamisesta!

Tänä keväänä olen paremmin valmistautunut Karan lihas- ja lihavuuskunnon ylläpitoon kun viime keväänä sain tuta miten vaikeaa tuonikäinen tekkeorhi on pitää lihassa hormonihyrräilyissään. Yritän metsästää seudulta viljelijää jolta saisin ostettua yksittäisen pyöröpaalin jatkuvasti pupellettavaksi, ja lisäilen jo nyt mm. kasvisöljyä kauran sekaan. Mysliä ja proteiinia menee kevät-kesä jatkuvalla syötöllä ja ei, silti tuntuu että ukkeli kuivuu kasaan... Mutta uskon vakaasti että iän myötä meno vähän rauhoittuu ja massa on helpompi pitää koossa. Kädet ristiin. :P



Karan debytointi Karita Kotikulman valmennuksessa

Eilen "korkkasin" tulevan kisapolleni ja kävin Karan kanssa ensimmäistä kertaa vieraalla tallilla valmennuksessa. Pikkumies oli fiksusti ja vaikka ääntä siitä lähtikin niin muisti että narun päässä on yksi äkäinen ukko joka lätkii raipalla jos sitä ei väistä. :---D Alkuun oli keskittymiskyky ihan nollilla, mutta aika nopeasti puolituntisemme aikana Kara alkoi tekemään välillä töitäkin ja lopulta se keskittyi paremmin kuin olisin uskaltanut odottaakaan, minä kun olin jo henkisesti varautunut siihen että se ehkä parin askeleen ajan pysyisi tuntumalla ja loppuajan huutelisi tervehdyksiään ja pällistelisi pää pystyssä ja kaula tekeskooppimitoilla ympärilleen. :D

Alemmassa tiukka etukeno.
Olen todella tyytyväinen valmennukseen. Karitalla riitti huumorintaju ja ymmärrys nuorta kohtaan (niin ratsua kuin ratsastajaakin kohtaan höhöh) eikä hän vaatinut tasoon nähden liikaa. Karita otti myös todella hyvin huomioon täysverisyyden ja hevosen itsensä persoonan ja laittoi ratsastamaan sen mukaan, minkä luulisi olevan itsestäänselvyys mutta tarpeeksi kauan sopivaa valmentajaa etsineenä voin sanoa ettei taida ollakaan. Vaikka Kara onkin vähän jästi siinä mielessä että ei pysy kuulolla ja vaatii paljon antaakseen paljon, niin se on kuitenkin herkkä suustaan ja herkkä avuille eikä minun sitä tarvinnut edes alkupriiffissä sanoa kun Karita huomasi sen heti itse — jo siinä vaiheessa tuli olo että jes, etsintä on päättynyt. Yhteistyö hänen kanssaan siis jatkuu enkä malta odottaa maaliskuun valmennusta!

Tehtävät puolituntisen vauvavalmennuksen aikana olivat todella simppeleitä mutta tehokkaita, perusratsastusta ja perusasioiden opettamista Karalle. Liikuimme lähestulkoon koko ajan ympyröillä ja volteilla ravissa sekä käynnissä, johdatellen Karaa tuntumalle ja pyöreäksi ja kehumalla sen maasta taivaisiin kun hetkenkin aikaa sillä oli korvat minuun päin, pyöreä linja ja hyvä, syvä peräänanto. Suurin piirtein valmennuksen puolivälissä maneesiin saapui seuraava valmennettava mikä pisti hieman Karan pasmoja sekaisin, mutta kuri palautui pian ja vaikka sen jälkeen orhi helposti lähtikin punkemaan kaverin suuntaan niin että sain pitää ulkoavut supertarkasti estämässä lapaa liiraamasta ulos ympyröiltä niin hyvä mieli jäi.

Mitä valmennuksesta jäi pääpointteina mieleen ovat todella simppeleitä asioita joita helposti pitää itsestäänselvästi itselleen selvinä, mutta kun asiat lausuu joku muu ääneen niin tajuaakin unohtaneensa pitää mm. seuraavista asioista huolta:

  • Ratsastaja pysyy aina askeleen verran hevosen edellä ja ennakoi, jolloin moni ongelmakohta ehditään estämään harmittomista tahtirikoista pälleilykohtauksiin jos niihin taipuvainen hevonen on alla. Onneksi oli luotto-Kara eikä turbo-Haddi ;)
  • Hevosta haetaan tuntumalle vuorokäsin tapahtuvilla nopeilla sormilla. Itselleni tuli tässä ahaa-elämys, minulle on joskus vuonna nakki ja keppi opetettu tekemään puolipidätteet jne. molemmilla käsillä samaan aikaan. Huomasin heti miten se veti kässäriä päälle verrattavissa vuorokäsin tapahtuvaan käden eloon, joka piti höpöttävän Karan muistissa selässä olevan ratsastajan ja rohkaisi tulemaan tuntumalle mutta ei jarruttanut liikettä eteen.
  • Ei pidä tehdä asioista liian akateemisia. Heilun kuin heinäsäkki laukannostoissa ja joka raaja menee joka suuntaan, mutta kun nollasin pään ja tein vain mitä Karita käski ("Jalka kainaloon!") niin laukka nousi paljon vähemmällä suhraamisella, kiihdyttelyllä ja itsensä pelleksi tekemisellä... Eli sen sijaan että ajattelen "aseta, tue, lonkka eteen istunta kestää pohje rohkaisee" saan tuon kaiken tapahtumaan itsetään kunhan vain "siirrän jalan hevosen kainaloon". 
Päivän loppukevennyksenä Kara päätti ettei tahdo kotiin. :D Olen aina kehunut miten hyvä se on lastata kun menee lähettämälläkin koppiin niin eikös nyt ukkeli seistä töröttänyt lastaussillan edessä ja katseli vain tallipihalle ilman pienintäkään aikomusta mennä sisälle. Tulomatkalla meillä sattui pieni nopea tilanne kun kanssaautoilija syöksähti tyhjästä eteen ja tuli astetta äkkinäisempi jarrutus, mikä ei ainakaan lisännyt Karan intoa mennä takaisin koppiin. Se ei kuitenkaan antanut mitään signaalia että koppiinmeno pelottaisi, oikeastaan herra ei sanonut yhtään mitään mistään. Sitä houkuteltiin herkuilla ja annettiin aikaa ja tilaa tulla itse, painostettiin vetämällä liinoja ristiin ja raippaa viuhuttamalla (hävettää ajatellakin mitä muut ihmiset ehkä luulivat kun kopin takaa kuului raipan viuhumista ja läsähtelyä kun yritin äänillä painostamalla saada Karaa liikkeelle... Kenenkään läski ei tummunut, korkeintaan minulta ohimolta puhkesi suoni.), lopulta epätoivoisina yritimme kaikkea yhtä aikaa ja tökimme vielä ärsyttävästi harjalla perseestä ja naputin raipalla niin ärsyttävästi kuin pystyin samalla kun liina heilui sivulta ja yksi kassieläin vain katselee korvat hörössä lumoutuneena muita hevosia eikä noteeraa lainkaan, ei vaikka miten yritettiin edes vitutuksen kautta saada se reagoimaan edes _jotenkin_! Lopulta 1½h tunnin jälkeen Kara päätti että on saanut katsella tarpeeksi ja voisi lähteä kotiin, ja käveli muitta mutkitta koppiin...... D:D:D:DD:D Siinä vaiheessa en sanonut enää mitään, arght. Ainakin voin alleviivata entistä enemmän sitä miten teräshermoinen hevonen voi olla, niin hyvässä kuin pahassakin.