Blogin muutos

(Kommentointi on nyt taas mahdollista, en ollut huomannut laittaneeni tiimirajoitusta päälle ennen kuin minulle siitä huomautettiin... :D Puusilmä.)

Kuten aiemmin uhosin niin blogi koki nyt pienimuotoisen muuttumisleikin. Hevosaiheet ovat ja pysyvät, mutta nyt aion pureutua entistä tarkemmin Karan kanssa etenemiseen kun mustan herran elämästä olen aiemminkin eniten kirjoittanut. Blogi on enimmäkseen päiväkirja itselleni, sillä Haddin kanssa tein sen virheen etten säilönyt paljon mitään ajatuksia tai muistelmia meidän alkuajoilta enkä voi nyt konkreettisesti katsoa, missä ollaan kehitytty ja miten. Kara on sellainen hevonen jonka kanssa minulta kyllä itseltäni loppuu kapasiteetti ennen kuin ratsultani, joten voin hyvin verrata miten pikkumies kehittyy ja minäkin ehkä siinä mukana. :P Toivottavasti.

Aion myös kirjoittaa rehellisesti ja kaunistelematta meidän kohtaamista kehittymisen paikoista, ongelmista ja niiden korjaamisesta. Blogista saattaa siis joku löytää vertaistukea ja apua, ken tietää. Tai sitten muuten vain seurata mitä tapahtuu kun kaksi keskittymishäröistä kassieläintä yrittää yhdessä jotain paskarrella. :D

Seuraavan kerran kirjoitan viimeistään ensi viikolla, kun keskiviikkona käydään ensimmäistä kertaa Karita Kotikulman kouluvalmennuksessa. Cya!

Loppuun pari hönttiä kuvaa kun Haddi ja Kara painivat sekä kirmailevat. Jääkuningas ei ole vielä luovuttanut kruunuaan Turkmeeniprinssille, teini saa odottaa vuoroaan vielä. ;0



Lopuksi mentiin osastossa kuin parhaimmatkin tuntiponit.




They see me rollin' they're hatin', tallin kuningas on yhä Haddi.


RIP Quanika

Aikoihin en ole kirjoitellut, jotenkin minun pitäisi skarpata tämän blogin kanssa ja muuttaa sitä itselleni mielenkiintoisemmaksi, mutta tämä minun on pakko teille jakaa.

Pieni Irmeli-emäntä nukkui pois joulupäivänä. Pienestä paiseesta lähtenyt syömättömyys sai sen ruansulatuksen pysähtymään eikä se enää käynnistynyt, vaikka eläinlääkärireissun (mikäs sen parempi tapa viettää joulu kuin klinikalla...) jälkeen kani piristyikin. Illalla se puhkaistua paisetta pestessä lyyhistyi eikä jaksanut enää, ja vaikka kuinka epätoivoisena yritin Irmeliä elvyttää (kania painellaan sormenpäillä näin btw :P) niin siihen käsiini se kuoli.

Nyt Irmeli itse on joulupupuenkeli, sen maalliset jäännökset tuhkattiin ja elämä jatkuu pupulassa.

Kiitos Irmeli näistä liian lyhyistä vuosista, jatka emännöintiäsi vihreämmillä porkkanamailla. ♥