5. Onko Haddi hullu? Ei!


Päivä 1 Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin.
Päivä 2 Ensimmäinen hevonen jolta putosin.
Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen.

Tämä on outo käsite, koska sinällänsä en ole törmännyt varsinaisesti hulluihin hevosiin. Sen sijaan sikamaisin apina jolla olen koskaan ratsastanut on ehdottomasti Haddi, ikävä kyllä. :D Kukaan muu ei ole yhtä surutta kiikutellut alkukäynneistä lähtien jatkuvasti, eikä heittänyt yhtä railakasta pukkilaukkaa yhtä kovasta vauhdista, puhumattakaan siitä montako kertaa se on keulinut eräässä samassa risteyksessä, vienyt pöpelikköön aivan kuuroina avuille, juossut tahallaan seinään päin jotta hyppäisin alas... Aivan unelmaratsu, eikö teistäkin? XD 
Rakastan sitä silti, onhan Haddi oma, suuri persoonansa omine höpsöilyineen. :) Voisi vaan nuo vaarallisimmat jättää pois...


Maanantaina Haddi oli kiltti ja jopa laiska, sitä sai jatkuvasti ajaa eteenpäin että olisi edes ravi pysynyt. Keskiviikkona se taaskin oli aivan päinvastainen, ja tunsin häpeää hevoseni puolesta kun Miia kertoili miten oli satuttanut sormensa ja kylkensä Haddin hoopoillessa ja vauhkoillessa. :T Veikkaan kyllä että Haddia oli jokin jännittänyt ja hirvittänyt tarhassa, sillä se on oikeasti muuten ollut nyt jo ihan kiva ja rauhallinenkin.


Maailman hienoin ja hirvein hevonen, mutta silti se oma ja tärkein 8)


Ketä minä ikävöinkään, päivä 4.


Rose.




Päivä 1 Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin.
Päivä 2 Ensimmäinen hevonen jolta putosin.
Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen.

Tämä on todella, ja siis todella vaikea kysymys. Ikävöin moniakin hevosia -ensimmäistä ja viimeistä hoitohevostani Rosea, lempituntsariani Ölviä, entistä poniani Lempiä... Olisin muuten tähän ehkä Lempin valinnutkin, mutta koska olen kirjoittanut siitä jo aiemmin, päädyn sittenkin ehkäpä yllättäen Ölviin.

Miksi ikävöin Ölviä enemmän kuin Rosea? Rose myytiin, mutta sillä on viimekuulumien mukaan oikein kiva elämä uudessa kodissaan. Ölviä sen sijaan ei enään ole: se kuoli vuosia sitten jouluna, sydän vain pysähtyi. Se oli hämmentävää, sillä kys. tallilla hevosia kuolee todella harvoin, ja samaisena yönä kun Ölppäri nukkui pois, lähti myöskin Trine-vuonis ähkyn kautta. Vuosiin ei yhtään kuolemaa, ja sitten samana yönä kaksi, eri syistä.

Ölvi oli ihana. Muistan tutustuneeni siihen, kun kuulin etten pääsisi perinteiseen joulumaastoon hoitohevosellani eli Rosella (Melros frá Sahala). Opettajani sitten ehdotti Ölviä (Fjölvi från Silverkedjan), ja lähdin maastoreissulle mukaan ruunaa kokeilemaan. Ihastuin siihen sillä reissulla, ihanempaa hevosta en ollut tavannut. Sillä oli jokin hassu maine että se olisi jotenkin jopa kuuma ratsastaa, ja ihmettelen että mistä se maine silloin alkuun tuli -ensin tietty nimittäin jännitin hirveästi selkäännousemista juuri kyseisten juttujen vuoksi, mutta sain huomata että Ölvi oli kaikkea muuta. Rauhallinen mutta silti eteenpäinpyrkivä, ja mikä parasta, kolmikäyntinen! Olen huono issikkaihminen, mutta on kiva ratsastaa aina vaihteeksi sellaisella jolla ei tarvitse miettiä että meneekös se nyt ravia, tölttiä vai possupassia...

Ratsastin Ölvillä sen jälkeen paljonkin, ja varsinkin estetunneilla se oli suosikkini -se oli reipas ja hyppäsi kivasti, mutta pysyi käsissä eikä tyhmäillyt muutenkaan. Vuoden ajan ehdin siihen kiintyä, kun sinisilmäinen kaverini jo nukkui pois. Pikku-Latua itketti kovasti kuulla Ölvin kohtalosta, ei ollut mikään kivoin mahdollinen joululahja... Vieläkin on hirmuisen haikea olo kun Ölviä muistelee. Jos se olisi edelleen tuntsarikaartissa, ratsastaisin sillä varmasti nytkin kun kökkökoipeni takia en katapultti-Haddin selkään raaski lähteä lumpiota kokonaan irrottamaan. Ölvikin oli nimittäin aika iso, varmasti melkein yhtä iso kuin Haddi, se loikkasi laukalle samalla hassulla tavalla kuin Hödövaatti, oli muutenkin samanlainen hupsuttelija mutta vain paljon tasaisempi, rauhallisempi ja huomaavaisempi (eli ei telo ketään pörheyksissään kuten Haddi eilen liikuttajansa... Siitä lisää ehkä myöhemmin, kunhan toivun tästä häpeästä -_-).

Muutamia kuvia Ölvistä.




Lepää rauhassa ystäväiseni.


Päivä 3, ensimmäinen esteenylitys


Päivä 1 Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin.
Päivä 2 Ensimmäinen hevonen jolta putosin.
Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen.


Perhana kun tästäkään ei ole kuvamateriaalia, kaikki tämä on tapahtunut silloin kun oli vielä filmikameroita eikä meidän perheessä tietenkään kukaan tahtonut uhrata filmiä mein ensimmäisten hyppyjen kuvaamiseen... :D
Sitä paitsi ne hypyt tulivat ihan puun takaa. Meillä piti olla koulutunti, mutta opettaja sanoi että jos tunti menee hyvin niin loppuun voidaan kokeilla hypätä pikkuista "estettä", eli huimat 30-40cm oli korkeus. Meikäläiselle sattui sille kerralle vielä Lolli-niminen nyffitamma, ja se oli ensimmäinen kertani "ison ponin" selässä -siirtymä pienistä welsheistä ja shetuista nyffeihin ja isompiin ratsuponeihin jännitti, saatika sitten päälle vielä -hui- esteet. Muistan kuinka tahallani failailin jokaisessa tehtävässä, jotta opettajan mielestä en olisi tarpeeksi hyvä hyppäämään eikä miun tartteisi sitä tehdä... XD Loppujen lopuksi kumminkin ne hurrrrrrjan kamalat pikkuesteet ylitin ja Lolliinkin ihastuin niin paljon että halusin sillä vielä monta kertaa ratsastaa. Tässä taas näkee, että olen ollut jo pienestä asti turhan pessimistinen ja varovainen. :W
Nykyisin hyppääminen on mahtavaa (vaikka edelleen vähän jännittää jos on erikoisesteitä tai hevonen kuumuu turhankin paljon)  ja Lolli-ponia kaipaan haikeudella ja lämpimillä muistoilla.


2. Ensimmäinen hevonen jolta putosin

Päivä 1 Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin.
Päivä 2
 Ensimmäinen hevonen jolta putosin.
Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen.



Hahaha, tämä on noloa. Ensimmäisen kerran elämässäni putosin hevosen selästä kun olin käynyt n. vuoden vakkaritunneilla. Kävelimme uraa pitkin, ratsastin Myy-nimisellä welshponilla, ja sitten se nykäisi ohjista ihan vain että perkele anna sitä ohjaa lisää. Meikähän lentää kuperkeikalla alas kaulan yli... :D Onneksi ei ollut hurja tippuminen, joten vaikka arka varsinkin pienenä olin (olen kyllä välillä vieläkin) niin eipä siinä mitään, hiekat pois vaatteista ja takaisin selkään. Sain kuulla tippumisestani kauan kavereiltani -Myy oli silloin yksi Relanderin tahmaisimmista poneista, tai ainakin näin muistan, ja meikäläinen sitten onnistuu kämähtämään sieltä alas käynnissä ja uralla. \m/ Hallitsen tämän lajin.


Sen jälkeen olenkin lennellyt enemmän tai vähemmän kauniisti, ihmettelen ettei ole mitään aivotärähdystä (Kiitos Haddi <69) pahempaa tullut. Olen mm. jäänyt jalustimeen roikkumaan, lentänyt seinään, tolpan päälle, trippelin päälle selälleni, jäiselle tielle, ryöstävän hevosen eteen ja luojan kiitos se hevonen tajusi loikata meikän yli, hajareisin esteen päälle (Nauran tälle nyt vaikka silloin ei kyllä yhtään hymyilyttänyt :V) ja mitä vielä. Tää on tosi rentouttava ja terveellinen harrastus.


Päivä 1, Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin (haaste)

Apinoin tämän Tallipihan Bilehileestä. Blogini jää muuten kovin tyhjäksi kun en enää tunnu keksivän mitään kiinnostavaa kirjoitettavaa (juttujen taso: "yhyy jalka ei toimi yhyy Haddi on sekaisin yhyy ei ole töitä yhyy ei ole rahaa" :---D) , joten haaste herättäkööt kirjoittamisvimmani.

Haddi ja Gloí muuten selvästi vielä muistivat toisensa, koska tänään pojat kovasti höpöttivät toisilleen kun vein Haddia pihalle -Haddikin sellailla vienosti ja hiljaa, ettei vaan bad ass-maine mene. ;) Niin mikä bad ass, tommonen nallekarhu jolle on vaan sidottu raketti hännän alle. Ja ovat taineet poijjat jo jotain temutakin, Haddi ei nimittäin tänään mitenkään olisi jaksanut edes ravata irtona. Hyvä vaan että saa purettua energiaansa vihdoinkin pihallakin!

Päivä 1 Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin.
Päivä 2
 Ensimmäinen hevonen jolta putosin.
Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen.
 


En muista ensimmäisestä ratsastuskerrastani muuta kuin että olin nyrkillätapettavan kokoinen penikka, olimme st. Michel-raveissa ja meikä tyrkättiin ruunikon shetun selkään. Sillä shetulla oli ihan julmetun korkeat, jalkojensa korkuiset sukat -valokuvakin on varmaan jossain, en vain muista missä. Jos löydän niin lupaan skannata sen ja laittaa näytille. :>


Jälleennäkeminen

Hurjaa revitystä. Ainakin leikisti. Lupasin teille pari päivää sitten hienoja kuvia, kun Haddi ja sen paitapeppu-kaveri Gloí pääsevät jälleen yhteen. Kuinkas kävikään? Vähän toisiaan nuuskivat ja hörisivät, sitten nähtävästi yhteisestä sopimuksesta alkoivat syömään. :D Ja me kun oltiin jo varauduttu siihenkin kauhuskenaarioon että tulisivat langoista läpi, suojatkin pistettiin.
Vähän Haddia lapsetti ja yritti näykkimällä ja tuuppimalla välillä kaveriaan leikkiin yllyttää, mutta Gloí aina vain luimisti takaisin kuin sanoen "mees nyt kakru siitä, mää syön! >8("

"Ai katos, toi taas. No moro moro."
Päivän hurjin tapahtuma oli kun Gloí nousi makuulta. Hurrrrrrjaaa. :D


Joskus nyppii pikkuisen

Tänään ollut harvinaisen kökkö päivä. Aamulla auto ei mahtunut harjoittelupaikan parkkiin, joten piti viedä se miljoonatsiljoonan metrin päähän. Meinasin rönätä liukkaalla kadulla ja siinä hötäkässä niksautin -yllätys yllätys- juuri tuon paskan polveni. Kaikki lihakset ja nivelet ovat kipeinä venytys- ja vahvistusjumppien ansiosta. Haddi mokoma menee kuin enkeli Jennillä, ja muita se riepottaa -puolueellinen hevonen! :O Eräs ihmissuhde ahdistaa ja tämän toisen käytös on jo sillä mallilla että jos en ignooraamalla saa häntä kimpustani, teen rikosilmoituksen. Ja syystäkin, en halua että miua ahdistellaan tekstarein, soitoin tai uhataan tappaa. -_-

Anonyymeiltä on tullut nyt niin paljon aivan asiatonta kommenttia että näin parhaakseni estää anonyyminä kommentoinnin. Olen pahoillani teille kaikille ihanille, kannustaville nyymeille jotka piristitte päivääni kommenteillanne, mutta sitä kakkakommenttia on tullut vain niin paljon enemmän. Lepsuimmat vielä julkaisin (Nauran yhä "ootko be? YÄK"-kommentille, ei tiedetä edes termejä oikein :-----D), mutta suorat haukkumiset ja överiksi menevät homottelut, neidittelyt, mollaamiset jne. on kyllä jo jotakin niin lapsellista että huh huh. Ja ei, miulla EI ole mitään homoja vastaan, itsekin olen kokeillut seurustella toisen pojan kanssa -ei kyllä onnistunut eikä tuntunut hyvältä, pakko myöntää ettei miusta ollut siihen- joten se kertokoot jo jotakin asenteistani. En silti vain tykkää jos joku yrittää ylipäätänsä loukata ja satuttaa meikäläistä, oli sitten sanavalinnat mitä tahansa.

Että tämmöistä. Elämä potkii joskus päähän, yritän potkia takaisin. 8)


Tukkajumalat ja helpotuksen huokauksia


Olin koko sunnuntai-iltapäivän tallilla siskoni kanssa, sillä aioimme ohjasajaa (ajaminen olisi hauskempaa, mutta kärryt vaan puuttuu :D) Haddia hänen tuntinsa jälkeen. Kävikin kuitenkin niin hyvin että 3-4 oli tauko, joten syöksyimme valtaamaan maneesin niin että systeri voisi ratsastaa. Onhan hän ennenkin Haddin satulassa istunut, ollut leikkitunnilla ja päästellyt maastossa jne. mutta nyt Haddin riekkumiskauden aikana ei pahemmin. Halusin siis itse vain nähdä että hän pärjää pöllöpollelle -pakkohan sitä isoveljenä on vähän velvollisuudesta huolehdittava. ;)

En jotenkaan yllättynyt siitä, miten hienosti Haddi meni. Reipas ja vähän höpölöpö se oli, mutta käsissä pysyi ja loppukäynneille uskaltauduttiin jopa tielle kävelemään. Haddi vähän haikeana ehkä katseli peltoaukeamia, muttei edes yrittänyt riepottaa mihinkään suuntaan -toisaalta sillä oli ehkä tarpeeksi huolia kytätä meikäläistä, kun meinasin joka askeleella vetää lipat ja otin hätäisesti aina Haddista tukea. :D Helppo sen on hokkikenkineen kulkea pehmeällä löllöjäällä, mutta miulla oli astetta enemmän ongelmia tallikenkieni kanssa.

Opetin myöskin Jenni-siskoa irtojuoksuttamaan. Naurettiin myöskin Haddin päähänpinttymille -maneesissa oli trail-portin tolpat pystyssä, ja sen hömmelön oli sitten pakko saada juosta siitä porttien läpi. :--D

Päivä oli kaikenkaikkiaan loistava. Harjakivellä yritin irrottaa miljoonittain issikan pitkää talvikarvaa puomissa, rapsuttelin ja nauroin pikkuori Gör-Texin (en muuten herrasmiesmäisempää shetuoria ole ennen tavannut!) peukalonpituisille korville ja hervottomalle tukalle. Katsoin myöskin kun Jenni ratsasti tunnilla äksynpuoleisella Fria-rouvalla, hyvin meni ja sen tunnin perusteella voisin yrittää saada siskoa tallin seuraaviin koulukisoihin -Haddilla tietysti. >:) 
Hödö on muuten kerran sijoittunut tallin koulukisoissa he B-luokassa kolmanneksi Miian kanssa. En ensin meinannut uskoa ollenkaan, Haddi on jotenkin niin viimeinen hevonen jonka uskoisin pääsevän edes kuuden parhaan joukkoon koulukentillä -olkoot selässä sitten vaikka Kyra Kyrklund. :D


Kuka lienee hiuspehkon alla piilottelee...
Herra Texmexhän se siellä.

Jenni ja Fria alkukäynneissä.
Sain myöskin tositositositositosi hyviä uutisia. Haddin the ultimate best buddy 4evah vuosien takaa palaa takaisin talliin, eli Haddi saa vihdoinkin tarhakaverin jonka kanssa sopii ruokinnat yksiin. Odotan innolla kun kaksikko jälleen näkee -Gloí ja Haddi tulivat nimittäin melkein päivälleen samaan aikaan talliin, ja ne yhdistettiin samaan aikaan uuteen laumaansa. Kaksi newbietä haki toisistaan turvaa uudessa porukassa, ja kaksikko jäikin ihan paita ja peppu-asteelle. Muistan kun tuodessamme Haddia takaisin Hyvinkään hevossairaalalta (paha suolenkiertymä, joka onneksi saatiin oikenemaan) sen piti ensin päästä nenustelemaan  karsinan ovelta Gloíta, ennen kuin suostui tulemaan omaan karsinaansa. Gloín kanssa Haddi on jopa varma maastossa -se kulkee luottaen edessään kulkevaan kamuunsa, eikä kyttäile kaikkea ja näe punaisissa postilaatikoissa mörköjä kuten normaalisti.
Lisäksi Haddi varmasti nyt muutenkin rauhoittuu, kun saa leikkikaverin ulos. Viime vuonna, ennen kuin Brentsu sairastui kaviokuumeeseen, pojat leikkivät joka päivä lämpimikseen. Parhaimmillaan oli viikkoja jolloin se sai vain kerran tai kaksi hikiliikuntaa, mutta mitään energioita ei jäänyt pöhköytymään kun se kaikki kulutettiin iltapäivisin nahistelemalla ja juoksemalla hangessa kaverin kanssa.

Sanomattakin siis selvää, että olen hyvin onnellinen Gloín paluusta. Niin monia hauskoja hetkiä maastossa, uittorannalla, riehakkailla tunneilla ja tallissa on tullut, että minuakin piristää jo nyt. Haddikin varmasti tosiaan rauhoittuu, tai ainakin toivoa sopii. Nyt koputan puuta.

Gloí.


Koukkupolvi

Tiedän että kiviäkin kiinnostaa, mutten tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa kun tänään tulin ensimmäisestä fysioterapiakäynnistä. Jalasta (tai oikeastaan jaloista...) ei löytynyt mitään kivaa sanottavaa, positiivisinta mitä terapeutti osasi minulle sanoa kun pyysin jotakin kivaakin lausumaan oli "no sä yrität ainakin reippaasti." :D

No, mikä mättää? Kaikki. Jaloissani on synnynnäisenä vikana liian lyhyet jänteet, joiden vuoksi olen aina kävellyt jne. väärin, ja nyt tuo osumaa ottanut polvi on sitten sanonut itsensä irti kun olen rääkännyt sitä elämäni ajan väärällä asennolla. :D Siinä on muuten lumpiokin vinossa, että siksi ei polvi pysy kasassa.

Komea lista.
» Polven jänteet liian lyhyet, jalkaa ei saa suoristettua.
» Jalan luut liian pienet ja kapeat, siitä huono tasapaino. (En pysynyt yhdellä jalalla pystyssä ilman tukea :V)
» Reisi- ja säärilihakset takaa liian kireät ja "lyhyet".
» Alaselkä- ja pakaralihakset olemattomat koska virheellisen asennon vuoksi en ole käyttänyt niitä kunnolla.
» Lonkat ei liiku paljon mihinkään, eikä taivu, rutisivat, naksuivat ja jumittavat vain.
» Lumpio on vinossa.
» Oikea jalka vääntynyt ulospäin, koska olen varonut kipeää polvea niin paljon liikkuessa.
» Tasajalka-astunta väärästä jalka-asennosta johtuen, jonka vuoksi polvinivelet rasittuneet ja vähän kuluneet.

Näin meillä miten teillä. 8) Hyvä urakka meikällä edessä että saisin koipeni kirjaimellisestikin ojennukseen.
Mutta pääasiana pidän sitä että jalan kumminkin saa jotenkin kuntoon, eli pääsen vielä takaisin satulaan! :)


F1 aika-ajot pidettiinkin maneesissa?

Moi, minä olen Haddi ja minä olen vähän hölmöheppa :))))

(51 lukijaa! Wohoo, kiitos teille! C8 Ajattelin jotakin erikoispostausta tehdä kun 50 lukijan raja menee rikki, mutta nyt myöhästyin -ehkä sitten seuraava pyöreä luku~)

Haddilla on tuo tunteiden vuoristorata aika mutkikas. Ensin löllöillään laiskasti, sitten kiikutetaan, sitten taas löllöillään, sitten taas ryöstetään. Tänään siis kävin kuvaamassa kun Haddin liikuttaja Miia kävi herra karvamammuttia ratsastamassa, ja sain vain todeta että on muutkin tainneet saada makua pikku formula-katapultistani... Lopuksi Miia päästi Haddin vielä juoksemaan irtona ja päästämään puhteja pihalle, ja niinhän se tekikin -eikä antanut enää kiinni! :D Ajateltiin että no juokse sitten jos tahdot, ja niinhän se sitten juoksikin... kuvat kertovat puolestani.





"Mitä ai hä, ai pitäis rauhottuu vai?  No en ny tiiä."

Loppuun pakko todistaa, meni se kiltistikin välillä c:

Nyt voinkin keskittyä kuvaamiseen sekä maastakäsin työskentelyyn -polvi on mennyt niin pahaksi ettei raaski edes useampaa kilometriä kävellä, saati sitten harrastaa liikuntaa. Lääkärin kautta menin fysioterapiaan ja siellä nyt aloitetaan varovaisesti jalan kuntouttaminen, vanhan vamman vuoksi se on siis heikkona ja siinä on murtumisriski -> saan kuulemma käydä korkeintaan "rauhallisesti vaikka maastossa lumpsuttelemassa", mutta näyttääkö siltä että tuolla hevosella käydään rauhallisia maastoja.... :----D
Ehkä nyt kumminkin odotan sen verran että jalan saa vahvemmaksi ja saan sen uuden tuen (tosin eivät tunnu tietävän että millainen olisi hyvä, pdskdsjlkd lisää odottamista...). Alkuun olin ihan kauhuissani ajatuksesta etten voisi viikkoon muutamaan ratsastaa, mutta nyt olen huomannut että miun ja Haddin yhteistyölle on tehnyt enemmänkin hyvää se, että puuhataan välillä muuta -johtajuusharjoituksia, juoksutusta, ohjasajoa jne. Tosin siitä ei puhuta kun Haddi juoksi maanantaina meikäläisen yli... se oli vahinko... ... ...kai.... :I


Voitto kotiin!

Pieni, henkilökohtainen voitto tuntuu välillä paljon massevammalta kuin saada se konkreettinen ruusuke kisoissa. Haddi on nimittäin mennyt tällä viikolla oikein hyvin, se on välillä ollut enemmänkin jopa laiskanpulskea eikä ole esimerkiksi nostanut laukkoja kunnolla, mennyt vain hurrrjaa possupassia. Normaalisti olisin ihan eri fiiliksissä siitä, mutta voi arvatkaapa että miten kivalta tuntuu, kun pitkästä aikaa sitä laukkaa saa oikeasti työstää esiin, eikä estää hevosta kiitämästä päättömästi ympäriinsä. En ole koskaan ennen ollut näin iloinen siitä, että Haddi on laiska. :D

Rauhoittumisen syitä on varmasti monia. Ensinnäkin paukkupakkaset ovat ohi, eli hevosilla ei ole niin suurta tarvetta lämmitellä itseään liikkumalla hulluna. Toisekseen nyt kun Haddi kulkee hyvin liinassakin/kuuntelee hyvin ääniapuja, voin ottaa alkuun siitä turhia höyryjä pois (irto)juoksuttamalla. Kolmannekseen olen vihdoinkin päässyt pomoksi, joten Haddi uskoo helpommin jos sanon että ei.

Viimeisin onkin varmasti auttanut eniten. Kun Haddi pitää meikäläistä ylempänä, se juuri juokseekin liinassa ja irtona. Ennen ei onnistunut, koska Haddia ei huvittanut -nyt se menee, huvitti sitä tai sitten ei, koska mie sitä käsken. Tänäänkin kun irtojuoksutin sitä, niin ensimmäistä kertaa koskaan miun ei tarvinnut juosta sen rinnalla -riitti että kävelin pientä ympyrää keskellä ja tarpeen tullen heilautin raippaa ylöspäin "japjap"-komennon kanssa, niin kyllä pysyi todella kaunis, liitävä ravi! Miksei se voisi ravata yhtä kauniisti ratsastaessakin. :c
En muuten juoksuta pitkiä aikoja (jos joku nyt sitä miettii), varsinkaan jos olen nousemassa sen jälkeen selkääkin. Lähinnä vain annan Haddin ensin spurttailla irtona turhat hölmöilyt pois, ja sitten liinassa otan käynnit, ravit ja laukat niin että ne ovat hallittuja ja that's it. Varsinkin liinassa juoksuttaminen rasittaa hevosen jalkoja yllättävän paljon, enkä tahdo turhaan Hödöttimen koipia kuluttaa.

Niin ja tietenkin johtajana oleminen helpottaa ratsastamistakin paljon, minkä huomasin vasta nyt. Hevonen keskittyy paljon helpommin ratsastajaan, eikä tuijottele muita juttuja ja sätkyile. Tänäänkin tuuli humisi, vesi tippui räystäiltä ja linnut puuhastelivat maneesin katon välissä, mutta Haddi ei alkuverkkojen jälkeen niihin edes kiinnittänyt huomiota -se oli siis ihan uutta, yleensä olen tottunut siihen että aina jos maneesin ulkopuolelta kuuluu vähänkään outo asia niin meikäläiset takaavat komeaakin komeamman balettiesityksen... :---)

Iloisin mielin taas. :) Kuva on muuten otettu ennen meidän ensimmäistä sijoittumista estekisoissa, joten sietääkin hymyillä! (3.)