Hamsteripampsteri

Tänään tuli herätys että pakko on saada vihdoinkin se hamsteri, Taateli-pikkuinen kuoli jo puoli vuotta sitten ja siitä lähtien on hamsuhäkki ollut tyhjänä.
Niinpä sitten ihan reteesti marssin paikalliseen uuteen eläinkauppaan. Alunalkaen tarkoituksena oli ostaa syrttipoika, mutta ihastuinkin pieneen talvikkotyttöön joka reippaasti tuli miua terraarion laidalle moikkaamaan. Pikkuinen sosiaalipummi onkin nyt tuolla niskani takana uudessa häkissään, ihmetyttäen miua yhä reippaudellaan. Syrtit ovat olleet miulla aina vähän pidättyväisempiä, arkoja tai vaihtoehtoisesti täysin villejä adhd-tapauksia, mutta Tiitu on reippaasti kädellä ja tulee morostelemaan kun sitä katselee.

Tiitiäinen has entered da house
Tähän loppuun vielä kuva aivan ensimmäisestä hamsustani Pampelosta, jonka ostin 9. luokalla luokanvalvojaltani. Creme kaunis syrttityttö oli kyseessä.




Daily brainfart

Jostakin kumman syystä piti saada piirrettyä fursonani furrynä.

Ironisinta on, että olen kaikenlaisen furryfandomin vastustaja ja mollaaja. :---D Srsly.

Anteeksi, menen takaisin luolaani levittelemästä näitä aivopierujani.


Ojanpohjan herkkuhetki



Tänään miun oli tarkoitus lähteä laavulle ystäväni Sannan kanssa, niin että hän hiihtää ja mie ratsastan. Olisi ollut aika nihkeää tuolla hiekkatiellä hiihtää, joten sukset jäivätkin sitten kotiin ja Sanna päätti kävellä.
Eipä siitäkään tullut sitten mitään, kaatopaikalla räjäyttelevät ja kun sinne päin oltaisiin menty niin ei kiitos, jos Haddi saa slaagin jo auton oven sulkemisesta niin sitten räjäytyksistä? Päätimme mennä aivan tallin lähimaastoon, ottaa viltin ja istahtaa jonnekkin kivelle syömään eväitä. Kivaa oli ja ehkä ensi kerralla pääsisi kilsaakin kauemmaksi tallista... :_D

Yritä siinä sitten syödä eväitä kun toinen vie leivätkin suusta! Haddia ei voi sitoa kiinni vetopaniikin vuoksi, joten olen jo tottunut syliin kipuavaan käsihevoseen. Onpa ne kinkkuleivät, kaakaot ja makkaratkin olleet katoamassa parempiin suihin, Hödö ei nirsoile. :-----D
Mutjuhuulet. 8)
Loppuun vielä lupaamani kuva niistä tekemistäni suitsista. Hyvin kestivät päällä eivätkä pettäneet ja ihan hyvän arvostelunkin sain koululta näistä~

Hikinen ja myrtsi Haddi. Kuka käski riehua?








Miksi vain hevosia

Miua on jo pidempäänkin harmittanut se, etten saa piirretyksi muuta kuin hevosia.
Asia korjaantui nyt, vaikkakin vain puolen tunnin speedpaintilla mutta silti. :D Kanejakin on kiva piirtää. Here comes Merlin, joka ei kyllä oikeasti pidä lumesta tippaakaan.


Joulukriisi

Olisikohan niitä joululahjoja alkanut miettimään vähän aikaisemmin kuin neljä päivää ennen joulua...
Hmmn.

Vuoden Luontokuva by Sandra, harvinainen karvalakkigorilla lähikuvassa.


Ehkä unohdan vain koko juhlan ja olen koko päivän piilossa pimeässä huoneessani, enkä tule sieltä ulos ennen kuin joulu on ohi. Käännytän kaikki toivottelijat ja lahjananantajat, pimennän kuusen ja toivotan kaikille äärimmäisen mustaa joulua, kun eipä tuolla luntakaan ole. Laulan irstaita joululauluja ja vedän perinteiset aattokännit, niin että joulupäivä kuluisi mukavasti darrassa ja olisi muutakin murehdittavaa kuin unohtuneet paketit.

...........Tai sitten vaan ostan ne lahjat.

Random joo, mutta pakko on sanoa että joulukriisi on perseestä. Miksi pitäisi stressata siivoamalla, ostamalla lahjoja, lähettämällä kortteja, "eikö sitä lunta tuu" jnejnejne. kun kivointa on vaan fiilistellä hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. :T


Apuvälineistä

Hienosti olen taas kipeänä ja päänikin täräytin eilen tantereeseen, joten istun nyt kotona ilman mitään järjellistä tekemistä. Nukkumaan ei tee mieli mennä, kun sitten en nuku yöllä.
Ajattelin siis lyhykäisesti kirjoittaa aiheesta apuohjat ja kovat kuolaimet. Miullahan on yleensäkin ottaen karsastus edellämainittuja kohtaan, en tykkää apuohjista tai vastaavista. Haddin kanssa apuvälineisiin on kuitenkin ollut välillä pakko turvautua, joten ehkä inhoni on jonkin verran laantunut huomattuani että joskus niistä voi olla hyötyäkin.
Tää on siis aika paljon tämmöistä pohdiskelua.

Esimerkiksi olympiakuolaimet. Ne ovat ns. "hitaat kuolaimet" eli vaikutus tulee vasta hetken päästä, ja väärin käytettynä kuolaimen vipuvoima voi tehdä paskaakin jälkeä hevosen suussa. Haddi vuosi sitten keksi kuitenkin hassunhauskan "pöpelikkörallin", eli varsinkin maastoissa se vain tyytyväisenä lähti pöpsään eikä mikään keino tuntunut saavan sitä takaisin hallintaan. Lopulta pitkin hampain ostin olympiat, ja arvatkaas mitä -ne auttoivat! Enää ei tarvinnut turvautua epämääräiseen nykimiseen ja epätoivoon, vaan jo pienikin pidäte riitti.
Tästä päästäänkin lempilauseeseeni: Ennemmin kovilla kuolaimilla pehmeästi kuin pehmeillä kuolaimilla kovasti. Mietippä itse kumpi sattuu hevosta enemmän, riuhtominen nivelkuolaimilla kun ratsu riepottaa, vaiko pieni pidäte voimakkaammilla kuolaimilla? Painotan tässä sanaa pieni, koska väärin käytettynä mitkä tahansa kuolaimet saavat aika järkyttävää jälkeä aikaiseksi. Myöskin ne hackamoret, vaikka eivät suussa olekaan niin nopeasti sen hevosen nenän rikkoo jos niillä alkaa kauheasti riuhtomaan.
Itselläni olisi tavoitteena, että jos/kun Haddi lähtee viemään, en jäisi sinne suuhun killumana kuten pahana tapanani on. Harmittaa aina ihan hurjasti jälkikäteen, vaikka siinä tilanteessa säikähtääkin niin ei tartteisi hevosraasua satuttaa.
Miinuksena se, että menen helposti liian pitkällä ohjalla kun "en halua roikkua suusssa" eli Haddi ei pysty tukeutumaan kuolaimeen kunnolla. 

Toinen asia, apuohjat. Viime keväänä Hödöttimestä oli tosi hauskaa lähteä kiikuttamaan sattumanvaraiseen suuntaan -korvat tötterölle ja turpa kohti taivasta, arvatkaa vain toimiko ratti tai jarru? Eehhei. Lopulta tilanne meni siihen etten enää uskaltanut lähteä maastoon edes kaverin kanssa, kentällä sentäs tulee aidat vastaan mutta maastossa se vasta hulppeaa olisikin kun hevonen ei näe mihin juoksee ja vastaan tulisi vaikkapa auto... Siinä vaiheessa opettajani tyrkki miut ostamaan thiedemann-apuohjat. Ja jälleen löytyi apu -yritettyään turhaan heittää kuuppansa atmosfääriin Haddi lopetti mokoman kiikuttamisensa.
Thiedemanit ovat miusta kyllä loistokeksintö, pakko sanoa. Niiden ideana on toimia kuten gramaanien, mutta käsiin tulee vain yhdet ohjat. Mie en kuitenkaan muodonopettamiseen niitä käyttänyt, vaan pidin ohjat sen verran löysällä että estivät vaan pään kohoamisen liian ylös. Muuten Haddi sai kulkea aika vapaassa muodossa.

Muotoonopettamista varten ostin sitten piuhat. Itselläni on huonoja muistoja niistä, tunsin aikaisemmin erään tytön joka pakotti poninsa aivan rullalle niillä, ja poniparasta tulikin lopulta sellainen että se yritti juosta ratsastajan alta pois. Siksi miulla meni _vuosi_ aikaa ennen kuin miut saatiin houkuteltua piuhoja kokeilemaan.
Sitten kun lopulta niitä kokeilin, huomasin jälleen olleeni turhan ennakkoluuloinen. Pakkoko niitä on tiukalle vetää? Haddikaan ei ollut moksiskaan, vaikka olin odottanut hepulikohtausta: Hödöllä on vetopaniikki, ja sen laukaisee paine turvassa tai niskassa (tästä syystä pidän turpahihnaa aika löysällä), joten olisi voinut luulla että kumppareista tulisi viboja. Ei tullut, ja kun olen n. kerran 1½viikkoon kumppareita pitänyt niin jotakin muutosta on jo alkanut tapahtumaan. Ei Hödö itseään vielä mitenkään täydellisesti kanna, mutta esim. niskan jumit ovat jo alkaneet siltä höltyä, samoin selän. Pitkärunkoinen hevonen joka on tottunut kulkemaan mäyräkoirana tarvitsee ainakin tässä tapauksessa tavan kantaa itseään ja kulkea oikein, sillä Hödöttimellä oli tosiaan joka paikka ihan jumissa venyttelystä huolimatta. Se oli vaikea saada kasattua, nykyisin homma on alkanut jo helpottua.



Haddi on niin leija

C-c-c-combo breaker! Tänään rikkoontui kolmen vuoden putki, aka en voi enään kehua etten ole koskaan tippunut Haddilta. Ihmettelen kyllä että millä apinanraivolla oon välillä siellä selässä roikkunut. :D
Ratsastin tänään Hödöttimellä ilman satulaa, ja testasin samalla uusimpia tekemiäni suitsia -niistä kuvaa sitten kun saan joskus siirrettyä koneelle. Tulipahan testattua kunnolla, sillä Haddille oli hurja kolmen päivän vapaa kilahtanut hattuun ja sain pian huomata istuvani etupäästään vähän turhankin lennokkaan kaverin selässä -heti kun vähänkin löysäsi tuntumaa niin meinasi tulla lähdöt. Kesken raviympyröiden Haddi sitten lähtikin ihan varoittamatta viipottamaan pukkien saattelemana, ja lopulta sitten liidin ku sukkula ikään maneesin hiekkaa syömään. :D Oli puolesta metristä kiinni etten lentänyt seinään päin.

No, eiku takasin selkään. Harmi vaan että Haddi taisi saada jotain kivoja viboja siitä, että tylsät tehtävät voi keskeyttää kivasti linkasemalla miut haneen. Lopputunti oli siis ihan hanurista, etupää tuntu pelottavan keveeltä kun pää kohosi aina jonnekkin otsonikerroksen tietämille, ja perse välillä viuhtoi siihen malliin että katapultti oli jo viritetty. Kun myöskin lentämistäni todistamassa ollut shetu häipyi, niin Haddihan pisti äläkän. "Jumalaude toiki pääsee jo tallii ku mie täällä vaan nysvään hiekkalaatikolla! >8(" Pylly alkoi taas olemaan liian kepeenä, ja lopulta sitten ihan himpun vaan juoksutin Haddia ja lähdin takaisin talliin hörhön kanssa.
Mikä hienointa, sopivasti juuri tänään iski sitten flunssa (taas!), ja sai pää sen verran kovan täräyksen että nyt on armoton hedari ja laiva keinuu.
Että tämmöistä tänään. :) Jos oon huomenna vaan ratsastuskunnossa aka ei nousis kuumetta ja päänsärky lakkaisi, niin aion hypätä rataa ja pistää sen apinan ruotuun.

Tähän loppuun vielä kuvaspämmi Haddin riemunhetkistä. Kuvista vaan yksi tai kaksi on miun ottamia, loput ovat Lavin, Niinan, Jennin, Alexin jne. kameroista ja suurimmassa osassa ratsastajana Miia. Miulla niin harvoin on ihmisiä kuvaamassa, ettei miusta ja Hödöstä ole paljoa sählikuvia saatu. D:

Kun Haddi lähtee, ei askellajilla väliä :) Töltti-laukka-passi cocktail.
Niin mikä rento alkukäynti?

Ehdin justiinsa sanomaan että onpas tää pörheenä, pistänpä liinaan... :----D
Hödö päätti viedä Itun omatoimiselle pöpelikköretkelle. (Kyllä. siellä jossakin ON hevonen... siellä syvällä hangessa.)
Lapsi-Latu ja rikkinäinen mopo. Tarkoituksena oli poseerata, mutta Haddin mielestä turha seisoskelu on tyhmää, voitaisko jo mennä plz.
Haddilla on ihan omat keinot pukittaa. :D
Pikkusisko istui oikein tyyneesti ja odotti "hallitun kaaoksen" loppumista, Haddi siis kiikutti tasaista jumputijumputilaukkaa pitkin uraa ilman sen kummempia loikkia. 8)



Hevoset on tyttöjen juttu

Ai on vai? No siltä näyttää. :T Nauratte tälle miun jutulle mut naurakaa vain, vaadin silti oikeutta.
Ok, kaikki alkoi siitä kun pikkusiskolleni tuli vähän aikaa sitten uusin Pollux-paketti. Itsekin siinä heppakerhossa joskus pienempänä olin, ja voin kyllä myöntää että joskus siitä tulee niin kivoja tavaroita (Haddi sai hienon loimen muunmuassa :) että selaan itsekin paketin läpi. Joskus tulee jopa ihan hyviä (tieto)kirjojakin.
MUTTA. Kerhon nimi muutetaan Pennygirliksi. Siis anteeksi mitä? Tarkemmin sanottuna, se muutettiin jo ja vasta jälkikäteen kysytään kerholaisten mielipidettä mikä ei erityisen järkevää ole, varsinkin kun rehellisesti sanottuna 90% kommentoineista vastustaa nimenvaihtoa.

Polluxin lisäksi en osaa mainita muuta laadukasta hevoskirja/tms. kerhoa Suomesta, ja tosiaankin itse olin innokas jäsen. Kun olin pieni, muistan kuinka miua ärsytti välillä "isojen jutut", mutta nyt kun jälkikäteen ajattelen niin silloin kerhon kohderyhmänä oli kaikki hevosihmiset about 8-18 vuoden väliltä. Nykyisin se on lähempänä kahdeksaa se ikävuosi. Ei sekään vielä mitään, mutta kun kerho on nähtävästi sitten käännetty vain tyttöjen kerhoksi -ei mikään tietty estä muitakaan liittymästä, mutta rehellisesti, kuinka moni hevosmiehenalku tahtoo kuulua kerhoon nimeltä PennyGirl? Kyllä miekin tunnen itteni aika rajoja rikkovaksi, oon aina tuntenut, mutta ei miulla olisi sisua silti liittyä "tyttöjen kerhoon".

Tää on tätä harrasterasismia, josta olen paasannut aiemminkin. Vituttaa, oikeasti. Samaa sarjaa kuin se että saan kuulla tekstiiliartesaanikoulutukseni vuoksi homottelua melkein joka päivä. Niin tyhmää, pidemmän päälle raivostuttavaa ja loukkaavaa.
Valitetaan että pojat eivät kehtaa mielipiteiden takia aloittaa ratsastusta vaikka kiinnostaisikin. No missäköhän syy, haloo? :I

Sori hirvee ragerant, mutta pakko tämä oli purkaa, että aamen vaan.


Tässäkö tää talvi on

Tänään satoi talven ensimmäiset kunnon lumet, joten käytin sen hyödyksi ja eikun kanit hankeen! Irmeli sai arvattavasti oikean hepulikohtauksen ja mylläsi ja pörräsi hulluna, mutta Merlin-parka ei ole koskaan ennen nähnyt lunta ja oli aivan "....O-O" siellä kylmässä lumessa, tyyliin odotti vaan että nössöpoika kannettaisiin takaisin sisälle lämmittelemään.
Laitan tähän myöskin pari kuvaa Haddista ja Sandrasta launtailta. Miun lempipaikka, korkee kalliokukkula Linnavuori oltiin pistetty avohakkuuksi kokonaiselta yhdeltä sivulta. :C Sad.







Tää on niin yks miun suosikeista, lumisade ja kani = tr00 talvisöpöily
Ihrapallo ehkä.


Can you spot the rabbit?
Nomnomnomluntaaaaa~

Onnistuin kuvassa hävittämään Merlinin silmien sinisen värin. :V Mut uskokaa, ne simmut on upeet tummansiniset.


Loppuun vielä hepuli-Irmeli.


Ja sitten Hödö ja arvon wnbtalvi! Jos joku ihmettelee noita apuohjia, niin olivat ihan siltä varalta että kun ei oltu taas vähän aikaan maastossa käyty niin kokemuksella voitiin sanoa että varmuuden vuoksi. Mutta eipä Haddi mitään tehnyt ja olin oikein ylpeä siitä kun niin hienosti käyttäytyi! :) Kerran vain vähän poukkosi risteyksessä, mutta sitä ei lasketa kun se on niin vakiokamaa ja se tapahtuu joka kerta kun siinä risteyksessä käydään lol.




Haddia ei inspittänyt poseerata, olisi pitänyt päästä jatkamaan matkaa nythetimur.

Ei muuten pukittanut kertaakaan, go Haddi!
Näin oltiin tehty Linnavuoren rinteelle. :c



Haddin hyvät puolet

Apinoin tämän Kaktun ja Futuran blogista, jossa Kaktu esitteli Futuran hyviä puolia ja kehotti myöskin muitakin tekemään niin. Se voisikin tehdä oikeastaan ihan hyvää, sillä tällä hetkellä olen ollut liian keskittynyt Haddin ongelmakohtiin ja kaikkeen mitä pitäisi petrata. Nyt heräsin että oikeastihan miulla on vallan mainio polle, minkä olen välillä tupannut unohtamaan. Jotenkin ne epäonnistumiset aina onnistuu korostumaan, vaikka niitä onkin yleensä harvemmin kuin onnistumisia. Lasken tähän pienetkin "jee se nosti oikean laukan, vaikkakin passitahtisen mut silti omfg"-onnentunteet :D

Haddi on kiltti ja herrasmiesmäinen hevonen. Kun muut konistukset iltaisin potkivat karsinanovia, huutavat ja kuopivat vaatiakseen ruokaa niinkuin-just-nyt-heti, niin Haddin karsinalta kuuluu aina vain vieno pieni hörinä tyyliin "Anteeksi, mutta voisinkohan minäkin saada ruokaa. :C"

Haddi näyttää kutistuneen...? o_o
Tästä aasinsilta siihen että Haddista on tullut hurjan luottavainen. Kun se tuli meille, se oli kyllä kiltti mutta vähän junttura ja sisäänpäinkääntynyt -hassua, mutta silloin sanoin kaikille että se on vähän sosiaalikylmä kun ei sen parhaan hevoskaverinsa lisäksi muita ikinä tervehtinyt eikä ikinä ottanut kontaktia. Nykyisin Haddi on aina korvat tötteröllä kun sen talvitarhaan tai karsinaan tulee, joskus jos on ollut kovakin hinku sisälle kurjasta ilmasta (Haddi on neiti mikä kylmiin sadepäiviin tulee) niin sydäntä lämmittää pikkuinen hörihöri-tervehdys. Muutenkin Hödötin on luottavainen -se seuraa ilman narua ja esimerkiksi (irto)juoksuttamisesta ei tule mitään Haddin mieluummin seuratessa meikäläistä. Nykyisin miun pitääkin pistää Haddille tuntemattomampia ihmisiä sitä juoksuttamaan, sillä miulla ei ole sydäntä hätyyttää toista pois kun niin nätisti turpa niskassa tahtoisi seurata. :( Juostaan sitten yhdessä.
 Luottamuksesta kertoo myöskin se, kuinka hoitaessa Haddi on mukana jutuissa ja on tunkemassa turpaa joka väliin korvat tötteröllä. Lempipuuhaa on myöskin käytävän tapahtumien seurailu, ja Haddi on helppo tavata norkoilemasta pää karsinan ulkopuolella -tötterökorvilla, kuinkas muutenkaan.
Tämän kuvan ootte nähnykki ennen, mutta kertoo hyvin miksi en usein juoksuttele... :DD En jaksa juosta Haddia pakoon kovinkaan kauaa lol.
Ratsuna Haddi on mainio, sillä se on kehittynyt samaan tahtiin kuin mie. Alkuun kun olin tr00 puskailija, ei Haddikaan osannut kentällä juuri mitään ja maastossa kulki aika moitteetta, mitä nyt välillä laukannostoissa pukitteli. Muuten herra oli enemmänkin laiskanpulskea. Nyt kun olen tutustunut vuosien saatossa Hödöön ja tunnen oloni varmaksi sen kanssa, on molemmille tapahtunut aika paljonkin kehitystä -en uskalla edes katsoa vanhoja ratsastuskuvia- ja Haddiin vähän haastetta. Nykyisin nimittäin kentällä se on suht' kuuliainen, mutta maastossa on välillä kausia jolloin on kiva tehdä vähän jäynää kuten kuumentua ja ryöstää heti vähänkin avoimessa maastossa, viedä umpipöpelikköihin, tanssia ja pomppia jos menosuunta ei ole hyvä jne. En näe tätä kuitenkaan mitenkään negatiivisena asiana, vaan miusta on lähinnä hauskaa että hevosessa on monta eri puolta ja pysyn hereillä. Jos ratsu on aina kuuliainen ja "pomminvarma", niin sitten sen kerran kun se lähteekin niin se tuleekin sitten ihan nurkan takaa... Ei, Haddityylinen vaihtelevuus on kivempaa. :)

Haddilla on aina hauskaa. Takana siellä Miia huutelee vapaudennälkäistä lihapullaa takaisin. :) © Lavi?
Haddi on ystävällinen. Sitä saa kuka tahansa tulla hellimään ja paijailemaan, kaikki hellyys on sille tervetullutta ja ties vaikka paapojilla olisi herkkuakin tarjolla... Miusta ehkä hellyyttävintä mitä oon ikinä Hödöltä nähnyt on se, kun annoin erään pienen tuntilaisen (max. 6v) tulla silittelemään Haddia. Pikkuinen vähän arasteli vaikka äiti siinä takana rohkaisikin, mutta kun Haddi tuli talvisessa karvanalleolemuksellaan tykö ja laski päätään että pikkuinen saisi siitä silitellä ja otsaa rapsutella.... Aaaaawn. Sulin. :C Tilanteessa oli jotain niin herkkää ja suloista ettei sitä olisi kyllä valokuvallakaan olisi voinut ikuistaa.

Miia ja Haddi tallin omissa kisoissa.
Innokkuus on myöskin ihan superhyvä. Jos jokin tehtävä tai uuden asian oppiminen kiinnostaa Haddia, se on täysillä mukana. Monesti innostus syttyy siinä vaiheessa kun Haddi itse tajuaa villakoiran ytimen -alkuun se ei tajunnut esteitä ollenkaan ja olin ihan sitä mieltä ettei se niistä pidä. Sitten sen kerran kun herra tajusi että niistähän voi hypätä jopa yli eikä vain läpi rymistää, ollaan otu into piukassa esteillä. Haddi vetää rataa läpi korvat kello kahdessatoista, ja vaikka välillä jotkin erikoisesteet vähän hirvittää niin kun niihinkin ollaan tutustuttu niin yli vaan -tai läpi, jos passilla mennään. Haddi nimittäin välillä innostuu sen verta ettei ole oikein varma jaloistaan, ja silloin mennään tomerasti passilaukkatöltti-sekasotkua. :D Haddin kanssa olen oppinut perstuntuman tärkeyden, myöskin siinä suhteen että osaisi heti lennosta päätellä että mitäköhän askellajia nyt mennään?

Monista voi varmasti tuntua että listasin tässä huonojakin puolia, mutta uskokaa tai älkää niin kaikki nuo on miusta  varsin hyviä puolia -muistakaa että täydellisessä on kaikkea ja virheet ja huonot puolet kuuluvat kaikkeuteen, aka jos ei ole niitä niin voiko olla täydellinenkään?
Sain olkahierontaa -muuten kiva, mutta ei hampaita kiitos! :V