En muista olenko blogissa asiaa tuuminut vaiko ääneen vain, mutta vihdoinkin kuukauden/jopa kuukausien jahkailun ja huhhailun jälkeen kävin viime viikolla ostamassa Haddille joustochambonit aka kumpparit. Minulla on ollut paljonkin apuohjia vastaan, mutta kun viime keväänä thiedeman-apuohjat toivat yllättävän avun kiikutteluun, olin nyt paljon myötämielisempi kumppareille. (Vaati se silti kyllä aika paljon suostuttelua!) Lopulta kumminkin ajattelin että mitäs siitä, jos ne eivät toimi niin ei ole pakko pitää kun eipä isokaan sijoitus ole -myyn sitten eteenpäin.

Torstaina sitten kokeilin kumppareita ekaa kertaa. En tiedä kumpi oli alkuun enemmän hämillään, meikä vaiko Haddi. Ihan ensin piti testata ettei herra saanut kilareita -Hödöllähän on vetopaniikki joka laukeaa jos turvan ympärillä tai niskassa on heltymätön paine, joten siinä mielessä kumpparit olivat aika riskiostos. Haddi kuitenkin yllätti eikä ollut moksiskaan! Ensialkuun se kyllä oli vähän kummissaan kun "tesmailujen" jälkeen laitoin piuhat sen verran kireälle että alkoivat avustamaan, mutta melkein heti Haddi koki ahaa-elämyksen ja alkoi laskemaan päätään poistaakseen painetta. En kuitenkaan kauaa kumppareilla ratsastanut, vaan otin ne pian pois ja jatkoin ilman -ensi viikolla voisi niitä käyttää jo ihan oikeasti, kun Haddinkin mielipide on saatu kuuluviin. Eihän yksikään hevonen varmasti piuhoista varsinaisesti pidä, mutta niiden tarkoitusperä on hyvä ja koska Haddi ei ollut moksiskaan, niin käytän tosiaan tulevaisuudessakin -tosin harvoin, mutta käytänpä kumminkin. :P
 
Eilen Hödötin sitten yllättikin meikäläisen. Pidin tyttöystävälleni koulutuuppailutuntia, ja armas mammutti-issikka alkoikin sitten tarjoamaan varsin pian muotoa. Peräänantoa ei vielä varsinaisesti näkynyt kuin hetkittäin, mutta on sekin jo ensiaskel että oikeat lihakset löytävät käyttönsä.
Aikamoinen tunti se olikin, miulla loppui ääni kesken ja sain jonkinmoista mielihyvää nähdessäni jonkun muun hikoilevan Haddin selässä samalla kun ärjyn maasta käsin mukahelppoja asioita. :D Huomasin apujen vaikutuksen Hödöön paljon paremmin kun katsoin sivusta, ja opin paljon itsekin! Muunmuassa sen, että miusta tulisi ihan helvetin kamala, huutava ratsastuksenohjaaja. 8)

Oman opettajani kommentti "Hödöllä on flegmaattinen perse" on kyllä jotain harvinaisen totta. Mutta ei se edistys tapahdukaan ihan sekunnissa.

Tasajalkapysähdyksetkin sujuivat!

...Ja tätä jatkui koko pitkä sivu... Relaa vähän, Haddi.

Haddi on vasta aloittelija mikä muotoon ja peräänantoon liittyy, sillä tasan kolme vuotta sitten se ei osannut oikeastaan muuta kuin kaasuttaa, jarruttaa, kääntyä ja vähän väistää. Kaksi vuotta sitten liikkeet onnistuivat, mutta oikea laukka katosi ja turpa oli aina taivaissa. Vuosi sitten oli vuorotellen kiireinen, alta karkaava hevonen tai sitten täysin pystyyn nukahtanut puuheppa -nyt vihdoinkin kolmen vuoden työstämisen jälkeen Haddi on alkanut toimimaan enemmän oikein. Siksi annan anteeksi sen pienet taipumukset liioitteluun... Onneksi virkkuukoukkuilun sai suhteellisen helposti loppumaan ihan vaan pienelläkin myötäyksellä. Haddin motto tuntui olevan "jos kerta on pakko taivuttaa niin taivutetaan sitten saatana kerralla kunnolla! >B("

Viisikäyntihevosen tuskat ovat tulleet miulle ilmi vasta kun sellaisen aikoinani tämän ruunan muodossa hommasin. Issikkaa ei useimmiten voi ratsastaa peräänantoon kuten kolmikäyntisiä hevosia, vaikka alkuun luulinkin että voi. Vasta kun eräs kaverini kertoi ratsastavansa omat tölttikoneensa aivan omanlaisellaan tavallaan peräänantoon, aloin ajattelemaan laajemmin ja enemmän hevosen, issikan, näkökulmasta. Ja se on alkanut toimimaan, miltäköhän Haddi näyttää vuoden päästä? Tai kahden? Tai kolmen?

Kävin eilen kuvaamassa Mikkelin Ratsastusseuran kisoja Rouhialassa. Tuli lupauduttua, kun kaverini oli tarkoitus osallistua kisoihin tällä Karkki-lämppärillä jota miekin aina silloin tällöin ratsastelen. Treenien mentyä kuitenkin pipariksi (Karkki nykäisi itsensä irti aidasta, juoksi ympäri kenttää aidanpala kannoillaan ja rikkoi suitsensa. Kuulostaa jotenkin niin arvattavalta.) ei herraa loppujen lopuksi sitten edes ilmoitettu mukaan. Sen sijaan kuvailin Senjaa ja Toffeeta. Toffee on tämmöinen veikeä, ruunivoikonkirjava ruuna joka ei voi vastustaa omia pieniä metkuja -sen pukkilaukat ovat suorastaan legendaarisia! Nyt se kuitenkin hämmästytti olemalla tosi hillitty ja rauhallinen -tasaista nättiä laukkaa ja nätit poninpomput, katselin huuli pyöreänä että vau, kohtahan kaksikko on uusinnassa.
No ei ihan. Toffeelle tuli aivopieru lähteä vasemmalle kun Senja olisi tainnut tahtoa suoraan. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta, ja hieno rata se kumminkin oli. :---D

Hupsistakupsista.

Photoshop ei tahtoisi lukea RAW-muotoa, ja tajusin sen liian myöhään. Kärsikää siis rakeisuudesta. =_=

Tämä kaveri revitti ja diivaili oikein olan takaa pienessä tarhassaan.