Jumittelun syyt ja seuraukset

Anteeeksi etten ole nyt hetkeen pieneen kirjoittanut. Olen ollut hieman huonovointinen ja toipunut sairaalassa osastolla, pääsin onneksi nyt jouluksi kotiin eikä takaisin ainakaan toivottavasti tarvitse lähteä. :) Enempää en tästä nyt kertoile, mutta ajattelin vain ilmoittaa että elossa ollaan ja kirjoittelua jatkan heti kun vointi lähtee vähän paranemaan! Sama pätee tilaustöihin -jatkan niiden tekemistä heti kun olo on sellainen että niitä pystyy kunnolla tekemään.


Hyviä joulupyhiä teille kaikille, viettäkääs hauska uusivuosi! 



Hevostalli.net - rekisteröintipakko, kiitos!

Aina pitäisi osata kirjoittaa rakentavaa, asiallista tekstiä jonka voi julkaista sillä omalla nimellä tai nimimerkillä.


En varmasti ole ainoa ketä nyppii paskanjauhanta (=toisten nyyminä haukkuminen, arvosteleminen ja jopa perättömien syytösten lateleminen esim. eläinrääkkäyksestä) Hötölässä, joten nyt on hyvä hetki vaikuttaa asiaan! 
En nyt tuosta poliisitutkinnasta tiedä, mutta rekisteröintipakko olisi ihan mahtava juttu. Hevostalli.netin ylläpito puolusteli anonyymimahdollisuutta sillä että "suuri osa käyttäjäkuntaa katoaisi" -suoraan sanottuna ne jotka siellä sitä kakkaa toisten niskaan heittää jaskldjaasdjölkd-nickien takaa. Onko suuri menetys? Ei. Suuri palvelus Suomen hevospiireille? Kyllä.

En jaksa enää lukea tuolta miten päivittäin tiettyjä ihmisiä haukutaan, ja sitä mukaa kun topickkeja härötetään niin löytyy uusia uhreja. Minäkin olen välillä juttuihin päätynyt ja yksityiselämääni (aina ihmissuhteista housujen sisältöön, asiallista eikö? :) on joskus aikanaan ruodittu. Sen jälkeen tasaiseen tahtiin härötin jokaisen topickin jossa ketään, minua tai muita, asiattomasti haukuttiin. Muistan myös erään keskustelun jossa erehdyin mainitsemaan että hyppään issikalla, sain hirveän eläinrääkkääjän leiman otsaan koska "niitä ei ole luotu hyppäämään mitään!" 

Enemmän mieleeni tulee huonoja hetkiä Hötölästä kuin hyviä. Siksi toivoisinkin että jos minusta on siellä jotakin keskustelua niin kiltit, älkää kertoko siitä minulle, olen onnellisempi kun en tiedä! Sen sijaan voit tehdä palveluksen ja häröttää keskustelun, teet varmasti monet muutkin iloisiksi kuin minut...

Allekirjoita siis adressi, siinä ei mene kuin pari minuuttia ja ajat hyvää asiaa. Ja jos näet kenestä tahansa puhuttavan pahaa hevostalli.netissä, ole ihana ihminen ja härötä topickki sen sijaan että antaisit asian olla. Suomessa hevospiirit ovat ihan kuralla kun kaikista pitää penkoa esiin virheet, kaikille ollaan kateellisia ja meno on suorastaan kuin jostain saippuasarjasta. 

Hötölässä on hyviäkin keskusteluja, asiallisia, hauskoja juttuja ja minusta on hauska lukea että muutkin painivat samojen asioiden, esim. ryhdittömän istunnan tai kaahaavan hevosen kanssa. Siksi minä toivon niin kovin hartaasti että paikasta saataisiin asiallinen, niin että siellä uskaltaisi käydä ilman että joutuu koko ajan pelkäämään, milloin itse joutuu taas silmätikuksi, tai kaveri, tai talli, tai mukava kanssabloggaaja.

Anonyymit nettikiusaajat, RRRRRR! 



Tavoitteita ratsastajana

Miksi minulla joskus oli edes vähän ryhtiä, mihin se katosi? Kuka tunnustaa syöneensä sen? Mur! >8(
Tylsyys iski, tässä odottelen että Miia pääsisi töistä niin että voitaisiin suunnata tallille liikuttamaan höpöherrat Haddi ja Wili. Hirveä hinku olisi päästä jo rääkkäämään itseään satulaan, joten olen tässä jo esikiduttanut itseäni rutistelemalla vatsa- ja selkälihaksia ihan kiitettävästi. Edelleen on silti hirveä hinku tehdä jotain mikä hyödyntäisi hevosharrastustani, joten päädyin kirjoittamaan blogiin.
Yleispätevää, mietteliästä tekstiä on siis luvassa -teitä on varoitettu varsinaisesta sanaoksennuksesta. :D

Minulla olisi siis aivan järkyttävä hinku edetä ratsastajana. 14-vuotiaana homma jotenkin lopahti ja siitä seuraavat vuoden vain lumpsuttelin ja kirjaimellisestikin vain hölkyttelin eräjormailemassa, ihan vain muodon vuoksi välillä koulu- ja estetunneilla käyden. Istuin kuin perunasäkki ja tärkeintä oli että maastossa pysyin selässä Haddin leikkiessä aina tasaisin väliajoin katapulttia. Osasin siis suoraan sanottuna vain roikkua apinan raivolla kyydissä. (Enää en osaa kyllä sitäkään, kysykää vaikka polveltani!)
Noin vuosi sitten katsellessani seurakisoja iski sellainen olo että kyllähän minäkin tahtoisin kilpailla. Kyllä tahtoisin kehittyä, kyllä tahtoisin edetä harrastuksessa, kyllä tahtoisin nähdä minne asti Haddilla rahkeet riittää. Siitä lähti epätoivoinen päkertäminen, ostin kaikki mahdolliset kirjat mitä valmentajat ja kilparatsastajat ovat kirjoittaneet, yritin tunneilla leikkiä pesusientä joka imee jokaisen tietohippusen opettajan puheista, yritin rohkaistua käymään edes naapuritallilla seurakisoissa. Polven rikkoontuminen katkaisi kuitenkin ikävästi koko homman, ja vasta nyt syksyllä olen taas alkanut tuskailemaan kehittymiseni kanssa.

Kyllä kehitystä on ollut paljon, sitä en kiellä! Minulle on pitänyt opettaa suurin piirtein kaikki alusta, kädestä pitäen välillä: miten oikeaoppisesti asetetaan, miten tehdään hyvä puolipidäte. Miten istunta vaikuttaa kaikkeen, miten sillä saadaan aikaan lisäyksiä, kasaamista, laukannostoja. Onneksi opettajani, kaikki kolme, ovat olleet hyvin pitkämielisiä ja jaksavat opettaa samat asiat moneen kertaan -joskus minä osasin, enään en. En kuitenkaan enää hylsky satulassa miten sattuu enkä istunnallani "työnnä" hevosta jatkuvasti, vaan olen taas muistanut sen miksi sanotaan että "kun hevonen ravaa, ravaa sen kanssa!". Olen iloinen huomatessani että kun olen oppinut käyttämään istuntaani, myöskin Haddi (ja muut hevoset) kiittää rentoutumalla. Timo-ruuna on ollut oikea mestariopettaja: jos selässä istuu huonosti eikä tee yhteistyötä, se pahimmillaan nakkaa tantereeseen että ratsasta yksinäsi, ei sun kanssa ole kiva työskennellä! Voittajafiilis on jo siitä ettei Timo ole kertaakaan mitään hömpsötellyt kanssani eikä kyttäillyt turhia, vaan keskittyy minuun -ja kiittää minua. Kun istuu hetkenkin oikein se kiittää heti pyöristymällä ja alkamalla itsekin työskentelmään. Tällaisia tuntihevosia voisi olla enemmänkin! Timon kanssa olen aina huomannut itsekin jos teen jonkun virheen kun taaskin Haddi on suoraan sanottuna p*skaan istuntaani jo turtunut -saan istua siellä vaikka päälläni ja se mennä jyrryyttää eteenpäin, se ei sano mitään, tuntuu vain mielessään huokaavan että "kauanko tätä pitää vielä kestää".

Yritän nyt jouluksi tienata rahaa niin että voisin ostaa itselleni parhaimman mahdollisen joululahjan -kausikortin! Vanhempani ovat tähän mennessä kustantaneet ratsastustuntini, mutta polven takia niistä on ollut vuoden tauko jos lännenratsastuksen "koulutuskurssia" ei lasketa, ja nyt heillä ei ole varaa minua auttaa enkä kyllä ehkä tahtoisikaan että he enää maksaisivat tuntini.
Haluaisin niin kovasti edetä lännenratsastuksessakin, se on minusta paljon hauskempaa kuin enkkutyylinen nypläily, mutta toisaalta tahtoisin saada perusasiat kuntoon ennen kuin lähden lännenasioita jatkamaan.

Juhlallisesti siis ilmoitan tavoitteeni ensi vuodelle:

  1. Kun tasan vuoden päästä katson tämän vuoden ratsastuskuvia, vajoan häpeästä maan alle (enemmän kuin nyt) sillä ensi vuonna aion olla ainakin 150% parempi ratsastaja kuin vuonna 2012!
  2. Aion käydä edes yhdissä seuraestekisoissa vieraalla tallilla Haddin kanssa, vaikka se miten pösilö olisikin. Menen vaikka niin pieneen luokkaan ettei esteitä tarvitse jännittää Haddin rallitellessa.
  3. Noloiluasenne pois: jos epäonnistun, niin mitä sitten? Ei kaikki tee puhdasta rataa, ei kaikilla istunta pysy 24/7 täydellisenä, ei kaikki ole nopeita oppimaan. Edistyn omaan tahtiini, piste!
  4. Jos vain raha antaa myöten, niin yritän käydä säännöllisesti tunneilla mm. Haukkamäessä. Minulle tekee selvästi hyvää ratsastaa välillä muilla hevosilla, varsinkin kolmikäyntisillä...
  5. Aion pysyä Haddin selässä vaikka mitä pierupukkipiruetteja tulisi! :D Tai jos en pysy niin en ainakaan riko mitään!

Ei pitäisi olla liian vaativia tavoitteita, 90% harrastajista nuo on peruskauraa, minä vain tulen vähän jälkijunassa. Onko muilla mitään tavoitteita ensi vuoden varalle? :)


Herra kengittäjä, seppäkin, kenties!

Kun yhdestä ammatista valmistuu niin toiseen vasta suunnataan. Tänään tuli vallan mukava kirje YSAO:lta ettäpäs "tervetuloa opiskelemaan!" -kas näin alkaa meikäläisen kengittäjänura, toivon mukaan myöhemmin kengityssepänkin! En malta odottaa helmikuuta että pääsisin aloittamaan. Herp derb!

Justiinsa kun bailasin siitä että vapaus tuli, moikka vaan koulu niin... no mutta, onhan tässä aikaa muutama kuukausi elää ilman opiskelua ja näin suoraan sanottuna on helpotus päästä vihdoin ja viimein opiskelemaan ihan haluamaansa ammattia eikä vain parasta mitä on kaupungissa tarjolla -silloin 16-v ei paljoa huvittanut lähteä pois kotikaupungista kun tiedostin kyllä että olen vielä true murkkuikäinen teini, tyhmä, mustavalkea ja ajattelematon -oli sinällään fiksumpaa olla ihan tutuissa piireissä ja hankkia ensin edes jokin ammatti siinä sivussa kun harkitsisin kasvavani edes hieman henkisesti, heh.

Toivon vain että fysiikka kestää, tai siis tarkoitan lähinnä juuri tuota polvea. Mutta en minä sitä voi tietää että kestääkö vai eikö kuin kokeilemalla, jos jättäisin menemättä koulutukseen "varmuuden vuoksi" niin katuisin sitä, jos jalka ei kestä niin olenpahan edes yrittänyt -ja jos se kestääkin niin olen unelma-ammatissani, voiko sen paremmin asiat ollakaan? Kengittäjiä tarvitaan muutenkin aina ja täällä niistä on jopa pulaa, joten jos siihen päälle vielä päräytän sen kengityssepän tutkinnon niin ainakaan ihan työttömäksi en jää -toinen asia sitten miten paljon tienaa, mutta tällä hetkellä sanon että olisi se vähän parempi kuin ei mitään... Nimimerkillä lompakossani kyykkii pelkkä matti, ei mulla tällä hetkellä ole varaa käydä edes ratsastustunneilla (eikä hammaslääkärissä, pelkään siellä niin paljon että tarvitsen käynnin yksityisellä jos tekevät muutakin kuin vain tarkastavat -ja nyt varmaan olisi juurihoidon paikka ja kukaan ei minua varmaan hoida ilman nukutusta kun viimeksi huidoin nyrkeillä jo poratessa että pääsisin pois huoneesta :D) enkä viitsi edes haaveilla siitä trail-satulasta miljoonaan vuoteen :/ Onneksi vanhemmat ovat sen verran ymmärtäväisiä että satsaavat tähän omia vähiä rahojaan ja maksavat opiskelun, turvakengät ja asuntolan.

Harvoin odotan näin innolla koulun alkamista!


Terhakka mammutti ja hullu lintumies (kuvapostaus)

Terhakka mammutti-issikka, ei lupaa hyvää kuten pian huomaatte...
Verratkaapa kevään kuviin miten on tukka kasvanut!
Jee päättötyö on tehty eikä kouluun ole enää asiaa kuin tutkintotodistusta hakemaan, olen koko viikon nyt vain lumpsutellut ja siirtänyt ensi viikolle kaikki stressit työkkäristä jne. Aion nyt vain keskittyä taas piristämään itseni ylös siitä kuopasta minne se samperin päättötyö ja kettumainen työkkärivirkailija (:D joo-o) kaivoivat, ja milläs muulla se onnistuu kuin Haddilla!

Ajattelin että sillä voisi tänään mennä ihan rauhassa, vähän lumpsuttaa menemään kunhan se on taas parin päivän lomat saanut hösöttää pois irtohyppäämällä ja rallittamalla rauhassa.
Nimenomaan rallittamalla. Tässä taas se 16-v, tasainen ja rauhallinen issikkaruuna...




Ja hei krediittiä, viikko sitten mä olin vielä tuolla selässä! :D
Kun enimmät tyhmäilyt saatiin pihalle niin pykättiin Haddille este, johon se sai ihan vapaasti purkaa kaiken ylimääräisen energiansa ennen kuin, dundunduu, nousisin selkään ilman satulaa...

Haddi joko sukeltaa...

...Tai roikottaa toista koipeaan..

...Ja totta kai kun se kerrankin hyppäsi nätisti ja rauhassa niin salama ei lauennut!
Tyylinsä kullakin, enkä viitsikään vaatia Haddilta enempää -ei sen tällä tasolla tarvitse täydellinen olla, oppihan se hyppäämäänkin vasta 11-vuotiaana. :) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Sitten selkään, ratsastajan asento kertoo kaiken... Oli ihan törkyisän kylmä, en ollut melkein 12 päivään ratsastanut ja Haddi tuntui sinkaisevan alta pois millä hetkellä tahansa eikä satulaa tietty ollut. Aivan kuin en olisi ollut tarpeeksi fucked muutenkin, niin Miia päätti pistää vielä hyppäämään ilman satulaa -ihan hurrrrrjan iso este oli köhköh, silti varmistelin jo että "onhan sulla kamera valmiina kun mä varmaan kohta tipun!1111!!!11111!".
En tippunut. ;) (kop kop sanoi puu)


Ja näin loppuun herttaisesti kaverikuvia minusta ja minun sulkaisesta pienestä ystävästäni. :) Huomatkaa teemaan sopiva tinttitapetti!

Dexter nyt hieman harkitsee tilannetta uudelleen...

Nenälläkin pitäisi rapsuttaa...


Leikisti se antaa sitten pusun, oikeasti Dex himoitsi vain kivoja kiiltäviä koruja, joiden vetäminen on kiva leikki sen mielestä. :D
Dexteristä on tullut kerrassaan komea, se on jo muutamia lenninsulkia lukuunottamatta aikuispuvussa.



Join the shaman's magic


Törkeää blogin hyväksikäyttöä, mutta hei, kaikki on sallittua kun mainostuksesta puhutaan! 
Toivottavasti tämä pieni postaus saisi edes yhden ihmisen liittymään peliin. Jos siis itseäsi kiinnostaa tai tunnet jonkun muun jota voisi, niin mainostaa toki saa oikein mieluusti! Itse asiassa ajattelin olla kiero: jokainen joka saa jonkun tuttavansa liittymään/liittyy itse, saa jotain pientä grafiikkaa -vaikkapa esimerkkinä bannerin blogiin, taustakuvan tai vaikkapa esittelykuvan hahmolleen. Tiedän, olen kamala. ;)

Joutsenklaani  RPG on vastikään perustettu foorumipohjainen roolipeli, jonka tarkoituksena on nostattaa foorumipelaaminen taas pinnalle. Peli ottaa vastaan myös aloittelijoita, joten jos sinulta löytyy pikkuisenkaan kiinnostusta tarinamuotoiseen foorumiroolipelaamiseen  niin rohkeasti vain liittymään! : )

Pelistä itsestään en selitä tässä sen enempää sillä sivuilta pitäisi löytyä kaikki tarpeellinen tieto niin ideasta kuin hahmojenluonnistakin, ja meikäläistä saa toki nykiä hihasta jos joku jää epäselväksi.

Olen pelannut foorumipohjaisissa peleissä vuodesta 2004 eli viimeiset kahdeksan vuotta, ja nyt on selvästi joku lamavuosi kun pelit ovat hiljaisia. Siksi päätin perustaa aivan uuden pelin suhteellisen "helpoilla" hahmorakenteilla (sudet, koirat ja ihmiset tuntuvat vetävän eniten porukkaa joten olkoot nämä hahmot kaikkea niistä!) ja aloittelijoillekin avoimena pelinä; minua suoraan sanottuna ärsyttää, kun melkein jokaisen pelin etusivulla lukee että pelikokemusta vaaditaan. Mistä sitä kokemusta saadaan jos minnekään ei pääse pelaamaan?

Peli on varsin vapaamuotoinen: jokaisella hahmolla on kaksi muotoa, noiden alkuperäinen muoto susi/villikoira, ja yleensä toismuotona asioiden helpottamiseksi ihminen -ei kuitenkaan pakollisena, toismuoto voi olla myös esimerkiksi hevonen mikäli ne inspaavat eniten! (Näin hevosblogissa mainostettuna ;) Taukoilla saa eikä tarvitse pelätä että jos ei vähään aikaan käy näyttämässä lärviään foorumilla, potkaistaisiin pihalle. Kunnon juontakaan ei ole vielä rävelletty kasaan, sillä odotan pelaajamäärän vielä kasvavan niin että juonesta saisi vähän moniulotteisemman -suoraan sanottuna aivan täydellinen tilanne ujuttaa omia hahmojaan suurempiin juonikuvioihin mukaan, jos niikseen niille valtaa ja "tunnettavuutta" tahtoo.


Stressikuolemapaniikki ja mitäs sen jälkeen?

Löysin tämmöisen vanhan piirroksen Haddista, on pakko näyttää. :D Vesileiman mukaan -11 tehty, tarkemmin helmikuussa -11. On kyllä vain niin hämmentävää katsella näitä vanhoja piirroksia...

(// edit, ja siis ei minä en todellakaan hauku tätä kuvaa, älkää niin luulko, näytin tämän koska mielestäni on vain hauska kuva :)


En ole nyt kirjoitellut siitä syystä että minulla ei ole elämää: tai siis on elämä, ja se on päättötyö. En valehtele jos sanon ettei viimeiset kaksi viikkoa ole ollut muuta kuin paniikinomaista ahertamista (ylihuomenna pitäisi valmistua, ei mitään paineita... :P), olen stressannut itseni puhki niin etten nuku viittä tuntia pidempään yöllä ja kun tulen pimeällä koulusta kotiin, menen ottamaan lepiä ja yleensä suoraan ainakin tunnin "iltaunille". En ole piirtänyt paljon mitään, en ole soittanut kitaraa, en ole tanssinut sufflea, en ole ratsastanut enkä edes kunnolla käynyt tallilla. 

Ei ole siis ollut oikeastaan mitään kirjoitettavaa, koska c'moon ketä kiinnostaa jos olen puolikuollut, väsynyt ja paniikinomaisessa stressitilassa kun on pikkasen niinkusta liian kiire. :P Lupaan ottaa taas Haukkamäessä kunnon vääntötunnin niin että voin valittaa edes siitä, miten hyvää liikuntaa ja kunnonkohotusta ratsastus on! tarkoituksena olisi myöskin käydä tutustuttamassa Haddi naapuritallin maneesipeileihin, sillä mietin vain että se ei ole koskaan vielä peiliä nähnyt ja semmosena kyttääjänä se voi hyvinkin sanoa niistä jotakin -enkä tahdo että saan asiaa selville vasta mennessäni suoritukseen. "Seuraavaksi Eetu A ja Haddi frá V-" ja siinä vaiheessa on Haddi hävinnyt jo alta sanoen että "hyppää itse ratasi!"
Ikinä ei voi olla liian varovainen ja epäileväinen Haddin kanssa.


Ihanan kamala päivä, ihanan kamala viikko

Niin, juuri sinä sähköjänis siellä!
Tänään oli taas astetta hevostäytteisempi päivä kun Haddin lisäksi liikutettaviin kuului taas Wilikin. Miian piti ratsastaa Haddilla samaan aikaan kun minä Wilillä, mutta hän sairastui, ja koska en aio enää pitää Haddille enempää kuin yhden välipäivän (siihen on syynsä, selitän lisää alempana) niin reippaasti lähdin jo iltapäivällä tallille. Päätin ratsastaa ensin Haddin kentällä kun kerrankin pystyi, yleensä käyn tallilla niin myöhään että tunnint ovat jo loppuneet ja on kivempi mennä hyvin valaistuun maneesiin kuin antaa Haddin tuijotella pimeällä pimeille pelloille.

Tuijotteli se tänäänkin, ja ihan kaikkea. En tiedä mikä häröpäivä sillä oli, mutta kaikki jännitti -asiaa ei helpottanut se että lähimetsissä metsästivät eivätkä tuntuneet saavan hirvi-poloista päiviltään, vaan piti ihan kunnolla paukutella. Laukaukset onneksi aiheuttivat vain yleistä jännitystilaa ja pieniä spurtteja, mutta auta armias: naapuri oli nähtävästi ostanut uuden koiran, joka oli vapaana ja tuli ei-niin-yllättäen räkyttämään Haddille. Haddihan ei koiria pelkää ja niin kauan kuin suomenpystykorva väisti sitä, ei hätää.
Mutta sitten se stnan rakki ei enää väistänytkään, räkytti kahta kauheammin ja yritti tarrata Haddia kintereestä! Siitähän sitten riemu syntyi, me rallitettiin hurjana pitkin kenttää ja ajattelin että käyn kuristamassa sen koiran kunhan Haddi ensin pysähtyisi. Koira tuli uudestaan räkyttämään, mutta sain sen kauemmaksi huutamalla sille ja huitomalla kouluraipalla sitä kauemmaksi. Kun koira jäi yhä kyttäämään puskaan, paloi meikällä kiinni: hyppäsin alas tärisevän Haddin selästä ja sitä taluttaen marssin naapurin pihaan, heti hänet nähdessään huutaen että "onks toi sun koira, -kele sen paikka ei ole ratsastuskentällä!!!"
Voi sitä mielihyvää kun näin koiran ilmeen omistajan nuhdellessa sitä, ja vielä enemmän ilostuin kun turri joutui sisälle. Tässä vaiheessa Haddi oli kuitenkin jo niin heesinä ettei kentällä menosta tullut mitään, eikä maneesissakaan tullut yhtään ainutta hyvää pätkää kun koko ajan tuntui että hevonen on liian keveänä edestä ja kun sai koko ajan pidättää, pidättää ja pidättää.

Wili pelasti sentäs meikäläisen päivän olemalla todella kiva, se ei edes pukitellut laukannostoissa ja kulki välillä ihan reippaasti eteenpäin ilman jatkuvaa pyytämistä. Wilin omistaja kysyy aina multa että "haluutko terapioida itteäs Wilillä, en pääse vkl tallille?" ja nyt todentotta voin sanoa että se vuonis on silkkaa terapiaa!

Terapeuttina toimii myös Timo.
Viikko itsessäänkin on ollut ihan hanurista, sillä olen niska limassa tehnyt päättötyötäni eikä se siltikään ole valmis -ja ensi viikolla pitäisi valmistua! :C Haddikin säikytteli: sillä oli minun koulukiireiden ja Miian kipeyden vuoksi pari vapaapäivää, jonka jälkeen sen kankku oli ihan jumissa ja takajalat laahasi. Meikäläiset oli tietenkin jo ihan hengenhädässä ja totta kai joku paniikkinappula sinne aivoon sanoi että se on lannehalvaus. Olin jo aamulla soittamassa eläinlääkäriä hyyyyvin unettoman yön jälkeen, kun tallinomistaja kertoikin että oli Miian pyynnöstä tutkinut Haddin -muuta vikaa siinä ei ollut kuin liikamäärä kalsiumia, eli herra oli vapaapäivinään ähminyt vain itsensä aivan liian täyteen heinää! :D Kun liikuntamäärä palasi takaisin normaaliksi, niin nyt on taas peba lattarimeiningillä ja norsunjalatkin hävinneet, ja tuo meidän paniikki vain naurattaa näin jälkikäteen.

Mitä opittiin, ei Haddille vahingossakaan kahta vapaapäivää peräkkäin... Nämä ovat niitä asioita joita ei ennen hevosen ostamista ollut miettinytkään, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ruokinnasta luulin tietäväni tarpeeksi issikan varalle, mutta esimerkiksi juuri tuosta liiasta heinästä en tiennyt mitään. Ei se mitään jos sen energian saa kulutettua pois, mutta jos hevonen vain seisoo tarhassa ja syö, siihen kertyy liikaa kalsiumia mikä ilmenee mm. tolppamaisina mutta kuivina takajalkoina, lihasjäykkyytenä, hikoiluna ja puuskuttamisella -ja hoituu liikunnalla.


Rakkaudesta rimppakinttuihin

Joskus lupasin että piirrän välillä muitakin kuin ahaltekinhevosia.

Se lupaus ei pitänyt, anteeksi!

Cremello at-ori.

Tummanruunikko at-tamma.

Tummanruunikko at-tamma.

Voikko at-ori.

Miulla on vain joku juttu näihin hevosiin, on ollut varmaankin vähintään 13-vuotiaasta saakka. En ole ns. roturasisti ja hevonen on hevonen, olkoot se sitten jyllantilainen, täykkäri, issikka tai lämppäri, mutta jos minulle tarjottaisiin samaan hintaan pitkälle koulutettua ratsua ja vielä keskeneräistä ahaltekeä, ottaisin jälkimmäisen vaikka sen kanssa joutuisinkin ehkä kokemaan enemmän hikeä, verta ja kyyneliä enkä ehkä itse pääsisi viemään sitä niin pitkälle kuin "valmista" hevosta.

Aina saa haaveilla, nuo ovat niin pirun kalliita... Virossa erään kasvattajan kanssa olen ollut kirjeenvaihdossa ja aion kyllä käydä edes ahaltekejä siellä katsomassa, vaikken sitten (vielä) sellaista itselleni ostaisikaan. Jos joskus olisin vain tarpeeksi osaava ja taitava, hyvätuloinen ja vakaassa työsuhteessa niin sitten saisi Haddi varmasti rimppakinttukaverin.


Karvainen sammakko (kuvapostailua)

(Otsikointitaidot <69)

Olen kihlattu päättötyöhöni joten muuta elämää ei meikällä ikävä kyllä nyt ole tällä viikolla ollut -Miia on saanut (tai ehkä välillä joutunut :D) ottaa tämän viikon vastuuta Haddin liikutuksesta lähes kokonaan. Tiistaina herra isoherra pähkinäpäällä oli vapaapäivä, mikä näkyi sitten keskiviikkona kun sen ainoan kerran ehdin sitä käydä nopeaan juoksuttamassa -tuli pierupukkia ja kaahailua ihan tarpeeksi taas yhden kerran varalle, pelkään aina että milloin Haddi juoksee vahingossa päälle kun se ei oikeasti _yhtään_ katso minne juoksee -se kirjaimellisestikin kimpoilee seinistä! Hevosharrastus laski verenpainetta ja vähensi stressiä, niinhän se oli? :D

Muuten Haddi on ollut yllättävän nätisti, eilen Miia siskoineen kävi hieman sitä irtohyppyyttämässä ja taas oli kuulemma tukka putkella mennyt. Herra edusti taas hyvin itseään mm. hyppäämällä paikaltaan mietittyään ensin tilannetta hieman enemmän estettä tuijoteltuaan. Ainakin pomppuvoimaa siis riittää, mutta kun se vielä osattaisiin suunnata oikeisiin tilanteisiin eikä sammakkohyppyihin!

Wruuuuuuuuuuuum




Olen törmännyt nyt syksyllä lähinnä kisojen yhteydessä moniin ihmisiin, jotka vaan yhä sitkeästi uskoo että issikat on vain maastomopoja ja ne kisaa korkeintaan tölttibaanoilla. Viimeksi kuulin maailman ärsyttävimmän lauseen, "Ai mutta mä luulin aina että ne on vaan sellasia ristikkoluokkaponeja." Ristikkoluokkaponeja?! Totta kai realisti saa olla, en minä Haddillakaan ikinä nouse seuratasolta pois ja olen tyytyväinen jos saadaan kisoissa edes puhdas rata tai edes se hyvä mieli, mutta en minä voi väittääkään etteikö se ihan keskiverrosti hyppää. Tyyli ei ole mahtavin, se ei tajua itse ajoittaa hyppyjä eikä aina muista venyttää pituusesteille, mutta se silti tykkää siitä ja on tähän mennessä hypännyt jokaisen esteen yli jonka olen sille pysännyt, olkoot se sitten pieni 40 cm ristikko, pelottava kakkaämpärieste (Haddi saa painajaisia) tai metrin pysty. Välillä tulee ilopukkeja ja rallittelua mutta hei, positiivista on se että hevosella on kivaa! Siitä kertoo jo sekin ettei Haddille  tarvitse tehdä kujia irtona hypätessä -ei edes voikaan, sillä Haddi ei ihan tajua niitä johdanteita... 

Viimeksi kun sellaista nimittäin yritettiin pysätä hyppäsi Haddi aina sen johdanteen yli, vaikka se oli tasan tarkalleen samankorkuinen kuin estekin. Se nähtävästi jollakin ihmeen pöhkölogiikalla ajatteli että kaikki pitää tehdä vaikeaksi, eikä sitä suoralla lähestymisellä olevaa estettä voi hypätä vaan pitää kääntyä postimerkin päällä ja hypätä paikoiltaan johdanne... Huoh. :)))


Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta!

Haddi aina yhtä fiksuna, se siis jotenkin epämääräisesti pomppi takajaloillaan...
Tänään lupauduin liikuttamaan myöskin Wili-herran, joten sain oikein tuplamäärän ratsastusta -ensin säheltelin aikani Wilin kanssa länkkäriä ja sitten Miia piti vielä napakan koulutunnin Haddin kanssa, joten tuskin tarvitsee edes sanoa että tänään ei tarvitse vatsalihaksia paljoa rutistella!

Oli ylevä olo kun en saanut Wiliä nostamaan ja ylläpitämään laukkaa kunnolla, "moi oon Eetu oon ratsastanut 12 v enkä osannut nostaa hyvää laukkaa :))" -ehkä huomenna pikkasen voisi harkita tsemppaamista? :_D Haddin kanssa olen vain niin jumittunut siihen että laukannostossa pitää ottaa pieni pidäte että laukka ei muutu heti alkuun possupassikaahaamiseksi, mutta vuoniksen kanssa pelko on turha -kertokaapa se mun käsille, ne ei totellut tänään aivoja kyllä yhtään!

Toisaalta kolikolla on aina kääntöpuoli, nyt en kertaakaan marissut Haddin laukasta että "onpas nelitahtista" tai "onpas tahmaista" tai "onpas formula" tai "onpas taas vastalaukka"... Tosin kuten ehkä yläkuvasta huomaattekin, niin eipä sitä laukkaa tarvinnut paljoa pyytääkään... Haddi leikki varsinkin lopputunnista ilmiselvää ravuria, tosin sillä erotuksella että aina kun kulmassa myötäsi niin pompattiinkin sitten laukalle.

Ja nyt meikä ottaa vähän lepiä, koska olen tyhmimmistä tyhmin enkä taaskaan muistanut venytellä ratsastuksen jälkeen -jumimäärän voitte kuvilla. Olenko ainoa kuka unohtaa aina venytellä ja sen jälkeen itkee ja vinkuu ja vonkuu kun joka paikkaan sattuu? :D



Tallivaatteet, mitä ne on? Voiko ne syödä?

Joku kysyi meikältä jo aikapäiviä sitten että millaisissa vaatteissa olen tallilla, varmaan lähinnä tarkoitti että tilaanko ihan miesten ratsastusrättejä vai ostanko vain mikä näyttää kivalta ja tuntuu hyvältä.


Vastaus, pukeudun aivan epätarkoituksenmukaisesti. :))) Ratsastaessa tykkään käyttää pehmeitä farkkuja, joskus jopa ihan ratsastushousuja jos haluan näyttää siistiltä, mutta jos tiedän etten selkään nouse niin en jaksa vaatteita vaihtaa -remmihousut, arkitakki ja (siskon) valkeat lapaset, asiallista eikö? 
...Synninpäästönä myönnän että olen myöskin joskus joutunut nousemaan kurinpalautuksellisessa tilanteessa satulaan noissa housuissa, ja kyllä, kankkuni sai komeat solkikuviot loppuillaksi!

Asiasta kukkaruukkuun, kuvan ottohetkellä pidin tuntia Miialle ja Haddille. Ei, en ole hyvä ratsastaja käytännössä, mutta teoriaa meikältä löytyy niin paljon kuin voi vain kuvitella löytyvän ihmisestä jota kiinnostaa kaikki klassisesta ratsastuksesta kvanttimekaniikkaan (ja ihan oikeasti olen kiinnostunut kvanttitason asioista, naurakaatten vaan :D). On toisaalta hienoa ja toisaalta ihan hemmetin mälsää, että itse en saa Haddia kulkemaan nätisti, mutta sitten osaan ohjeistaa kaikki muut ratsastamaan sitä oikein. On vain niin paljon helpompi korjata asioita kun ne näkee sivusta eikä selästä!

Farkkujen puolustukseksi on sanottava, että ne ovat pehmeät ja mukavimmat ratsastushousut mihin olen koskaan törmännyt! Ja kyllä, farkut!
Hirrrrveän random postaus, rupesin vain vanhoja kuvia katsellessani miettimään että joo-o, kyllä mulla 1/5 kuvissa oli ihan oikeat tallivaatteet... :D Toisaalta möyritään eläinpölyssä, liassa ja kurassa muutenkin joten ei kukaan perheessä enää jaksa erotella erikseen talli- ja arkivaatteita.


Liinan päästä löytyy (kuvaspämmiä)

Näissä näkymissä on kiva ryystää aamukahvit, on mahtavaa asua maaseudulla!


Viime lauantaina olin liinatunnilla, koska haluan ihan toden totta saada istuntaani vähän nätimmäksi. Viimeksi olin liinan päässä (ulkoreunalla, siis) varmaan, öö, 4 vuotta sitten, eli tuntui siltä että olisi ihan paikallaan tämä homma. Ei ollut helppo tunti, kun alkuun kuulin että otetaas jalustimet pois niin sanoin että "onko pakko", oli pakko :D Ei (kunnollista) tuntumaa, ei jalustimia, ei raippaa -nyt kuljettiin pelkän istunnan voimin kun ei tarvinnut ohjaamiseenkaan uhrata keskittymistä. Tuskin turha sanoakaan että kävelin ihan sykkyrällä koko loppupäivän, kaiken sen keventämisen, venyttämisen ja vanuttamisen jälkeen oli reidet, pohkeet, vatsalihakset, kyljet, olkavarret ja selkä hellinä -ainakin sitä tiesi että oli tehnyt jotakin... Ja hyötykerroinhan tunnista oli taas 150% joten en valita! Ja mulla muuten btw näkyy jo vatsalihakset, muutama hassu rutistustoisto ja paaaljon ratsastamista niin tapahtuu ihmeitä. Valitin koko illan tyttöystävälle että yhyy yhyy katso miten muhkurainen maha yhyy buhuu kunnes hän valaisi minua sen verran että "kulta, ne on vatsalihakset." ja perään turpakiinniäläkämarise-katse. Aina oppii uutta. :--D

Ilmeratsastus on jo ihan oma juttunsa...

...Mutta tähän en osaa sanoa mitään, en niin yhtään mitään. :G






Tästä on jo muodostunut meikän lempiharjoitus, kättä pyörittämällä saadaan lonkka liikkeelle eli periaatteessa pyörittämällä saadaan nostettua laukka ja muutettua sitä -nopeampaa pyörittäessä laukan temmonkin pitäisi nousta, ja myöskin toisin päin. Suosikiksi tämä harjoitus nousi siksi, että sillä olen saanut Haddilta kaivettua esiin hyvän oikean laukan joka pysyy ympyröilläkin tahdikkaana, plus saan elävöitettyä jäykkiä lonkkiani ja lannetta. Lattaritanssijan elkeet hakusessa, plz!


Ja kun liinasta puhutaan, niin loppuun jotain hyvin irtonaista.

Vain yksi lause, mitä hemmettiä tässä kuvassa tapahtuu? :"D
Ahaa, me nahistaan!

Onneksi näytti tulevan sovinto. :)