Perjantain yksityistunti paitsi paljasti kaikki ne lihakset joiden olemassaolosta en vielä tiennytkään, myös laittoi meikän vähän ajattelemaan. Olen ratsastanut päälle 11½-vuotta, ja silti tunsin oloni varsinkin alkuun aivan tunariksi. Istuin miten sattuu, en tajunnut edes perusasioita kuten vaikkapa että joo, vaikka Haddia taluttelen aina vähän miten nyt vaan mennäänkään niin en voi toimia niin kaikkien hevosten kanssa (ts. Timo ei tahtonut tulla karsinaan koska talutin "väärältä" puolelta eli en ollut sen mielestä johdonmukainen), ja toisaalta myöskin kaikkiin hevosiin pätee samat peruslait -jankkaan aina kaikille että kävele eteenpäin like a boss äläkä käänny katsomaan kun Haddi jumittaa, ja mitä teen itse Timpan kanssa niin käännyn sitä kohti ja nyin minkä jaksan... ..........Oikeasti, voiko aivot mennä offline-tilaan? :D

Minusta tuntuu etten meinaa edistyä Haddin kanssa, ehkä siksi olenkin niin innoissani ja hullunkiilto silmissä harjoittelemassa länkkärijuttuja kun saan jotain uutta opittavaa. Enkkutyylillä en saa sitä pysymään peräänannossa, vaan perse lähtee laahaamaan yleensä viimeistään sitten kun se heittää possupassille tahallaan tai vahingossa. Olen aina ajatellut olevani ihan täysin p*ska ratsastaja kun en saa sitä pysymään edes pikkuisen kasassa, en saa hevosta kuulolle, istuntani on hanurista. Sitten nousin Timon selkään ja istuntakatsauksen jälkeen se alkoi polkemaan alleen ja hakemaan alkuun matalaan muotoon, siitä sitten hieman korkeemmaksi minun tasoihini katsottuna. Se tuntui niin lohdulliselta, niin hyvältä -en olekaan täysi tunari! Olen aina niin kateellisena katsonut kun sellaisetkin pikkulapset, jotka eivät ole edes eläneet yhtä kauan kuin minä ratsastanut, tuntuvat menevän niin hienosti. Jokaisella on blogissaan kuvia hevosesta joka kulkee enemmän tai vähemmän pyöreässä muodossa ja koivet alla, tai jos ei muodossa niin edes sitten sitä perämoottoria käyttäen. Itsestäni saa vain epämääräisiä rönötyskuvia joissa Haddi menee vähän miten sattuu...
Mistä se johtuu?
Miksen minä osaa ratsastaa omaa hevostani?

Joo, länkkäri meiltä onnistuu hyvin siihen nähden että vasta päälle kuukausi on Haddia koulutettu -viime tunnilla se muuten uskaltautui jopa ylittämään sillan, mikä on siis ihan maailman kamalin asia Haddin maailmasssa! Esteilläkin se menee hienosti -tänään siskoni hyppäsi sillä ja minäkin päsäytin yhden 60 cm taso-okserin kun se tarvitsi kurinpalautuksen, hienosti imi esteille, rytmikäs vahva laukka, venytti hienosti okserilla.
Ja silti minua kaihertaa hirveästi se, etten saa Haddia notkistettua, en saa sitä peräänantoon tai pysymään siinä jos saankin, siinä sivussa ei tule muotoakaan. (Tässä on yksi Haddin hyvä puoli, se ei osaa mennä "feikkimuodossa" eli kaula rullalla ja perse vielä tallissa, jos se alkaa pyöristämään kaulaansa niin se 100% myöskin alkaa polkemaan alle)


Tahtoisin olla tavoitteellinen, tahtoisin kilpailla. Kisata voin, mutta tavoitteellisuus jää -minulla ei ole varaa palkata itselleni valmentajaa joka voisi intensiivisesti seurata etten tee virheitä ja saa niitä lumipallomaisesti kasvamaan (kuten tapanani on), ja vaikken Haddia nyt ihan vanhaksi sanoisikaan niin en minä silti ihan hirveän tavoitteelliseksi kisaamisen suhteen voi heittäytyä 16-vuotiaalla hevosella. Sen jalat ovat todella hyvässä kunnossa, tänäänkään eivät edes kuumottaneet hyppäämisen jälkeen, mutta en osaa luottaa siihen että ne pysyisivät hautaan asti hyvinä. Jokainen on vanhus joskus, myös Haddi -ennemmin tai myöhemmin. En vain tiedä milloin se on...

En tiedä että mikä tämän postauksen idea oli. Ehkä jatkaisin Timolla ratsastamista, menisin sillä harjoituskisoihin vaikka. Haddillakin nyt ajattelin seuraaviin harjoituskisoihin mennä, niissä korkein luokka on 40-60 cm eli korkeutta ei todellakaan tarvitsisi miettiä, Haddihan menee siitä vaikka juoksemalla yli. Voisin keskittyä ratojen ratsastamiseen ja laukkaan stressaamatta esteitä niin paljon.
Jotakin on silti pakko tehdä, on järkyttävää tajuta että kaikki nämä vuodet on vain poljettu paikoillaan. Koko 11½ vuoden aikana minulla on ollut vain kaksi, maksimissaan 3kk pituista taukoa, ja olen käynyt vähintään kerran viikkoon tunnilla, viimeisen 4 vuoden aikana myöskin ratsastanut itsenäisestä 3-6 kertaa viikossa. Silti olen aloittelijatasoa.

Masentavaa. :(

Vääntää vääntää ja kyllä se siitä menee!

Mutta syvällä piilossa ne olivat. :----D Ja nyt ne on kipeät.
Kävin tänään siis Haukkamäessä, enkä suunnitelmieni mukaisesti voinutkaan mennä Taralla sillä Tarja tahtoi treenata sitä itse viikonlopun kisoihin -ymmärrettävä syy, en minäkään tahtoisi että kukaan sähelö tulisi tuhraamaan viimehetken treenejäni. Sen sijaan menin pienellä tilastoruunalla Timolla, joka on hieman vahtaava ja suorasanainen luonne. Alkuun tietenkin jännitin uutta tuttavuutta (miten NIIN olen kasvanut kiinni Haddiin...?) ja Timo huomasi sen heti, kieltäytyen menemästä karsinaan. Kun kuitenkin lopulta tajusin että kiva heppahan se on, niin Timokaan ei tehnyt yhtään mitään vaikka onkin vähän tunnettu siitä että osaa kyllä huitoa kavioillaan ja käyttää hampaitaan ilman varoitusta. Ruunan periaate on siis, että jos ihminen ei ole luotettava niin se saa luvan mennä huspois!
Tämä pätee kuulemma myös ratsastaessa, mutta kuulin sen onneksi vasta tunnin jälkeen. :F

Minulla oli siis ihan yksityistunti, ja alkuun keskityttiin siihen että jalkani pysyisivät paikoillaan. Jo pelkästään estesatulassa istuminen toi ongelmansa issikkasatulan jälkeen, mutta monien sinnikkäiden harjoitusten jälkeen istunta alkoi menemään paremmaksi ja Timokin haki koivet alleen. Hiki virtasi ja jalat huusi hoosiannaa, mutta kaikki oli sen arvosta! Lopputunnista oli rento ratsastaja ja rento hevonen, eikä Timo ollut tehnyt koko tunnin aikana yhtään koikkaloikkaa.

Olen hirveän, hirveän tyytyväinen itseeni. Talven "Eetu nyt on aika holtitonta menoa!" muuttui lauseeksi "Nyt menee tosi hyvin Eetu!" on aika iso muutos. Aion ottaa uudenkin tunnin Timolla ja hioa istuntaani, ja soveltaa oppimaani Haddiin ja lännenratsastukseen -sillä kuten jo monesti todettu, ei näissä kahdessa tyylissä ole paljoa eroa. Itse asiassa siitä oli nyt vain hyötyä että olen tottunut menemään ilman tuntumaa ja käyttämään vain istuntaa, sillä molemmissa tyyleissähän on ihanteena hevonen joka kulkisi itseään kantaen ja toimisi pienin avuin.

"Hmn, mites päin nää kädet nyt menikään..."

Kiitos Timo, tavataan pian uudestaan C:

Merlin, Irmeli, meet Dexter. C:

Dexter on viettänyt viimepäiviä kanien kanssa, ja ihme kyllä ne ovat ystävystyneet. Koko sakki on kuin harvinaisen outo pululauma joka pyörii pitkin laittioita ja imuroi jokaisen ruuanmurun. :D Kanien saadessa iltaruuat häkkiinsä tahtoo Dexterkin aina seurata niitä, ja niinpä se pupuilee vuorotellen oikeiden puputtimien häkeissä. Irmeli-neiti opetti Dexterin jopa syömään salaattia ja muita vihreitä, eli suoraan sanottuna kykeni siihen mihin meikä ei kuukausienkaan yrityksellä! :W

Dexter kyhnyttelee pupuja nokallaan ja Irmeli nuuskuttaa ja kyhnyttää kakadua välillä takaisin. Irmalla ei olekaan nyt ollut valeraskauksia (kopkop sanoi puu) kuten normaalisti, ja jotenkin tuntuu että tuo Dexin "hoivailu" ja sukiminen on ollut apuna niiden ehkäisyssä. Irmeliä ei nimittäin oikein kukaan lääkäri tunnu mieluusti sterilisoivan ison riskin takia, joten me vain nyt toivotaan ettei se alkaisi taas stressaamaan poikasista (tai oikeastaan niiden puutteesta) ja sairastuisi jälleen pasteurelloosiin, joka pikkuhiljaa alkaa kehittämään tätä menoa vastustuskykyä antibiooteille joita tuolle pupulle on nyt paljon syötetty...

Pääasia että kaikki ovat iloisia, pupuilla on uusi kaveri ja Dexter on saanut "parveaan" kasvatettua, se kun tekee aina vieraidenkin kanssa tuttavuutta että saisi lisää kavereita ja leikkiseuraa. :) Tarkoituksena olisikin nyt alkaa hiljalleen etsimään Dexille ihan lintukaveria, mutta koska sellaista ei välttämättä ihan sormien napsautuksella löydy (+ ennen muuttoa tuntuu tyhmältä ostaa lintu joka stressaa jo valmiiksi kodinvaihtoa, ja sitten pitäisi vielä muuttaa uusien pelottavien ihmisten kanssa toiseen kotiin... ei) niin hauskaa että se saa seuraa paitsi ihmisistä, myös kaneista, jotka ovat 24/7 sen kanssa samassa taloudessa.

Ja näin maistuu salaatti ja voikukanlehti molemmille.

Rikoskumppanit myöskin silppuvat yhdessä meikän kela-paperit, kiitti rutosti

Wilillä niin hieno edustusravi ja Haddi vaan pierupukkilaukkailee... Joo oon ylpeä...

Tänään se alkoi, nimittäin Haddin "maastoilukoulu." Ja uskokaa tai älkää niin hyvin meni! Kun alkuun käytiin vähän riehumassa maneesissa ja selvittämässä välit Wilin kanssa, niin sitten maastossa se käveli oikein kiltisti kun siskon kanssa sitä Wilin perässä talutettiin. Päästettiin nuo hömmelöruunat siis maneesiin vapaaksi yhdessä, niin nähtiin että voiko Haddi käyttää Wilin peppua jarruna. Wili hirveästi tahtoi tutustua Haddiin, joka taaskin oli ihan sitä mieltä että ottakaa tää kersa nyt jo pois mun kimpusta. :--D Wili alkuun hieman machosi ja uhosi mutta Haddi tyyneesti ignoorasi koko jutun, ojentaen Wiliä pikkuisen luimimalla ja parilla jalkakoholla ja siinä se. Wilin uho loppui kuin seinään, ja vuonis tyytyi seuraamaan uutta isompaa kaveriaan kiltisti -Haddin uskaltaisi siis oikein hyvin laittaa Wilin perään kävelemään, sillä ensinmainittu oli (ihme kyllä) tässä tapauksessa se kuka antoi jöötiä ja huutia.

Haddista paljastui tänään taas näitä pinnankiristys-puolia kaverillenikin, joka tuon Wili-vuoniksen omistaa. Minun nimittäin piti lopulta juoksuttaa Haddia yksin, sillä se ei todellakaan katso että minne päin jyrää ja kenen yli ollessaan vauhdissa, ja sen kaviot viuhuivat jo vähän pelottavan lähellä juoksuttajaa. Niinpä sitten otin pidemmän raipan ja pistin kikkuratukan juoksemaan niin pitkään että alkoi vilkuilemaan, laskemaan päätään ja nuolemaan huuliaan. Perhana ja ihmisiähän ei jyrätä!

Ei kyllä kamalan lupaavalta vaikuttanut kun Haddi veteli vielä yksin juoksuttaessa hillitöntä pierupukkilaukkaa ympäri maneesia, hyvä ettei meikää jyrännyt. Ajattelin että näinköhän maastossa pysyy handussa kun ei maneesissakaan, mutta kun oli tuttu hevoskamu ja tutut ihmiset ympärillä, niin Haddi oli ikäänkuin lauman sisällä turvassa. Sitä selvästi jännittää joku ylämaastossa, sillä jos se vituspäissään temuaisi niin se olisi kyllä vetäissyt meikän ja siskon nurin ja lähtenyt kotiin -se on jo todettu että oli taluttajaa tai ei, toisia hevosia tai ei, niin ylämaastosta on päästävä kotiin ja äkkiä! Nyt Haddi tyytyi alkuun vaan hiukan pörisemään ja kiipeilemään syliin, mutta kotiin päin kääntyessä se käveli jo luottavaisesti Wilin pepussa kiinni. Wilin leppoisa ja laiska elämänasenne tekee selvästi hyvää hra. Hönölle. :D Uusintareissuja on siis paljon luvassa, ja ehkä sinne selkäänkin voisi kiivetä pian... Saan maastopullani takaisin, jee!

Kyllä niistä lopulta kavereita tuli :>

Uhuhuhu ja shh, salaisuus. Hyppäsin eilen. Länkkäriavuilla. :--D Joku oli unohtanut pieniä kavaletteja maneesiin kun harjoittelin siellä Haddin kanssa ruutua, ja pakko myöntää että molemmat koko ajan niitä esteitä vähän vilkuiltiin. Lopulta luovutin ja kävin nostamassa toisen kavaletin pieneksi esteeksi, ja annoin Haddin hypätä sen aina kun se suoriutui ruudusta tai sidepass-harjoituksista hötkyilemättä. Oli niin hauska tunne kun se sidepassin jälkeen seisoskellessa vilkuili koko ajan sitä  50 cm pikkuestettä, ja heti kun annoin luvan liikkua niin se ampaisi raville ja laukalle ja hyppäsi korvat tötteröllä ja pikkuruisilla ilopukeilla varustettuna. Ja eiiiii, eihän miulla tietenkään ollut polvitukea eikä tallissakaan ollut ketään jos jotain olisi sattunut, mutta minä tyhmähän en sitä ajatellut. Tulipahan kumminkin todistettua että jalka kestää kyllä hyppäämistä, tosin ei ehkä sillä fiksuimmalla tavalla -varsinkin kun tietää hyvin että millainen lentoperse Haddi osaa olla esteillä. :D Hyvin meni ilman tuntumaa, tosin ennen estettä piti vähän ohjaa lyhentää ettei tempo noussut liikaa.

Haddin tyyliesimerkki....

Olen ollut nyt tämän syksyn aikana seuran kanssa tekemisissä enemmän kuin normaalisti, sillä vaikka alunperin kisaamista varten siihen liityinkin niin nyt tahdon kyllä muutenkin laajentaa hevospiiriäni tutuista ympyröistä. Ja kyllä on kannattanut, olen tutustunut moniin mahtaviin tyyppeihin, saanut maastoseuraa (kunhan Haddi taas rauhoittuu niin että voisi kunnolla maastoilla :P), uusia kokemuksia ja hirveästi tsemppausta.

Polvi tuntuu jo varmemmalta kuin keväällä, ja ajattelin että josko sitä uskaltaisi joskus hypätä edes pieniä esteitä... Haddilla on nyt jouluun asti "länkkärikuuri" menossa enkä muutenkaan tykkää enää niin paljon enkkutyylistä, mutta en voi kieltää etteikö vuoden tauko esteiltä tuntuisi... En ole mikään rohkea ratsastaja, mutta esteistä pidän silti kun on tuttu hevonen alla. Kovasti tekisi mieli Haddilla käydä seurakisoissa edes ihan pienessä luokassa, mutta sitten tulee taas se "mutta se ei ole lännenmalliin, näääääh"- fiilis. Totuus kumminkin on, että kaipa sitä on pakko välillä enkkutyyliinkin mennä, ettei niitäkään taitoja unohda.

Niinpä tein kompromissin, aion ratsastaa ekaa kertaa moneen viikkoon enkkutyyliin, mutten Haddilla. Tapasin nimittäin Taran omistajan viime sunnuntain seurakisoissa kun hän juurikin kyseisellä tammalla kisasi, ja katsellessani sitä menoa koin valaistumisen; "Ai noin tolla hevosella ratsastetaan!" Niinpä sitten varailin ensi viikolle yksityistuntia Taralla, ja sanoin että alas satulasta meikää ei sitten saa päästää ennen kuin osaan silläkin hevosella ratsastaa, vaikka sitten molemmat jalat katkeisivat. Ehkäpä osaan ratsastaa nyt paremmin muillakin hevosilla kuin viisikäyntisellä Höpöttimellä, kun olen Wilin kanssa saanut jo hyvää siedätyshoitoa kolmikäyntiseen menoon... (Oli järkytys nousta ekaa kertaa sen selkään ja tajuta ettei tarvitsekaan koko ajan vahtia että vaihtuuko ravi töltiksi. :D)
Pikkusisko lupautui kuvaajaksi, koska tahdon nähdä että miten siellä suokin selässä istun ja mitä virheitä teen ja mitä teen oikein. Ja saanpahan sitten blogiin todistusaineistoa että kyllä, osaan ottaa itseäni jopa niskasta kiinni ja hoitaa asiat loppuun -tässä tapauksessa tavallaan jatkan jouluna surkeasti päättynyttä tuntiani, jolloin Tara kiikutti kuin heinäsäkkiä ja lopulta istuin polvi turvonneena kylmäpussien kanssa angstaamassa karsinassa.... :W Mestariratsastaja eiku.

Hauskaa oli kun kisoissa juttelin erään naishenkilön kanssa, ja hän ei millään tahtonut uskoa että hyppään issikallani -"Eihän ne sellasta osaa?" Pistinpä sitten katsomaan kun Haddin vanha karsinanaapuri ja laidunkaveri hyppäsi kooltaan suurimmassa 60 cm luokassa, ja sijoittui viidenneksi. Hienoa oli nähdä issikka siellä puokkien ja suokkien keskellä. ;) Tultiinkin siihen tulokseen sitten myöhemmin kotitallilla, että on vaan oikeesti hyvä ratsastaja jos vetää puhtaita ja nopeita ratoja issikan kanssa, kun pitää osata hallita istuntansa niin hyvin ettei askellajit mene sekaisin. Haddi ainakin vaihtaa heti possupassiin jos vähänkin jäkittää istunnalla, tai jos sen antaa kuumeta liikaa. Perstuntuman löytää issikalla, näin mie sanon.

Issikoissa on voimaa!

Olin seuran virallisena kuvaajana, ja lisää kuvia löytyy täältä. Jos siis olit 16.9 kisaamassa SaRan seuraestekisoissa, niin tuolta löytyy enemmän tai vähemmän onnistuneita kuvia. Maneesikuvaus on hankalempaa mitä aattelen, ja tajuan sen yleensä vasta siinä vaiheessa kun kolmijalka on jäänyt kotiin... :---P

Kaverini linkkasi tämän videon lärvikirjaan, ja ajattelin näyttää täälläkin. Minusta ei nimittäin mikään muu kerro tätä paremmin, kuinka vähän eroja eri tyyleissä onkaan. Lähtökohtana on aina hevosen palkitseminen ja hevosen luontaiset taipumukset -käytit sitten silinteriä tai stetsonia! Ja hulppeaa on katsoa hevosten vaihtoa, silinteripäistä reiningiä ja lännenmiehen korkeaa koulua.... :D

Höhöhöö kuvapostauksen aika! Nyt päätähtinä Haddi, Dexter ja Wili. Treenailtiin tänään Wilin omistajan kanssa yhdessä, joten tehtiin kristillinen tasajako ja meikäläinen kävelytti loppukäyntejä ja hän purki puomeja ja tötsiä pois. Tallilla kaikki sujuu aina jotenkin paremmin kun tekee asioita porukalla, joten kaverit kunniaan!
Mistä puheenollen, Haddilla aloitetaan nyt "maastokoulutus" ihan nollasta. Sen selässä ei vaan meinaa kestää kukaan, joten aloitetaan ihan sillä että sitä talutetaan ilman ratsastajaa vaikkapa Wilin kanssa, niin että tuolla pähkinäpäällä olisi kiva ja turvallinen olo kun on tuttuja ihmisiä ja heppakaveri mukana. Siitä sitten pikkuhiljaa edistyttäisiin siihen että voisi selästä käsin käydä käyntilenkkejä jne. Kurjaa, mutta joskus ei auta muu kuin nollata tilanteet. Ei se ole kiva tilanne tämäkään, kun oikeastaan kukaan ei uskalla Haddilla maastoon lähteä kun se alkaa keekoilemaan ja näkemään mörköjä jo heti tallitiellä vaikka kamukin olisi mukana. :/ Onneksi Haddi on vielä täyshoitotallissa, niin että saan kullanarvoisia neuvoja ja ohjeita asiantuntijoilta. Ilman tallin henkilökuntaa ei tätäkään ratkaisua olisi tullut päähäni, "uudelleenkouluttaa" Haddia  taas maastoihin ihan kuin se olisi niitä ekaa kertaa koluamassa.

Mutta kuviin.

Haddi näyttää niin pieneltä ja huomaamattomalta tuolla takana. :C

Ja kas näin nypitään nuput irti kukkapuskasta, onneksi ei syönyt...

Terminaattori vauhdissa.

Mutta eihän tämmöselle voi olla vihainen :C

Tämä tässä on varsinainen onnekuva, saanko esitellä. Väsäsin pitkästä aikaa puuväreillä tietokoneen sijasta, ja olin teostani niin ylpeä että uskaltauduin pistämään piirroksen jopa lärvikirjaan.
Ja kuinkas ollakaan, jostakin kumman syystä tämä työ poiki paljon tilauksia. Juuri kun sain jonoa purettua ja töitä tehtyä, niitä tuleekin lisää, mutta en valita -säästän nimittäin trail-satulaan, ja koska duunia ei ole vieläkään löytynyt niin ns. maitorahatkin kelpaavat minulle, sillä kyllähän pikkusummistakin kertyy isoja lukuja jos vain osaan nyt säästää. :) Joten sanotaanko että tämän päivityksen aiheena on se, että kerrankin olen inisemättä siitä että kun tahtois sitä ja tätä mutku ei saa tuota ja tota, ei, vaan kerrankin oikeasti olen tyytyväinen tilanteeseeni!
Kutisee että kyllä porukat satulan ostamisessa varmasti auttaisivat, mutta jotenkin meikästä tuntuu että haluan säästää siihen kokonaan itse lahjarahoista ja pikkupalkoista, ehkä siitä kunnon palkastakin jos töitä löytyisi. Olen nimittäin huomannut sen maagisen totuuden, että tavaraa arvostaa paljon enemmän kun sen eteen on nähnyt vaivaa -ja koska olen omasta mielestäni saanut kaiken aina vähän liian helposti, niin nyt tahdon näyttää etten ole kumminkaan mikään kermaperse isinäidin lellikki. >:)

Sählsähl, kädet ei aina ihan tottele.

Ja kas näin saapuivat tilaamani Quarter Canyon-suitset halpisohjien kera. Huomenna päästään kokeilemaan noita ratsastaen, tänään Miia ymmärrettävästi valitsi maastoon olympiat ja enkkusuitset, syyt voitte ehkä ymmärtää... Haddi oli aivan yhtä kakkapää kuin arvattiinkin, heti ensimmäisessä risteyksellä alkoi keulimaan ja toisessa risteyksessä teki uukkarit ja täyttä laukkaa vaan takaisin tallille päin, ojiin peruuttelua ja juputtamista oli myöskin alkuun ilmassa. Raa'asti vaan sitten talutin Haddia jonkun matkaa, ja sen jälkeen kun sille oli kolmen ihmisen voimin selvitetty että temppuilu ja kettuilu vain pidentää reissua, niin johan sitten kuljettiinkin loppumatka nätisti. Hirveästi se kyllä kuumeni, vaahtosi ja pyöritteli häntäänsä, etsien kaikkialta syytä lähteä pinkomaan.
Ottakaa nyt sitten tästä selvää, mutta ehkäpä kun Haddia tarpeeksi kauan jaksaa ojentaa maastossa niin se alkaisi taas toimimaan sielläkin. Kaikki kiitos ja kunnia Miialle, joka uskaltautuu kerta toisensa jälkeen tuon apinan selkään! Itse myönnän ihan suoraan etten siellä pysy erityisen hyvin, joten kiva kun joku satulaanliimautuja käy vähän koulimassa Haddia. :) Onneksi on ystäviä!

Tällä viikolla onkin tosi hevospainotteista. Kengittäjää taas kaivattaisiin ja Haddia olen nyt ahkeraan treenannut, tosin tehnyt sen aika paljolti tallin lähellä pienillä metsäpoluilla ja teillä ihan vaan vaihtelun vuoksi. Lupauduin myöskin treenaamaan länkkärijuttuja kaverini Wili-vuoniksella, hän itse on sairaana eikä tahtonut jäädä jälkeen muista joten mikäs tässä autellessa. On tosi kivaa vaihtelua mennä vaihteeksi muulla hevosella kuin Haddilla, vieläpä kolmikäyntisellä -oi autuutta! Plus ekaa kertaa vuosiin ratsastan satulatta ilman kivuliasta takamusta, Haddin selkä on niin terävä mutta Wilin leveä, pehmeä selkä oli kuin sohva. Yleensä meikän polveakin alkaa särkeä kun se on oman aikansa ilman jalustimen tukea roikkunut, mutta ei Wilin ihanassa sohvaselässä... Tässäpä meikälle oiva terapiaratsu. :D Wilillä tahtoisin kyllä ratsastaa myöhemminkin kuin vain tämän viikon aikana, ne askeleet... Ahhh.

Ja niin nätisti sitä killiteltiin riekkumisten jälkeen...

Miullon joku juttu että hevoselle pitää höpöttää koko ratsastuksen ajan, joten seliseli.

No niin, nyt on oikein hauskasti vietetty sunnuntai ohitse. Nouse Ratsaille oli oikein hauska tapahtuma, sain uusia tuttavia ja toivon mukaan jopa ystäviäkin -löytyi maastoseuraa sekä ihan muuten vaan hyviä tyyppejä joiden kanssa pystyi hölpöttämään maat ja taivaat hevosista kuin muustakin. Tapahtuma oli hyvin organisoitu ja tykkäsin maalailla pilttien poskiin kuvia, joista jostakin ihmeen syystä suosituin aihe oli hevonen... ;)

Vapaaehtoisena oleminen oli kumman kivaa, vaikka aina kärisenkin siitä että yhyy yhyy mullei oo töitä yhyy haluun rahaa. Nyt oli kyllä meininki niin kiva ettei sitä vapaaehtoisuutta edes miettinytkään, ja ehdinkin lupautua parin viikon päästä oleviin seurakisoihin viralliseksi valokuvaajaksi. :)

Markus "Ossi" Backlundin valmennukset oli mielenkiintoista katseltavaa, varmasti vielä enemmän oppi itse valkassa -voi kun vaan voisin hypätä itsekin, siinä tuli kova hinku radoille kun valkkaa katseli. Sen verran on kyllä meikällä järkeä päässä etten tän rikkonaisen "iskukieltoisen" polven kanssa lähde tärähdyksiä estekentille ottamaan, mutta.... ehkä joskus yksi este, edes yksi pikkiriikkinen 60 cm este, ei kai se polvi yhdestä hypystä voi rikkoontua. :C (Sen näkee sitten kun tulen kyynärsauvojen kanssa pois päivystyspolilta, lol)

Tässä pari kuvaa valmennuksen alkumetreiltä. Paljoa en ehtinyt kuvata enkä kameraakaan kunnolla säätää (sen näkee :P), kun kiiruhdin jo omalle pisteelleni.

Olen ollut kirjoittamatta koska maanisesti olen odottanut, että voisin tehdä kuvallisen postauksen. Jostakin syystä karsastan kuvattomien bloggausten tekemistä. Nyt en kyllä enää jaksa odottaa.

Haddin kanssa on länkkärihommat mennyt oikein hyvin, eilenkin koin tunnilla elämäni järkytyksen... Haddille on aina ollut oikea laukka vaikea, ja sähläilin ja yritin nostaa sitä eilisellä tunnilla. Siinä sitten jo melkein luovuin toivosta kunnes opettaja huudahtaa takaoikealta että "OHHOH miten hienosti ja hitaasti Haddi laukkaa koottuna!" Olin että mitämitämitähäh, Haddi ja koottu laukka ei todellakaan sovi samaan lauseeseen, ei varsinkaan oikeassa kierroksessa.... :D Tästä huomaa aika hyvin miten paljon paremmin Haddille sopii lännen rennompi tyyli, koska rehellisesti sanottuna se ei ole yhdelläkään koulutunnilla mennyt koottua laukkaa. Nyt kun ei ole jatkuvasti tuntumaa ja apujakin käytetään vain tarvittaessa, on Haddista tullut jotenkin rennompi ja sen näkee kyllä muodostakin. Lisäksi sille on varmasti pitkärunkoisena matala muoto helpompi kuin korkea.
Tilasin viime viikolla länkkäriohjat ja samaan syssyyn suitsetkin, sellaiset koristeelliset ja korvalenkillä varustetut. Niistä tulee varmasti kuvia sitten kun tulevat Hööksiltä, joten varautukaa. ;)

Tänään lupauduin menemään auttamaan seuraa Nouse Ratsaille-päivänä, maalailen kasvomaalauksia lapsille ja auttelen liikenteenohjauksessa. Vaikka haaveeni kisaamisesta nyt vähän kariutui kökköpolven takia, haluan silti olla seuran toiminnassa edes jotenkin mukana. Sitä paitsi on kiva tavata muita hevosihmisiä ja päästä välillä uusiin piireihin kotitallin piirin lisäksi. Siskonkin sain houkuteltua mukaan, joten hänen ottamiaan kuvia voin blogiin laittaa jos nyt kuvia edes tulee, aika kökkö sää on...

Tämä oli tämmöinen "minä-olen-elossa-uskokaa-pois"-postaus, mutta ehkäpä mie vielä myöhemmin kunnon postauksia pistän...

Ja ettei kuvattomaksi  (!!!) jää, niin laitetaas tähän uusimpia piirroksia. Olen taas löytänyt uuden tyylin, astetta realistisemman kuin aiempi muttei silti grayscale-tyylillä. Itse asiassa nämä näyttävät minusta ehkä jopa realistisemmilta kuin nuo grayscaletuotokset, mitä mieltä olette?

quarter

Ei, se ei ole Haddi (olisikin...), failasin vaan kun yritin piirtää ylempänä olevaa quarteria joka muuttuikin tässä kuvassa ihan suokin näköiseksi.... :D

Ratsuponi

Colorado ranger

Vertailukohtana grayscale-kuva, hieman lattea eikö?