Sanoinhan että joudutte varautumaan kunnon valokuvaspämmiin kun palaan Dubaista. Tuli nimittäin, krhm, pikkasen kuvattua.... nää kuvat mitä nyt näytän ovat ehkä about 1/20 osa kaikista lomalla otetuista kuvista ja videoista.
Ja en muutes päässyt kuvaamaan laukkakisoja. :T Kyllä me Meidanin radalle asti päästiin, mutta sitten tuli vastaan tiesulku -sinä päivänä ei kisoja sitten ollutkaan, liekö syynä UAEn itsenäisyyspäivä tai muslimien uusivuosi.
No, onneksi tilanne korjaantui sillä että pääsin samana iltana tutustumaan metsästyshaukkaan Far Alalah, joka oli oikein veikeä tapaus -ja söi meikäläisen kynsikkään ja huitaisi siivellä päähän. Voisin skannata myöhemmäksi kuvankin miusta ja tästä uudesta lintututtavuudesta~
Sitten kuviin, jotka sitten suurenee klikkaamalla. :> Mukaan tulee myöskin tosi turhaa tietoa, paitsi jos jotakuta itseä kiinnostaa matkustaa kys. kaupunkiin (kannatan!).
Ihan ensimmäisenä on pakko kertoa meikäläisten käynnistä Burj Khalifassa, maailman korkeimmassa rakennuksessa. Korkeutta tornilta löytyi huimat 828m, ja uskokaa minua että se oli yhtä vaikuttava niin lentokoneesta, hotellilta, juurelta kuin näköalatasanteeltakin. Ja tosiaankin tämä "piikki" näkyi oikeastaan joka puolelle kaupunkia, joten ainakin miun osalta suunnistaminen ja koko miljoonakaupungin (2 milj. asukasta) hahmottaminen helpottui huomattavasti juuri Burj Khalifan ansiosta.
Paikan päälle saavuimme taksilla, jota hyödynsimme muutenkin todella paljon matkan aikana. Takseja on todella paljon eivätkä ne maksa paljon, meillä ainakin jäi hinnat 20-50Dirhamin eli AEDn (4-10€) välimaastoihin suurimmilta osin. Takseissa ainoa miinus oli se, että aina ei kuski tiennyt missä esim. hotellihuoneistomme oli, kun ei navigaattoriakaan ollut -ja jos ei kuski tiennyt niin ei ottanut kyytiin. -_- Oli turhauttavaa.
Torniinhan pääsee vierailulle ostamalla lipun viereisestä jättiläismäisestä ostoskeskuksesta (Dubai Mall), At the top-lipunmyyntipisteestä. Infona kiinnostuneille, yksi lippu maksaa 100AED, alle 12v lapsi 75AED. Jos haluaa jonottamatta huipulle niin siitä pitää maksaakin sitten jo 400AED.
Yleensä torniin pitää ostaa päivää paria aikaisemmin liput, mutta meitä onnisti: saavuimme 11:30 tiskille, ja 12:30 oli vielä tilaa joten pääsimme lähes suoraan. Käytiin vain kahvilla siinä välin, ostin uskomattoman hyvänmakuisen suklaamokan omnomnom. *_* Lisäksi kirjoitin lautasliinaan pienen tekstin, kun siihen kerta oltiin tilaakin varattu. Jätin viestin pöydälle ja katsoin syrjempää, kun se otettiin talteen. Jätinpähän pienen jäljen itsestäni suureen kaupunkiin. :)
Näköalatasanteelle päästäkseen oli kuljettava tiukan turvatarkastuksen läpi, mutta siitä alkoi riemu. Koko matkan ajan oli seinille heijastettu multimediashowta ja arabialainen tarttuva musiikki soi, samalla kun suuri seinälle heijastettu videokuva sheikki Mohammed bin Rashid Al Maktoumista poseerasi haukkansa kanssa. Hisseille asti meno oli koreaa ja näyttävää, ja sama meno jatkui hississä -kun lähdimme ylöspäin (maailman nopeimmat hissit!) sammuivat valot ja alkoi samankaltainen show, josta on vieressä katon kautta heijastettu kuva.
Kun pääsimme ylös asti välähti valo ja musiikki loppui, sanoi hissinkuljettaja "Welcome to the Burj Khalifa", avasi ovet ja pääsimme ihastelemaan kaupunkia lintuperspektiivistä.
Kerta kaikkiaan, kaikki on ollut hyvin näyttävää ja ihmeellistä tällä matkalla, ei tämmöinen pieni savolainen maanpoek voi olla muuta kuin suu ammollaan.
Ja miltä siellä huipulla näytti? No tältä... Samaan kuvaan pääsi myös rakennuksen varjo. Voitte kyllä kuvitella minkä kokoluokan pytingistä puhutaan, kun nuo pienet palikkatornit ovat maasta katsottuina huimia pilvenpiirtäjiä nekin! o_o''
Näyttävyyttä ei puuttunut kaupungin pienistäkään yksityiskohdista. Kaikki oli todella siistiä ottaen huomioon kaupungin koon. Ainakin Emaar Bulevardilla suojatiet olivat marmoria, ja oli oma ammattinsa ajaa pientä kiillotuslaitetta jolla niitä pidettiin kunnossa... :'D
Toki lomalla oli myös löhöilypuolensa, ja löysinkin itseni lähes joka päivä rannalta. Hauskaa oli kaikilla! :>
Kuten varmasti jo huomasittekin (ärsytykseksenne?), tästä viikosta en löytänyt yksinkertaisesti mitään moitittavaa. Okei, toki pieniä juttuja kuten nuo taksikuskien uusavuttomuus oli, mutta ei mitään mainittavaa surkeaa ollut. Suosittelen Dubaita lämpimästi kaikille muillekin. Ihanan erikoinen lähi-idän maa, joka on kumminkin siisti ja "helposti ymmärrettävä". Opin, että vaikka ihminen olisikin muslimi, hän voi silti olla mukava ja tavallinen kuten ateistit, kristityt sun muutkin.
Voih, olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta ehkä sitten myöhemmin tipottain kerron kaikista kommelluksista. :> Miulta saa kuitenkin aina kysellä, jos jokin mietityttää. Olen yhä niin täpinöissäni koko viikosta, että vastailen varmasti enemmän kuin kattavasti.

Ostoskeskuksen edessä oli komea suihkulähde, jossa vesi näytti lähes peinityyneltä.

Toki minä kuvasin paljon taivasta (ja taivaalta), kuten varmasti tyypit ovat huomanneetkin -siis addiktioni kuvata erilaisia taivaita~ n_n
Turkin vuoristoa, tästä kuvasta pidän erityisen paljon!
Kyllä, tulin sokeaksi tätä kuvaa ottaessani. Se kannatti.
Dubain rahtisatama auringonlaskun aikaan. Tästäkin pidän, vaikka auringonlaskukuvia minulla on jo tuhat ja yksi. Addiktio on aina addiktio!
Rannoilla ei saisi kuvata, mutta turistiperheet saivat pienen etuoikeuden. Se ei silti tarkoittanut etteikö minua oltaisi katsottu pahasti, kun pikkusiskoni hätyytteli puluja jotta saisin kivoja lentokuvia kamerallani, jossa oli 75mm-300mm putki... Ihmettelen kovasti ettei minulta tultu pyytämään kameraa pois, mistä olen kyllä tosi kiitollinen!
Vaikka Dubai onkin pääosin muslimien kansoittama, ei se tarkoita etteikö siellä voisi juhlia joulua. Monet palmut oltiin koristeltu, kaupoissa myytiin joulukrääsää ja jouluvaloja vilkkui siellä täällä, aidoista joulukuusista puhumattakaan... Oli hämmentävää nähdä 30 asteen helteessä joulukuusi.
Yöllä ei ollut hetkeäkään pimeää, sillä valoja oli kaikkialla ja liikenne surrasi. Dubain läpi kulkee 8 kaistainen (hurrrrrjaa olisi päästä sinne ajamaan, satasta kun siinä porhalletaan :D) Sheik Zayek road, ja hotellimme oli aika lähellä sitä. Toisaalta sain hyvin kuvattuakin sitä...
Pidän suurista kaupungeista ja rakastin Dubain humua lähes automaattisesti.
Näyttävyyttä ei puuttunut kaupungin pienistäkään yksityiskohdista. Kaikki oli todella siistiä ottaen huomioon kaupungin koon. Ainakin Emaar Bulevardilla suojatiet olivat marmoria, ja oli oma ammattinsa ajaa pientä kiillotuslaitetta jolla niitä pidettiin kunnossa... :'D
Toki lomalla oli myös löhöilypuolensa, ja löysinkin itseni lähes joka päivä rannalta. Hauskaa oli kaikilla! :>
Mister awsum is here to save the day! |
Kuten varmasti jo huomasittekin (ärsytykseksenne?), tästä viikosta en löytänyt yksinkertaisesti mitään moitittavaa. Okei, toki pieniä juttuja kuten nuo taksikuskien uusavuttomuus oli, mutta ei mitään mainittavaa surkeaa ollut. Suosittelen Dubaita lämpimästi kaikille muillekin. Ihanan erikoinen lähi-idän maa, joka on kumminkin siisti ja "helposti ymmärrettävä". Opin, että vaikka ihminen olisikin muslimi, hän voi silti olla mukava ja tavallinen kuten ateistit, kristityt sun muutkin.
Voih, olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta ehkä sitten myöhemmin tipottain kerron kaikista kommelluksista. :> Miulta saa kuitenkin aina kysellä, jos jokin mietityttää. Olen yhä niin täpinöissäni koko viikosta, että vastailen varmasti enemmän kuin kattavasti.
"U.A.E. 39 vuotta, JEE PARTY PARTY AT THE BEACH JA HAARAHYPPYJÄ, NYT PYLLY PYÖRIMÄÄN! 8D" |