Old Timer Run #22

Uskokaa tai älkää mutta eilen heräsin jo puoli kahdeksalta, sillä tasalta olin jo ajamassa kohti Old Timeria. Ensimmäistä kertaa en ollut siellä, mutta eka kerta oman auton kanssa -totta kai etukäteen pikkuisen jännitti, että millaista kommenttia kuulisin kun auton sinne näytteille vein. Ajettiin komeassa kolmen auton letkassa Visulahteen, isä ensimmäisenä Eldoradollaan, hänen kaverinsa "Kurre" Thunderbirdillä ja mie peränpitäjänä Probella.

Kun oltiin sen verran ajoissa, niin ehdin hyvin vielä viimehetken hinkkauksia tekemään. Löysin maalipinnasta ainakin tuhat uutta kolhua, veikkaan että kämäsellä tallitiellä on osuutensa asiaan.... >:C


En tiedä Itusta tai Jennista, mutta mie viihdyin. Se on aina sama meneekö hevos- vai autotapahtumaan, niin miua piristää kun saman aihepiirin erilaiset ihmiset kokoontuu yhteen ja tekee hauskan päivän asian tiimoilta. Niin kävi nytkin. :> Joten tähän lätkin minimaalisen kuvaspämmin päivästä, olkaa hyvä!


Koska menimme niin aikaisin paikan päälle, saatiin koko porukan autot vierekkäin vaikka tuo miun Ford vähän tunkeilikin väärällä alueella (Se olisi kuulunut ns. "amisriviin" europuolelle), Mutta eipä miua tuosta mihinkään häädettykään kun selitin että halutaan pysyä kaikki samassa kasassa.
Autot oikealta vasemmalle, isän Cadillac Eldorado avo -55, isäni kaverin (ja isältä ostettu) Ford Thunderbird LX -88,  miun Ford Probe GT -96, ja viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä äitini Pontiac Grand Ville avo Convertible vuosimallia -73.


Maman korea Pontiac...

...ja yhtä koreana oli äitikin. : )

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Ruusut, risut, kysymykset ja randomiudet otetaan kaikki vastaan kunhan asiallisina pysytään. :)