Eilen Haddi meni jo vähän paremmin, se alkoi lopulta maiskuttelemaan ja laskemaan päätään ja ravasi hienosti liinassa kun sitä pikaisesti vielä testasin johtajuusharjoitusten jälkeen. Ratsastaessakin oli kuulolla, vaikken kyllä ehtinyt kuin ravi- ja käyntijuttuja tehdä kun pitikin jo paeta maneesista toisten alta.

Siitä sitten itsevarmana lähdin tänään taas juoksuttamaan Haddia. Se väisti jo paremmin meikäläistä, ja meni liinassa hienosti koipiaan nostellen -olin kentällä ja luntakin löytyi sitten sen mukaisesti.
Ehdin juuri ajattelemaan että meneepäs hienosti, voisikin kohta lopettaa, kun löysin itseni seuraavaksi raahautumasta pukittelevan villihevosen perästä. : ) Että kiitos Haddi. Siinä sitten jatkoin vielä juoksuttamista niin kauan ettei meikää retuutettu suuntaan eikä toiseen. Lopulta lunta oli kalsareita myöten kaikkialla, naama ihan rutussa ja polvet ruvella kun olin sen verta monta kertaa roikkunut rakkaan rauhallisen issikkani perässä... Mutta voi että se väisteli meikää hyvin tallipihalla, sen verran rageragena riepottelustani olin että tajusi hevonenkin juosta vähän pakoon mokomaa puhisevaa ja ärjyvää hukkapätkää. Aina sanotaan että hevosten kanssa pitäisi olla rauhallisena, mutta tänään siitä oli lähinnä vain hyötyä että olin niin totaalisen vittuuntunut.

Haddi on sen verran luonteikas hevonen, että se ei kauhean mieluusti alistu. Nykyisin tapellaan jokaisesta pikkujutusta ja saan aina olla valmiina ärähtämään ja pomoilemaan, sillä sen verran jupero Haddi on että ei toimi jos ei suoraan vaan ole että viddu mikset hobotin TOTTELE. Ei siis ole harvinaista nähdä nykyisin meitsien ottavan yhteen -Haddi keulii ja pomppii, meikä rähisee ja "hyökkii" kohti kuten hevosetkin tekee toisilleen kun toinen perseilee

Parempaan suuntaan silti jo mennään... Pelkään vaan etten selviä huomisesta askellajitunnista hengissä. Pyydän myös jo valmiiksi anteeksi kanssatuntilaisilta, tarvitsisin jonkinlaisen sireenin kypärääni niin että miua ja Haddia olisi helpompi väistellä kun herra kiitää tuhatta ja sataa. :--D