Uusi poni, karkaava poni ja kaivattu poni

Ruunaremmiä tuli pitämään loppukesän ajan kurissa 2-v risteytysponitamma Sandra.

Eipä ole taas vaihteeksi hetkeen tullut kirjoiteltua, mutta kun ei ole oikein mitään kirjoittamisen arvoistakaan tapahtunut karkureissua lukuunottamatta. Arki rullaa samaan tahtiin, alkuviikon olen töissä ja kotona aika menee hevosiin ja niiden tuomiin oheistoimintoihin kuten este- ja trailkaluston askarteluunpaskarteluun (pitää näyttää teille kuvia meidän überblingbling hopea- ja kultapuomeista >:), kentän rakenteluun ja heinäntekoon. Meillä on nimittäin maailman mukavin naapuri joka lahjoitti meille kokonaisen pikkupellollisen heinää, niin että nyt saatiin "starttipakettina" kaksi kuormaa heinää vintille laidunkauden päättymistä odottamaan.

Kentän rakentamista aloitellaan seuraavalla viikolla, niin päästään sitten kotonakin treenaamaan. :) Ostin myöskin kausikortin Haukkamäen Hevostilalle niin etten jäisi vaille vahtimista ja tukea, se on nimittäin huomattu mitä tapahtuu jos ratsastelen liian pitkään ilman valvovaa silmää...

Niin, karkureissu, jonka pääorientoijan muotokuvan näette oikealla, ne on ne ponit...  Kävipä nimittäin niin hassunhauskasti että sain kesken  työpäivän puhelun että meidän hevoset oltiin nähty parin kilsan päästä kotoa, joten siinäpä sitten lähdin sutinalla kotiin ja isommalla porukalla sitten ruunien perään. No, jäljet johtivat tien päähän ja siitä suoraan metsään... Koko päivä etsittiin, rajattiin kartasta maastoa, eksyttiinkin kerran ja tulkittiin katkenneita saniaisia — "Tästä on selvästi mennyt hewoinen!" Sitten tuli puhelu. "Niin siis meidän mökkinaapuri oli katsonut että tuolla ui hirviä, mutta oli sitten kiikareilla katsonut että ne olikin hevosia. Ne ui johonkin saareen."
Saareen.
SAAREEN.
Piti oikein kahteen kertaan kysyä että siis minne?! Ne kaksi läskipalloa kesälomalaista, rapakuntoista ruunanrupsukkaa olivat kaiken logiikan vastaisesti pulikoineet järvenselän kautta saareen. Mietin jo että miten helkkarissa ne saadaan sieltä pois, kun paikalle päästyä todettiin että herrat olivat uineet vielä saarestakin muuan mökin rantaan, joka onneksi oli niemen kärjessä. Erään tallilaisen äiti tuli meitä auttamaan, he kun asuivat siinä järven rannassa, ja soutuveneellä lähdettiin sitten hakemaan seikkailijoita. Ensin yritimme uittaa kaksikon kapeasta salmesta, Sintsi-poni kyllä ui veneen perässä mutta Haddihan ei sitten enää osannutkaan uida ja jäi pomppimaan pystyyn rannalle: Sintsi hätääntyi ja ui veneen alle, hyvä ettei hukkunut, ja täydessä kaaoksessa palattiin rantaan kun ensin käytiin törmäämässä laituriin. :D Eipä siinä muu auttanut kuin ratsastaa niemen kautta pois, hillitöntä hetteikköä ja isoja ojia tuli vastaan, Haddi kävi kierroksilla ja Sintsi riepotti meikää narun päässä. Ei naurattanut paljon yhtään, ei myöskään se että loppujenlopuksi meidän piti vielä taluttaa pällit seitsemän kilsan päästä takaisin kotiin... Molemmat olivat luonnollisesti olleet ilman kenkiä ja töppösiä liikenteessä, joten voi kuvitella miten nafteiksi oli varsinkin ponin kaviot olivat sillä reissulla rähjääntyneet.

Mysteeriksi jäi, miksi herrat uivat yhteensä melkein kilometrin matkan järveä pitkin, ja mistä ne taikoivat kunnon tehdä moisen lenkin allergialoimet niskassa? Varmaan painoi kangas kivasti, ja jos jompikumpi olisikin sotkeentunut loimeensa...

Tarvitseeko edes kertoa että nyt meillä on ehjä, max. 12 voltin paimen ja lankaa kolme kerrosta. Se on kurjaa jos hevoset huomaavat paimenen kosahtaneen ennen kuin itse ehtii. :-------D Sen opin jäljittäessäni kadonneita hevosia itikoiden armoilla keskellä kuusimetsää eksyksissä vieraassa maastossa....

Muistatteko muuten kun silloin aiemmin kerroin teille selkkauksestani muuan Tara-tamman kanssa, ja epätoivoisista yrityksistäni tulla toimeen sen kanssa? Rouvahan on aivan mahtava ja taitava, iloinen ratsu, mutta minun kanssani oli aina jarrut ihan hukassa ja sinkoiltiin miten sattuu.
No, eilen minulla oli yksityistunti ja listassa luki Eetu - Timo Tara. Että FFFFFFFFUUUUU- so close yet so far, melkein sain suosikkini alle mutta nähtävästi laitetaankin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Mutta mutta! Jotakin ihmeellistä tapahtui, sillä heti alkukäyntien aikana löytyi oikeat nappulat ja loppujenlopuksi tunnista tuli oikein onnistunut, melkeinpä loistava minun mittakaavassani. Kun Tara ei enää kiitänytkään kuin kiskoilta karannut veturi ja opin mitä nappuloita sen kanssa pitää painella, niin lopulta oikeastaan täysin ihastuin siihen ja nyt toivon jo saavani sen seuraavallekin tunnille... Ja sitä seuraavalle...

Niin vaan se ihmisen mieli muuttuu. :V

Ja nyt kun suokkitammoihin päästiin puheeksi, niin aiemmin esittelemäni Etta-tamma on edelleen haaveissani, ja yritän nyt saada hintaa vähän tingittyä minulle sopivaksi. En aio päästää näin hyvää tilaisuutta liukumaan näpeistäni, kuinka monta kertaa sitä törmää lähellä kotia myytävään hyvänikäiseen hevoseen jolla on ponnua esteille, on sulaa vahaa koulutuuppailussa, herkkä, reipas mutta maailman kiltein ja selväpäinen, lännenratsastukseen sopiva ja ajaessakin menee? Niin, ja tietty maastovarma. Ehei, kyllä minä vielä jotakin keksin, jos en muuta niin yritän nyt edes päästä viikonlopputöihin tai iltaduuniin lisärahaksi. Mie en luovuta. >:I

// Ja totta kai justiinsa nyt sain kuulla että Etta on jo mennyt. =__= Asadksajdkslj saanko mennä kellariin angstaamaan. *angst*

Loppuun pienesti,
 RIP Inka the ultimate russ. Kaikki parhaat lähtee aina liian aikaisin. :<

5 kommenttia:

  1. Vaarilla on saari ja siellä pari ponia. Ihan järjetön karkutarina, apua. :'D Toivottavasti meidän elukat ei tuota tajua, tosin merenrantaan on jo itessään sellanen ~1,5 kilometriä. Mutta toiseen suuntaan 3 kilsaa ja junaradat ja moottoritiet -sinnehän olis kiva lähtä seikkaileen!

    Ja voi harmi Etan kanssa. :/ Kyllä sä vielä sopivan hepan joku päivä löydät ja kannat pihalles!

  1. :D nojo on ollut reissu tuo jahti ! Noh, toivottavasti korjattu aita toimii ! (: Itse tiedän kyllä kuinka tyhmää on hakea karkulaisia hyttysten armoilla puolipäivää. Ja toinen puoli päivästä löytää takaisintallille :D

    Ja Älä huoli, jokaiselle ihmiselle löytyy se oma hevonen jossain vaiheessa elämää. (; Selvästikkään ei tämä tamma ollut sinulle tarkoitettu...

    Ja olen hyvin pahoillani ): koitahan jaksaa menetyksen vuoksi ):

  1. Aikamoisen karkureissun olivat ponit vetäneet:D

  1. Miten sulla muuten sujuu ne kengityssepän opinnot? Ois kiva kuulla jotain juttua siitä. :)

  1. Olisi kiva joskus tietää mitä noiden eläinten päässä oikein liikkuu kun piti loimet päällä päästä uimaankin! :D

    Niin, ehkäpä joku hieno polle olisi jäänyt löytymättä jos olisin Ettan ostanutkin, enhän mie Haddiakaan olisi ikinä löytänyt jos ei olisi ensin pitänyt karvaasti luopua ensiponista. :)

Lähetä kommentti

Ruusut, risut, kysymykset ja randomiudet otetaan kaikki vastaan kunhan asiallisina pysytään. :)