Päässä on tuhat ja yksi aihetta joista voisin kirjoittaa pitkänkin liibalaabasaarnan, mutta ehkäpä säästän teitä vielä pakinoiltani ja vielä tässä postauksessa näyttelen vain photoshoottailuja ja kerron kuulumisia. ;D

Kysely failasi jostain kumman syystä: parin ekan päivän jälkeen se nollasi tulokset ja sen jälkeen ei ole suostunut lisäämään ääntä. o_O No, niiden parin päivän aikana sain sentäs sen selville että suurin osa lukee aina kun uusi postaus tulee, joten en olekaan niin lonely kuin luulin. Kiitos kun jaksatte olla mukavia, ihania ja tukevia lukijoita, uskoni ihmiskuntaan on yhä olemassa...

Olin viikko sitten tähän aikaan leikkauspöydällä, ja vaikka kyseessä olikin vain tähystelyä ja pientä napsimista niin sairaslomaa on silti vielä muutama viikko ja sen aikana en saa tehdä mitään mikä voisi avata vatsan sisällä olevia ompeleita. Ratsastaminen, kengittäminen jne. on siis ehdoton no no ja kärsin täällä turhanpanttina. <___< Siksi siis ehdin kirjoittaa välillä tännekin, haha. :D

Tilaamieni valjaiden pitäisi tulla ensi kuussa, ja arvatkaa mikä hyöty on taas hölpöttää ongelmistaan avoimesti: löysin Merlotille kärryntekijän! Olin sen verran kovaan ääneen kiristellyt hampaitani siitä etten meinaa mistään löytää miniatyyrikokoisia kärryjä valjakkoajoon ja sitten kun löydän niin budjetti alkaa itkemään, notta "kotiopettajani" kengityksen saralta ehdotti että jos teen piirrokset ja hankin materiaalit, hän voi pysätä meille katu-uskottavat minikokoiset kärryt! On varmaan kuunnellut tarpeeksi monet kerrat jupinaani taustahälynä ja päätti nyt vaimentaa äänihäiriön. :D Hän on kuulemma ennenkin tehnyt kärryjä mittatilauksena mutta vain isommassa koossa, Merlotin kärryjen pitäisi olla siis helppo nakki ainakin siinä mielessä ettei tarvitse työstää niin paljon runkoa.

Piiiiitkä kuski kapealla hevosella = miniatyyriteke! :D

Myöskin Kara on edistynyt, sillä eilen se ensimmäistä kertaa koskaan ei vetänyt poroja nokkaan siitä että joku muu kuin vakio-orja (=minä) kiipesi satulaan ja pisti töihin. Vaikka olenkin Karaa jo puoli vuotta koittanut saada hyväksymään helpommin muutkin ratsastajat niin nyt tuli jälleen pientä paniikkipakkoa saikun takia. Vanha tallikaverini on käynyt aiemminkin hoitamassa ja auttamassa Karan kanssa kun olen ollut sairaana, ja hän se kiipesi nytkin selkään. Kara ei ollut moksiskaan ja ekaa kertaa se todistetusti jopa työskenteli ihan normaalina, omana itsenään "vieraan" kanssa. :)

Edelleenkään Kara ei pidä siitä että ihmiset vaihtuvat kamalasti ja että tuikituntemattomat roiskaisevat noin vain sen seuraan, mutta on se jo paljon avoimempi eikä heti ensimmäisenä tunnu olettavan että newbiet alkavat hyppimään turvalle. Ahaltek on rotuna aika paljolti "yhden ihmisen hevonen", pieni varautuneisuus vieraiden seurassa on siis normaalia eikä sinänsä haittaa, mutta muutto uuteen kotiin tuttujen ihmisten ja hevosten seurasta sai Karan hieman varpailleen; "ai näittenkö kanssa mun pitää sitten elää loppuelämä?!" — ymmärtäähän sen. :P Olen siis varmasti ansaitustikin ylpeä ja iloinen siitä että Kara uskaltaa edes hieman tiputtaa pessimistin laseja naamaltaan uusien ihmisten kanssa, ja vieläkin iloisempi siitä että se luottaa minuun ja viihtyy vapaaehtoisesti seurassassani. Kun solmin kavioliiton, solmin sen aina loppuiäksi. Kaikki hevoset mitä hankin myöskin jäävät tänne.

Loppuun lisää kuvaysköksiä.

En muuten ollut laittanut teille kuvia laitumillelaskusta, herramunjee nyt saatte nämä siis jälkikäteen D: Eipä siinä kyllä mitään kuvattavaa paljon ollutkaan, Merlot oli oikeastaan ainoa kuka rallitti kunnolla ja sekin mokoma oli niin pieni ettei näkynyt pitkän heinän takaa, kuului vaan ruohon suhina kun se kiiti esestakaisin...

"Kiitti harjauksesta t.kara:D:D:D:D"

Kolme hyvin erilaista hevosta, kaikki silti yhtä rakkaita ja täydellisiä.

Bongaa Sisu.