5. Europa-Championat Kara-Galip!

Uljas musta kävi näyttämässä että suomalaisessakin tekessä veri kiehuu ja tempperamentti liekehtii!

Kuinka ylpeä saa hevosestaan olla? Lähdimme Gut Isingissä järjestettyihin AT-euroopanmestaruuksiin ihan vain elämyksen ja kokemuksen vuoksi reissuun enkä todellakaan olisi odottanut mitään ihmeellisempää menestystä niin kovatasoisessa seurassa — vertailun vuoksi Karan luokan voittaja oli koko näyttelyiden Best of Best. Uljas Musta ansaitsi myöskin erityismaininnan muttei miulla ole kyllä hajuakaan että mistä, sen verran saksalaisittain se kerrottiin palkinnonjaossa ettei miun kielitaidolla kyllä mitteen ymmärretty... :D 

Kara kävi luonnollisesti aika kovilla kierroksilla kun oli niin paljon kaikkea jännää vieraista hevosista pitkään matkaan ja vieraaseen paikkaan, mikä kääntyi kehässä onneksi eduksemme kun Kara veti shown itselleen ja näytti että kuumaa verta ainakin piisaa. Juuri ennen kehään astumista sanoin että "joo ei se ikinä ole keulinut kunnolla, nyt pitäisi varmaan koputtaa puuta muttei ehdi heh heh", ja niinpä tietenkin Karan piti vetää huomio itseensä heti samalla sekunnilla kun pysäytin sen tuomarien eteen arvosteltavaksi. :D Pakonomaisen "KATTOKAA MUA!!!11!!1!"-spektaakkelin jälkeen herra kuitenkin malttoi seisoa arvosteltavana pelottavankin nätisti, esittäen myöskin kissamaisen pehmeät liikkeensä ilman turhaa hössötystä. Varsinkin Karan ravia kehuttiin kovasti minkä todellakin allekirjoitan: pehmeämpää ja kissamaisempaa askelta en ole rehellisesti vielä koskaan nähnyt ja olen todella iloinen että myöskin muut huomaavat sen. 

Matka itsessään sujui ilman turhia kommelluksia, mikä on oikeasti hyvä saavutus kun ottaa huomioon että matkustimme kahden orin kanssa yhteensä 5000 km.  Kara ei stressannut matkustamisesta sen kummemmin eikä edes ensimmäistä kertaa laivassa ollessaan ihmetellyt moottorien jyskettä ja keikutusta, mukelsi vain heinää menemään minkä ehti. Kun pääsimme (etuajassa!) perille Gut Isigniin, Kara heti ensimmäisenä korkkasi karsinansa käymällä piehtaroimaan heti kun otin loimen pois. Seuraavana päivänä se myöskin heittäytyi pitkäkseen nukkumaan, mikäpä tuota teiniä nyt toisaalta pelottaisi tai jännittäisikään. :D Ihana, rohkea miäs! Lastaus ja kuljetus eivät myöskään tuottaneet ongelmaa, joten tämän ukon kanssa minä kyllä matkustelen oikein mielelläni.

Mukana oli myös siis Karan isäpappa Dargan, tuoden kunniaa Suomi-tekeille olemalla 80 cm esteluokassa toinen. Ida ratsasti siistin ja todella hyvän radan ollen melkein ainoa ilman pudotuksia selvinnyt. Kisoissa näkyi joidenkin osalta todella rumaa kaahaamista radan läpi niin että puomit vain lenteli, minusta aikaratsastus ei ollut ehkä paras mahdollinen arvosteluvalinta: ensimmäiseksi tullut tiputti yhden puomin ja yhdelle esteelle kielsi, mutta mies vain kaahasi simpsakalla orillaan luokan läpi niin helkkarinmoista kyytiä että aika oli silti nopein. Minusta Ida ja Dargan olisivat ansainneet ensimmäisen sijan! 

Aluksi kirjoitin että minun olisi pitänyt hypätä Darganilla 90-105 cm luokka, mutta meillä olikin mukana maajoukkueratsastaja Valery jolle mieluusti luovutin kunnian: hän ei tekisi yhtä höpöjä kämmejä kuin minä, ainakaan toivottavasti. (Kerron teille myöhemmin mitä hienoa tapahtui Etan kanssa Mäntyharjulla... Olen loistava ratsastaja, krhm. :D) Häneltä jäi kuitenkin kisavaatteet ottamatta ja itse kuulin siitä vasta juuri ennen luokan starttia, joten enpä minäkään voinut enää tarjota itseäni hyppäämään kun kaipaamaani harjoittelu- ja lämmittelyaikaa itselleni ei ollut. Kyllähän se hieman harmitti että jäi moinen tilaisuus kokematta, mutta hei, kyllä sitä elämässä ehtii vielä paljon kisaamaan! Plus neljän vuoden päästä pääsen starttaamaan Karallakin jo samaisissa estekisoissa. >:) Koska totta kai lähden mestaruuksiin taas uudestaan jos vain mitenkään pääsen, olin sitten köyhä tai tosi köyhä.

Kuulin matkalla hauskan sanonnan joka ainakin välillä tuntui sopivan Karaan oikein hyvin: "kun hevosella on takajaloissa kaksi sukkaa mutta päässä ei mitään merkkiä, pääsee piru siihen sisään muttei enää ulos." :DDD Vieressäni katsomossa istuva saksalaisnainen sanoikin Darganin ringin aikana että Kara on "black devil" ja ettei sitä uskoisi herrasmiesmäisesti käyttäytyvän isänsä pojaksi. Yritin kovasti selittää että tämä samainen musta paholainen on kotioloissa perässävedettävä pulkka joka torkkuu alahuuli pitkällä hoitaessa ja välillä muutenkin, mutta hän ei tuntunut jostain syystä uskovan... :0 Ihme juttu.

Solmin monia hyödyllisiä tuttavuuksia ja tapasin monia vanhojakin tuttuja niin hevos- kuin taidepiireistäkin. Tapasin myöskin suuria idoleitani kuten valokuvaaja Aleksandr Klimukin, jonka kirjan Golden Horse: Legendary Akhal Teke ostin ja sain siihen vieläpä Aleksandrin nimikirjoituksen, happyhappy! Paikalla oli myöskin legendaarinen kouluratsastaja Vitaly Andrukovich jonka kanssa olisin tahtonut puhua enemmänkin mutten enää kehdannut sen jälkeen kun huomasin hänen olevan katsomassa kun ensimmäisenä päivänä ratsastin Karaa pienessä hallissa.. Olin Karan kanssa jäykkiä kuin kalapuikot pitkän matkan jälkeen, Kara ei keskittynyt ja minä istuin selässä kuin paraskin palikka... Teki niin mieli mennä myöhemmin sanomaan etten ole aina niin huono kuin silloin mutten kehdannut. :"D Nolasin itseni idolini silmissä, this sadness.

Ja sitten tämä kuvaspämmiosuus. Kaikkia kuvia en ole vieläkään (!!!) saanut skaalattua nettikokoon ja siistittyä, joten lisää on ehkäpä myöhemmin vielä luvassa. olin räpsinyt viikonlopun aikana yli 3000 kuvaa ja vielä senkin jälkeen kun tapoin aikaa poistamalla sumeat ja pjaskimmat kuvat, oli räpsyjä koneelle siirrettävänä yli 2500. Että kun tässä jokaisen yksitellen käsittelen niin eipähän tarvitse miettiä että mihin iltani kulutan... :D

Ensin tosin muutamia muiden ottamia kuvia komeasta Karasta.

Kertakaikkisesti maailman upein hevosrotu <3