Katsokaa, lentävä hewoinen! + kesämuistoja



Haddi on pegasos! Tai oikeastaan sen perse on. 8) Jeespoks eli sain tänään taas roikkua selässä kynsin ja hampain, tällä kertaa en kyllä kämähtänyt alas höhöö. Herra Huuhaa oli koko päivän kyllä ihan oma säpsy ja säikky itsensä, mutta meni maastossa hyvin -kunnes viimeisessä mutkassa, kun oltiin jo melkein tallin pihassa, päätti pistää karnevaalit ja leikkiä vähän formulaa pomppuominaisuuksilla.
Onneksi ei mitään sattunut vaikka alkuun säikähdinkin Haddin vääntäneen vuohisnivelensä siinä temuamisessa -se kun käveli niin epäpuhtaasti. Hyppäsin alas selästä ja huomasinkin jalkoihin vain takertuneet kamalan näköiset tilsat, ja kun ne olin kipsutellut pois niin askel sekä näytti että tuntui paremmalta.

täällä on pyryttänyt koko päivän, ajokeli on ihan en-sano-mistä eikä muutenkaan olisi tehnyt mieli pistää nokkaa ulos ollenkaan ratsastamisen lisäksi. Tänään vihdantuoksuisessa lauantaisaunassa suljin silmäni ja kuvittelin että on kesä, vihta on tuore ja ulkona kukkuu käki... En halunnut lopettaa fiilistelyä, joten laitoin kaihtimet alas jotten näkisi lumista pihaa ja aloin katselemaan kesäisiä kuvia.

Tyylinsä kullakin... ©Aleksi
©Aleksi
©Aleksi

Voi mitä kaikkia hyviä, hauskoja muistoja! Halusin jakaa teille tähän joitakin Haddiaiheisia -hassua kyllä, kaikkiin kuviin liittyy jokin tarina siitä, kuinka Haddi on keksinyt jotain omaa kivaa. Talutuskuvissa, niin niissä joissa mie olen Hödöttimen kanssa kuin missä pikkusiskokin on, herralla on ollut omia pörheilypöllöilyjään. Estekuvia löytyi paljon ja nauroin niille vedet silmissä siskoni kanssa äsken -pitää joskus tehdä kuvakollaasi meikäläisen naamoista radalla! Sinä päivänä Haddi ei nimittäin ollut ihan hallussa, jalustimesta oli irronnut toinen turvakumppari ja meikä menee pukittelevan hevosen kanssa pokkana kieli ulkona... Normipäivä. Uskalsin nyt kyllä laittaa vain yhden, seminormaalin kuvan tähän... hävettää liikaa. \m/


6 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Varsinkin toi toka!

  1. Niinhän nuo Aleksin ottamat tuppaavat usein olemaan. :>

  1. Ihania kuvia ♥ Sain jonkun naurukohtauksen kun luin ton "Haddi on pegasos! Tai oikeastaan sen perse on" en tiiä miks O_o
    Mut joo, alan lukijaks :_D

  1. Hehee, hienoa kuulla että postauksiani jaksaa joku jopa lukea! 8D Ja vielä hienompaa että sain uuden lukijankin~

  1. Piirustus on hieno! Piirteletkö tilauksesta? Täällä vois yks olla joka tahtoo humoristisen piirustuksen hepoistaan...

  1. Kylhän mie noita rahasta teen, tosin voin jo valmiiksi varoittaa että olen superhidas... :D

Lähetä kommentti

Ruusut, risut, kysymykset ja randomiudet otetaan kaikki vastaan kunhan asiallisina pysytään. :)