(Joo, ihanku olisin muistanut tehdä tuota haastetta. :D No aina ei tajua.)
Nyt ei vähään aikaan ole tullut hevosjuttuja lainkaan, ja syynä on ollut ihan vaan se etten ole ollut paljoa tallilla. Jos jokin hyvä puoli on löydettävä siitä että hevonen on täysihoidossa, niin se että se saa silti ruuat naamansa eteen ja pääsee pihalle vaikken itse paikalle pääsisikään. Ja nyt te jotka ajattelitte huutaa liikutuksen perään niin ei huolta, Haddia käy aina ystäväni ratsastelemassa kun mie en pääse/pysty.
Haddi on ollut oma pörheä itsensä, on tullut pukkia ja keulimista sekä mörköjä nähty siellä sun täällä. Sinä perkeleen pakkanen, lakkaa villitsemästä hevostani! :C Kaipaan kesää ja laidunkausia, hellettä, uittamista ja jopa kesäistä kärpästen pörinää.
Tällä hetkellä kaikki hevosiin liittyvä tuntuu haikealta, sillä pelkään että saan kuulla huonoja uutisia. Oon kärsiny jo vuosia löysästä polvesta, joka linksahtelee nykyisin paikaltaan mitä typerimmistä syistä. Viimeksi se meni paikaltaan viikko sitten pohkeenväistöä tehdessä. Jouduin keskeyttämään homman, ratsastamaan tallin ovelle ja kinkkaamaan jotenkin epämääräisesti takaisin sisälle pörheilevän karvamammuttini kanssa (Yritä itse hyppiä yhdellä jalalla samalla kun monta sataa kiloa elävää lihaa kiiruhtaa siinä vierellä...). Polven sain takaisin paikalleen, mutta se turposi ja kipeytyi niin etten pystynyt ajamaan kotiin ja elin buranan voimin seuraavat pari päivää. Olen aina ajatellut että polvituki riittää avuksi, mutta eilisen ratsastustunnin jälkeen polvi oli taas kipeä vaikka tuki olikin.
Miua on siis jo peloteltu että ehkä on jätettävä ratsastus muiden hommaksi. ._. Toivon ettei niin kävisi, sillä vaikka nautin hevosten kanssa toimimisesta niin ratsastus on aina ollut miun tärkein -ainoa- liikuntamuoto. Toisekseen haaveeni hevosalan töistä tyssäisi myöskin, haaveilin kengityssepän ammatista jossa selän ja jalkojen kunto olis kyllä ihan kiva juttu...
Nojoo, jotten nyt ihan vaivu synkkyyden puolelle niin laitanpa hiukan huiman laaduttomia kuvia. :D Räpsynräpsyn vaan, onneksi voin olla vaikka jalaton, pystyn silti käyttämään kameraa!
.AMERICUNT.
W/ love, from Finland.
Läski kukkaistyttö Irmeli. :D |
31. tammikuuta 2012 klo 9.56
Makee ameriiiiiikan lippu -kuva :)