Aikoihin en ole kirjoitellut, jotenkin minun pitäisi skarpata tämän blogin kanssa ja muuttaa sitä itselleni mielenkiintoisemmaksi, mutta tämä minun on pakko teille jakaa.

Pieni Irmeli-emäntä nukkui pois joulupäivänä. Pienestä paiseesta lähtenyt syömättömyys sai sen ruansulatuksen pysähtymään eikä se enää käynnistynyt, vaikka eläinlääkärireissun (mikäs sen parempi tapa viettää joulu kuin klinikalla...) jälkeen kani piristyikin. Illalla se puhkaistua paisetta pestessä lyyhistyi eikä jaksanut enää, ja vaikka kuinka epätoivoisena yritin Irmeliä elvyttää (kania painellaan sormenpäillä näin btw :P) niin siihen käsiini se kuoli.

Nyt Irmeli itse on joulupupuenkeli, sen maalliset jäännökset tuhkattiin ja elämä jatkuu pupulassa.

(Ei, se ei ole boner. Anteeksi :D </3)

Päivitys joka kiviäkin kiinnostaa, mutta synttärit, jeejee! Tänään en kyllä mitenkään juhli, mutta kumminkin, olen taas vuoden lähempänä vanhuutta ja viisautta. :D (Tai sitten en.)

Lahjarahoilla ostan erään himoamani Hoffmanin pianon, kitara ei enää ainoana soittimena niin nappaa. Tuttavani myöskin uhkasi antaa lahjaksi pupulapsen, joten saa nähdä olenko viikonlopun jälkeen sekä soitinta että kania rikkaampi. Pupuinen tosin saisi tärkeän roolin tallikanina, Irmeli ja Merlin ovat niin vässyköitä että ovat saaneet pysyä sisälemmikkeinä ja tallista puuttuu oleellinen seuralainen. ;(

Se vähäinenkin miehisyys rapisee meikästä pois kun näen (pikku)kaneja, heikoksi kohdaksi sanoisin... :V Mutta minkäs teet, kanit ovat vain niin mahtavia persoonia ja kotiterapeutteja että pitäisi ehkä kirjoittaa jossakin vaiheessa oma postaus pyhitettynä pelkästään pitkäkorville! Ne on ihan aliarvioituja, miun ensimmäinen "oma" lemmikki oli kani ja se opetti eläimistä, vastuusta ja elämästä varmaan enemmän kuin muut eläimet myöhemmin yhteensä — kyllä, myöskin hevoset mukaan luettuina. Kanit on äijiä. ;O

Merlin, Irmeli, meet Dexter. C:

Dexter on viettänyt viimepäiviä kanien kanssa, ja ihme kyllä ne ovat ystävystyneet. Koko sakki on kuin harvinaisen outo pululauma joka pyörii pitkin laittioita ja imuroi jokaisen ruuanmurun. :D Kanien saadessa iltaruuat häkkiinsä tahtoo Dexterkin aina seurata niitä, ja niinpä se pupuilee vuorotellen oikeiden puputtimien häkeissä. Irmeli-neiti opetti Dexterin jopa syömään salaattia ja muita vihreitä, eli suoraan sanottuna kykeni siihen mihin meikä ei kuukausienkaan yrityksellä! :W

Dexter kyhnyttelee pupuja nokallaan ja Irmeli nuuskuttaa ja kyhnyttää kakadua välillä takaisin. Irmalla ei olekaan nyt ollut valeraskauksia (kopkop sanoi puu) kuten normaalisti, ja jotenkin tuntuu että tuo Dexin "hoivailu" ja sukiminen on ollut apuna niiden ehkäisyssä. Irmeliä ei nimittäin oikein kukaan lääkäri tunnu mieluusti sterilisoivan ison riskin takia, joten me vain nyt toivotaan ettei se alkaisi taas stressaamaan poikasista (tai oikeastaan niiden puutteesta) ja sairastuisi jälleen pasteurelloosiin, joka pikkuhiljaa alkaa kehittämään tätä menoa vastustuskykyä antibiooteille joita tuolle pupulle on nyt paljon syötetty...

Pääasia että kaikki ovat iloisia, pupuilla on uusi kaveri ja Dexter on saanut "parveaan" kasvatettua, se kun tekee aina vieraidenkin kanssa tuttavuutta että saisi lisää kavereita ja leikkiseuraa. :) Tarkoituksena olisikin nyt alkaa hiljalleen etsimään Dexille ihan lintukaveria, mutta koska sellaista ei välttämättä ihan sormien napsautuksella löydy (+ ennen muuttoa tuntuu tyhmältä ostaa lintu joka stressaa jo valmiiksi kodinvaihtoa, ja sitten pitäisi vielä muuttaa uusien pelottavien ihmisten kanssa toiseen kotiin... ei) niin hauskaa että se saa seuraa paitsi ihmisistä, myös kaneista, jotka ovat 24/7 sen kanssa samassa taloudessa.

Ja näin maistuu salaatti ja voikukanlehti molemmille.

Rikoskumppanit myöskin silppuvat yhdessä meikän kela-paperit, kiitti rutosti

Hihhei mää tykkään keväästä! 8> Joten tässäpä teille keväistä kuvasaldoa, tosin "tylsästi" vain pupusista ja muuta randomia hihhuilua. Tänään käytiin Itun kanssa ottamassa uusia profiilikuvia hänestä, ja annoin minäkin Ituskan kokeilla uutta putkea. Sain meinaan joululahjaksi Sigman 400mm putken, ja sen kanssa miekin vasta vähän tutustun -olenko ainoa kenen mielestä Sigman putket tuntuvat hirmu paljon herkemmiltä (niin hyvässä kuin pahassakin) kuin Canonin vastaavat? Ei siinä kyllä mitään, tykkään tosta putkesta hirveästi!

Hevosaiheita ei ole nyt vähään aikaan tullut, lähinnä ihan siitä syystä ettei mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Huomenna lupaan kyllä yrittää kirjoittaa jotakin, sillä aion kivuta Haddin selkään ekaa kertaa pariin kuukauteen! Se, tuleeko siitä kevään paras hetki vaiko polveni hautajaisvärssy, jää nähtäväksi... Niin kova hinku on silti takaisin oman pollen selkään että otan tietoisen riskin ja sinne nousen, vaikka sitten uhkana olisikin lumpion totaalinen paskominen. Se nyt siltikin olisi sen arvoista. :C Haddivaddipaddi, rakas rakettiruuna.

Ensin pupuilua.

Kuvasarja siitä miten puputkin voi oppia lentämään... :---D

Karvamato.

Oliskin oikeesti noin ponteva ja jäntevä...

Surullinen Merlin :C

:) Pöhkö mikä pöhkö.

Illan kuvailuhäröilyn saldoa, kaikki nää on Itun kuvaamia -ja hyviä kuvia onkin!
Ja joo, pökät on uudet, päätin onnitella itseäni hyvin paskotusta koulutyöstä (8D) ja ostaa kerrankin kunnon remmihousut hintaa katsomatta ja oikee kunnolla törsäten;  Karma kosti ja hyydytti autoni parkkipaikalle. :W

....

Kamalan itserakas olo kun laitoin näin paljon kuvia itestäni, mutku ää miusta niin harvoin kukaan ottaa kunnon kuvia että oon nyt ihan superhappy. Sitä paitsi Itun kanssa kuvaaminen on aina yhtä kivaa, kun se menee yleensä aikamoiseksi perseilyksi. :D

Olen auttamattomasti käpälän alla...

En voi vastustaa kiusausta, meikän on pakko esitellä teille näitä karvapalleroita tarkemmin -blogi on keskittynyt jopa ikävän paljon vain Haddiin, vaikka ideanani onkin kirjoittaa kaikista muistakin harrastuksistani (valokuvaaminen, piirtäminen, kitara) sekä kaikista perheen lemmikeistä. Perusfaktaa, kuten rotua tms. löytyy Karvakorvista, mutta nyt kerron vähän syvemmin.

Aloitan Irmelistä, eli siis oikeastaan viralliselta nimeltään Quanikasta. Irmeli-nimi tuli siitä, kun tyttönen ostettiin Raineri-pupulle kaveriksi. Irmeli ja Raineri rimmasi niin hyvin.

Irmeli on nyt 2-v, se syntyi helmikuussa 2010 (tarkempaa päivää en muista kun ei ole nyt papereita kädenulottuvilla). Hullaannuin raitapupuun ensisilmäyksellä, ja vaikka se ei ollutkaan juuri värinsä vuoksi myynnissä, saimme silti ylipuhuttua kasvattajan myymään sen meille. Irmeliä nimittäin havitteli eräs kasvattaja, jonka tiedettiin lähinnä vain tehtailevan poikasia -myyjä sitten päätti antaa raitapöksyn ennemmin meille lemmikiksi lihoamaan, kuin pieneen häkkiin tekemään poikasia massatuotantona.

Läskipalleroinen. :)

Ja tosiaankin, Irmelihän lihoi... sille iski ensimmäisen vuoden aikana valerauskaus useampaankin otteeseen, mikä vain edesauttoi kaikenmaailman "lämpöläskipussien" kasvamista. Kun ei vaan leikatusta Raineri-kaverista ollut isäksi, niin Irmeli sitten tyytyi hoivailemaan ja hautomaan pussinsa alla pehmoleluja, lankakeriä ja villavaatteita... Pesiäkin ilmestyi sinne tänne, ensin telkkarin taakse, sitten sängyn alle, sitten siskoni vaatekaapin alahyllylle. Onneksi nykyisin Irmeli on jo vähän vähentänyt vauvakuumettaan, ja tyytyy purkamaan hoivaviettiään sukimalla kanikamujaan ja meitä. Tosin joskus vielä katoilee lankakeriä mystisesti sängyn alle... 8)

Irmeli on aivan hurmaava läskipallero, halailtava ja pussailtava sosiaalipummi. Kun tulen koulusta tai tallilta kotiin, niin yleensä juuri Irma ryntää olohuoneeseen vastaan ja alkaa pyörimään jalkojen ympärillä kuin väkkärä, odottaen herkkuja ja silityksiä. Muutenkin tämä kani on juuri hyvä näyttämään, etteivät ne ole vain tylsiä häkkieläimiä -Irmeli tykkää olla touhuissa aina mukana (esimerkiksi aamukahvin keitossa), ja lempilelut on kovassa käytössä. Pallo on ihan ykkönen, eikä sen ensisijainen vetovoima eli herkkujen tiputtaminen pyörittäessä, edes kiinnosta Irmeliä paljoa. Enemmänkin pulleropupu tykkää vierittää palloa hirveällä kiireellä ja yrittää estää Merliniä saamasta sitä, ja onhan sitä lelua kiva viskoakin pitkin huonetta. Kanijalkapalloa! Tai pitäisikö sanoa nenäpalloa. :D
Yksi Irmelin persoonallisista puolista on myöskin nopea suuttuminen -sanotaankin aina, että nyt aktivoituu vihaIrma. :D Silloin Irmelille tulee sellainen jännä ilme, ja se alkaa repimään vaatteita, raapimaan ja puremaan. Esimerkiksi nenään koskeminen saa Irmelin suuttumaan, taitaa olla neidille herkkä paikka hänen ulkoneva nyppylänokkansa.

Irmelin ja Rainerin viimeinen yhteinen kesä.

Koska Irmeli on niin sosiaalinen ja hauska pikkukaveri, on myöskin todella inhottavaa kuinka monta kertaa -kolme- se on käynyt kuoleman rajamailla, onneksi myöskin palannut aina sieltä. Syksyllä 2011 Irmelin Raineri-kaverin vei keuhkoihin mennyt pasteurella, ja tyttönen masentui -se ei ollut koskaan ennen ollut ilman kanikaveria. Stressi kamun kuolemasta aktivoi* myöskin Irmelissä pasteurella-bakteerin, ja oli ihan tuurista kiinni että antibioottikuuri ehdittiin aloittaa ennen kuin bakteeri ehti leviämään keuhkoihin asti. Irmeliä kävi viihdyttämässä kaverini Itun Kasperi-kani jottei pienen ihan yksin tarvinnut olla, ja sitten löysimmekin onneksi Merlinin sille seuraksi. Nykyisin Irmeli ja Merlin ovatkin ihan yhtä läheiset kuin tuo oli Rainerinkin kanssa, vaikka välillä rohkeaa raitapaitaa vähän ihmetyttääkin uuden miehen nössöilyt. :D Tulevat silti hyvin toimeen.

Merlinin kanssa joulukorttia varten poseeraamassa.

Pasteurella aktivoitui uudestaan helmikuussa 2012, mutta meillä oli onneksi jo kokemusta sairaudesta -oireet tunnisti heti, ja Irmelin sai roudattua heti aamulla päivystykseen. Antibioottikuuri näytti jo auttaneen, kun viikon päästä tila jälleen huononi. Onneksi Irmeliä aiemminkin hoitanut tuttu lääkäri vastasi puhelimeen, ja suostui tulemaan klinikalle vielä illasta. Siellä sitten vietettiin se ilta, Irmeli oli tipassa rauhoitettuna eikä kamalan hyvää ennustetta ollut. Epäilyssä oli, että bakteeri olisi saattanut jo muodostaa rakkuloita keuhkoihin, ja silloin ei voisi mitään. Piti vain katsoa ja odottaa, ja jos oireet pahenisivat tai hengitysongelmia tulisi, olisi parasta vaan lopettaa tuskat siihen. Muuten Irmeli olisi kokenut saman kamalan kohtalon kuin Raineri, eli hukkunut omiin nesteisiinsä.

Irmeli mummoa ilahduttamassa.

Meikäläinen oli siinä tietenkin jo hyvästejä jättämässä, valvoin yöllä ja vahdin ettei puputin kunto ainakaan huononisi. Huonoltahan se näytti, ja siksi olikin varsinainen ihme kun seuraavana iltana Irmeli alkoi piristymään. Olimme saaneet uuden lääkkeen, jonka annoin iltaisin pistoksina nahan alle, ja se sitten nähtävästi tehosi. Kaikki olivat jo olleet ihan varmoja että Irmeli oli saanut vain laina-aikaa syksyltä ja nyt se lähtisi, mutta mitä vielä! Teräspupu ajatteli että kaipa sitä pitää vielä jaksaa sinnitellä, ja parantui. Ei voi onnea kuvailla kun suurin piirtein kuolemantuomion saanut lemmikki sitten parantuukin... Tällä hetkellä kun tätä postausta kirjoitan, pyörii Irmeli takanani matol- ja nyt se hyppäsi sohvalle. :D Elämäniloinen, reipas luppakorva.


* Suurin osa kaneista kantaa pasteurella multocida-bakteeria aina, sen voi saada esim. emonmaidosta. Joillakaan se ei aktivoidu koskaan, mutta joillakin esimerkiksi stressi tai jokin muu sairaus saattaa laukaista sen. Muutenkin sairastaminen on yksilöllistä -Irmelihan on parantunut jo kahdesti, mutta Raineria ei ehditty viemään edes lääkäriin oireiden ilmestyttyä, kun se jo kuoli. 
Joillekin kaneille saattaa myöskin kehittyä immuniteetti bakteeria kohtaan, ei kuitenkaan kaikille. Pasteurella tarttuu myöskin tietääkseni ainakin marsuihin, joille se on (tietääkseni tämäkin) aina tappava.
 

Pari kuvaa Irmelistä ihan pikkuisena, vielä ilman kaulapussia. :----D Ihmettelen että miten jaksettiin silloin mokomaa hepulipakkausta. Kuvat kertovat kaiken...

(Joo, ihanku olisin muistanut tehdä tuota haastetta. :D No aina ei tajua.)

Nyt ei vähään aikaan ole tullut hevosjuttuja lainkaan, ja syynä on ollut ihan vaan se etten ole ollut paljoa tallilla. Jos jokin hyvä puoli on löydettävä siitä että hevonen on täysihoidossa, niin se että se saa silti ruuat naamansa eteen ja pääsee pihalle vaikken itse paikalle pääsisikään. Ja nyt te jotka ajattelitte huutaa liikutuksen perään niin ei huolta, Haddia käy aina ystäväni ratsastelemassa kun mie en pääse/pysty.
Haddi on ollut oma pörheä itsensä, on tullut pukkia ja keulimista sekä mörköjä nähty siellä sun täällä. Sinä perkeleen pakkanen, lakkaa villitsemästä hevostani! :C Kaipaan kesää ja laidunkausia, hellettä, uittamista ja jopa kesäistä kärpästen pörinää.


Tällä hetkellä kaikki hevosiin liittyvä tuntuu haikealta, sillä pelkään että saan kuulla huonoja uutisia. Oon kärsiny jo vuosia löysästä polvesta, joka linksahtelee nykyisin paikaltaan mitä typerimmistä syistä. Viimeksi se meni paikaltaan viikko sitten pohkeenväistöä tehdessä. Jouduin keskeyttämään homman, ratsastamaan tallin ovelle ja kinkkaamaan jotenkin epämääräisesti takaisin sisälle pörheilevän karvamammuttini kanssa (Yritä itse hyppiä yhdellä jalalla samalla kun monta sataa kiloa elävää lihaa kiiruhtaa siinä vierellä...). Polven sain takaisin paikalleen, mutta se turposi ja kipeytyi niin etten pystynyt ajamaan kotiin ja elin buranan voimin seuraavat pari päivää. Olen aina ajatellut että polvituki riittää avuksi, mutta eilisen ratsastustunnin jälkeen polvi oli taas kipeä vaikka tuki olikin.
Miua on siis jo peloteltu että ehkä on jätettävä ratsastus muiden hommaksi. ._. Toivon ettei niin kävisi, sillä vaikka nautin hevosten kanssa toimimisesta niin ratsastus on aina ollut miun tärkein -ainoa- liikuntamuoto. Toisekseen haaveeni hevosalan töistä tyssäisi myöskin, haaveilin kengityssepän ammatista jossa selän ja jalkojen kunto olis kyllä ihan kiva juttu...

Nojoo, jotten nyt ihan vaivu synkkyyden puolelle niin laitanpa hiukan huiman laaduttomia kuvia. :D Räpsynräpsyn vaan, onneksi voin olla vaikka jalaton, pystyn silti käyttämään kameraa!

Läski kukkaistyttö Irmeli. :D

Miua on jo pidempäänkin harmittanut se, etten saa piirretyksi muuta kuin hevosia.
Asia korjaantui nyt, vaikkakin vain puolen tunnin speedpaintilla mutta silti. :D Kanejakin on kiva piirtää. Here comes Merlin, joka ei kyllä oikeasti pidä lumesta tippaakaan.

Tänään satoi talven ensimmäiset kunnon lumet, joten käytin sen hyödyksi ja eikun kanit hankeen! Irmeli sai arvattavasti oikean hepulikohtauksen ja mylläsi ja pörräsi hulluna, mutta Merlin-parka ei ole koskaan ennen nähnyt lunta ja oli aivan "....O-O" siellä kylmässä lumessa, tyyliin odotti vaan että nössöpoika kannettaisiin takaisin sisälle lämmittelemään.
Laitan tähän myöskin pari kuvaa Haddista ja Sandrasta launtailta. Miun lempipaikka, korkee kalliokukkula Linnavuori oltiin pistetty avohakkuuksi kokonaiselta yhdeltä sivulta. :C Sad.

Tää on niin yks miun suosikeista, lumisade ja kani = tr00 talvisöpöily

Ihrapallo ehkä.

Can you spot the rabbit?

Nomnomnomluntaaaaa~

Onnistuin kuvassa hävittämään Merlinin silmien sinisen värin. :V Mut uskokaa, ne simmut on upeet tummansiniset.

Loppuun vielä hepuli-Irmeli.

Ja sitten Hödö ja arvon wnbtalvi! Jos joku ihmettelee noita apuohjia, niin olivat ihan siltä varalta että kun ei oltu taas vähän aikaan maastossa käyty niin kokemuksella voitiin sanoa että varmuuden vuoksi. Mutta eipä Haddi mitään tehnyt ja olin oikein ylpeä siitä kun niin hienosti käyttäytyi! :) Kerran vain vähän poukkosi risteyksessä, mutta sitä ei lasketa kun se on niin vakiokamaa ja se tapahtuu joka kerta kun siinä risteyksessä käydään lol.

Haddia ei inspittänyt poseerata, olisi pitänyt päästä jatkamaan matkaa nythetimur.

Ei muuten pukittanut kertaakaan, go Haddi!

Näin oltiin tehty Linnavuoren rinteelle. :c