Kännykkäni huima kuvanlaatu pakkasella...

Näin eilen Haddia piiiiiitkästä aikaa, voi onnea! Harjasin sen putipuhtaaksi, selvitin jouhet ja harjasin ne kiiltäviksi ja silkkisiksi, syötin porkkanaa ja paijailin kuukauden edestä. Mikään ei piristä niin paljon kuin iso, lämmin hevonen joka on juuri sellainen halailtavan kokoinen ja karvaisella turvalla hamuaa pipoa päästä. C:

Haddi kengitettiin ja tahdoin olla mukana oppimassa, siksi niin tulenpalavasti tahdoinkin tallille vähän pöpperöisestä olosta huolimatta (olen tällä hetkellä mm. hyvin uneton minkä vuoksi vedän lääkkeitä naamaan päivittäin että saisin edes muutaman tunnin rauhallisen hetken unineen, siitä syystä en myöskään ole nyt ajanut autoa kun ajaisin kuitenkin heti ekaan lepikköön nukahdettuani rattiin :D) seuraamaan hommaa. Minullahan alkaa ensimmäinen kengityskurssi 16.2, ja innolla odotan että pääsen uusiin maisemiin oppimaan jotain uutta ja oikeasti mielenkiintoista. Sain varattua itselleni nyt Hingunniemen asuntolasta huoneenkin , hyvä minä, olen saanut edes jotain aikaiseksi siis! Paljon muuta en sitten olekaan saanut tehtyä, yhdenkin tilaustyön lineartit olen varmaan kolmatta kertaa piirtämässä nyt uusiksi kun en meinaa niin mitenkään onnistua tekemään niistä oikean näköistä potretin kohteeseen verrattuna. Miten niin olen vaikea. :B

Haddi on ihan täydellinen opetushevonen mikä kengitykseen tulee, koska se ottaa aina niin lungisti. Kengittäjä kertoi että Haddi torkkuu vaikka olisi yksinkin tallissa, ja nytkään Höpövaatti ei kertaakaan hermostunut mistään. Minäkin kun aina häslään ja sählään, lyön naulan välillä vinoon tai en jaksa kannatella enää jalkaa, en osaa käyttää oikeaa kättäni tai olen lentää pyllylleni kun kuroittelen liian kauas jätettyjä välineitä, niin Haddi ei sano mitään -välillä tuntuu vain huokaisevan oikein, oikein syvään. :D