Nyt on käpy jäässä

300 lukijaa, jes! Olisiko mitään toiveita että millaista erikoispostausta tahtoisitte?

Yh yh että olenkin ollut kurjaraukka ja ollut kirjoittamatta, vaikka paljon asiaakin olisi! :P Vähän kipeänä olen ollut ja nyt toukokuussa olisi pieni operaatio tulossa, joten kamalan aktiivista kirjoittelua ei kannata nyt toivoakaan. Sunnuntaina meillä on niinsanotusti talkoot käynnissä, aidataan laitumia ja kentän paikkaa tuumitaan, ehkäpä samalla maalataan puomejakin. Näillä näkymin meille on kesäksi tulossa nyt ainakin kolme  ruunanrupsukkaa laitumille, joten ei ole tylsä kesä tulossa — ja teidän riemuksenne kirjoitettavaa varmasti riittää, kaikki kolme herraa (Haddi, Huru ja Sintsi-poni) ovat sellaisia velmukelmuja etten edes yritäkään toivoa etteikö mitään tapahtuisi. :V

Yritänpä tiivistää kuvien muodossa kuluneet pari viikkoa.

Mistä tunnistaa hyvän tyttöystävän? Hän lainaa hevostaan terapiakäyttöön. :D Kun en kerta voi ilman sydämentykytyksiä maastoilla omalla ruudintäytteisellä 17-v issikkaruunallani, niin maastoillaanpa sitten n. 10 000 kertaa kuuliaisemmalla ja rauhallisemmalla ex-ravurilla. Haddi voisi ottaa Reiska-ukosta vähän mallia!



Kotitallilla olen keskittynyt nyt Haddin kanssa oikeastaan kokonaan lännenratsastukseen, Miia on hoitanut kouluväännöt. Ilmoitinpa reilusti hänet estekisoihinkin 60 cm luokkaan (kyllä, hänet, en itseni. :D Olin juuri silloin matkoilla mutta ajattelin että pitäähän Haddin päästä kisaamaan!), ja vaikka kommelluksilta ei vältytty niin kolmannen sijan kävivät pokaamassa — hyvä team Hödö!

Käytiin yksi päivä kävelylenkillä Wilin ja Jennyn kanssa, yritän nykyisin ottaa hevostelun ihan rennosti ja yritän ottaa asenteen ettei aina ole pakko ratsastaa — maasta käsin voi myöskin tehdä kaikkea kivaa. Klicka på edellämainittujen omaan blogiin.

Loppuun vielä läpä whippettejä.






8 kommenttia:

  1. Kiva kun postailit taas :)

    En nyt kyllä keksi mitään kovin erikoista postausideaa, mutta ensimmäisenä tuli mieleen sellainen postaus, missä kertoisit kokemuksistasi ja näkemyksistäsi eri ratsastuksen lajeista. Siis niinkuin koulu, esteet, western. Ja jos olette menneet askellajiratsastusta niin siitäkin olisi hauska kuulla enemmän. En nyt ehkä osaa selittää tätä taas vaihteeksi kovin hyvin, joten jätän tämän nyt näin kauniisti avoimeksi ajatukseksi :D

  1. En ole blogia aivan alkuajoista seurannut, joten en tiedä oletko tän tyyppistä tekstiä joskus kirjoittanut, mutta olisi kiinnostavaa kuulla hevostaustastasi (milloin aloitit harrastuksen, miten Haddi päätyi sinulle jne.) :) Sokeana (ja myönnän, ehkä hieman laiskana) en ainakaan pikaisella bongauksella tuollaista postausta löytänyt.

  1. Tuo voisi olla kyllä kiva idea, tai siis kun enhän mie mikään _hyvä_ ole missään lajissa mutta vähän kaikkea on tullut kokeiltua ja liiankin monesta asiasta innostuttua. :D Saattaisi mennä kylläkin vähän länkkärin ylistykseksi, mutta hei, kyllä sitä lajia pitääkin vähän suitsuttaa... 8)

  1. Tämäkin on todella hyvä idea, hieman tuolla karvakorvissa olen (muistaakseni, eli ei ollenkaan varmasti... :D) selitellyt miten Haddi meille päätyi, mutten ole koskaan siitä kyllä tosiaan tarkemmin kertonut — kuten en hevostaustastanikaan. Ehdotus on siis hyvin, HYVIN vahvassa harkinnassa!

  1. Onks nua hippetit teiän? Mahottoman ihania, w-kuume taas pilvissä. :<

    Tuo hevoshistoriapostaus olis kyllä kiva! Tai videopostaus tai Haddin tai miksei sunki) päivä tai jotain.

    Piti muuten vielä kysyä, että mitä/millasta sitä oo kaulakappalehuppujuttua sää käytät? Mä en oo onnistunu löytään ku yhen, ja sen hinra on sen verta makia että sillä sais kokonaisen loimenki. :'D Ja koska herra Poni on kunnostautunut hupuista riisuutumiseen, a yleensä rikkomiseenkin, en ihan heti reilun satasen hupulla haluis kokeilla... Haddin jouhet on vaan niiiiiin kadehdittavat!

  1. Harmillisesti ei, yksi vipukoista on tyttöystäväni ja kaksi muuta haettiin kasvattajalta messiin tuomaan vähän säpinää mökkireissuun. Mukavia koiria ovat, ihastuin itsekin!

    Näillä näkymin toteutan ehkäpä hevoshistoriapostauksen, tallipäivääni en viitsi esitellä ihan siitä syystä että Haddi on (vielä) täyshoitotallissa enkä viitsisi lähteä esittelemään toisen tallia blogissani. Tosin jos jaksatte odottaa kesään niin voin kyllä sittemmin tallipäivästä tehdä videopostauksen, tasan kuukauden päästä kun ovat jo hewoiset onnellisesti kotilaitumella tässä ikkunan takana... :)

    Humn, miekin olen yleensä ostanut aina sen joka vastaan tulee, en ole tarkemmin miettinyt merkkiä tms. Tuon nykyisen "astronauttihupun" Miia osti viime kesänä muistaakseni Agrimarketista, eikä maksanut kuin 20€ Haddille kun ei viitsisi mitään kamalan kallista ostaa, se kun rikkoo kaikki loimet ja huput järjestään alle viikossa... musta on tullut aika hyvä ompelemaan loimia kasaan! :P

  1. Mä ainakin jaksasin, mikään kuolemankiire oo. :D Musta on vaan kiva kattoa et miten ihmiset tekee jotku ihan arkipäivän asiatki erilailla ja eri tapoja ja hihii. :'D

    http://www.horze.fi/Horze-Eczema-huppu/22812,fi_FI,pd.html
    Tuollanenko teillä oli? Meilläkin, tosiaan, oli, tuollainen kesällä. Nyt se on tuhannen päreinä. Ja tuo alareuna hiersi inhottavasti herra herkkähipiää vaikka kuinka yritettiin pehmustaa. :<

    http://talliputiikki.seiskatalli.fi/product/1/sweet-itch-hood-ruskea
    Tuollasta oon kuolannu, muttaaaah... Miksi tuo hinta?! Tuosta edes luonnollista nudistisuuttaan vaaliva hevoiseni ei ihan heti pääsisi eroon. Välttämättä... :D (Ja tunnin päästä löydän juuri pussista poistamani ja ah-niin-halvan rätin poljettuna laitumen syrjäisimmässä nurkassa sijaitsevaan ojaan. <3)

    Joo, meiän kivikautinen mut tuhannen tehokas ompelukone on kyllä kans ollu suurkäytössä, kiitos ponin, ja sen loimet näyttää joltain tilkkutäkiltä kun vanhoista (silputuista...) loimista on leikelty niihin paikkauspaloja. :'D Eipähän ainakaan voi harkitakaan kuvaavansa edustavia kuvia laiduntavasta ponista. (ja ai kauhee että on muuten *köh* kirjotusvirheetöntä tekstiä tuo ylempi, vois vissiin tarkistaa ne kännykällä kirjotetut viestit ennen lähetystä....)

  1. Joo, just tuollainen! :D Meillä aina tykätään repiä heti ekana tuo kupuosa irti niin että korvat puskee ulos ja sitten ollaankin niin iloista heppaa kun naama on syöty, not. Kuitenkin onneksi helppo korjata eikä hintakaan ole paha, joten harmi että teillä hiertää — meillä on nimittäin koettu parhaimmaksi vaihtoehdoksi. C: Tuo Seiskatallin huppu näyttää mahtavalta, hinta on tosiaan kyllä karsea...

Lähetä kommentti

Ruusut, risut, kysymykset ja randomiudet otetaan kaikki vastaan kunhan asiallisina pysytään. :)