Länkkäriteemaista kuvapostailua, yeehaw! Mm. barrel racing-kuvailua Niemenpellossa sekä tyttöystävä kävi vähän peltoilemassa Haddin kanssa, mikäs tässä hewostellessa. :)

Ps. Kierin tuskissani lattialla. Suomessa olisi myynnissä at-ori, hintana, 5 000 €.
Siis luitteko varmasti, vain 5 000 €.
Suomessa. Suomessa, ei Virosta tai Ruotsista tai Venäjältä.
Niin, 5 000 €.

;______; Joskus voitan vielä lotossa ja kasvatan ahaltekejä ja issikoita ja miniatyyrejä ja suomenhevosia ja quartereita ja painteja ja appaloosia ja hinkuvinkuintian banaaniponeja...

Viime viikolla me vaan inkkaroitiin, eilen harjoiteltiin metsäajoa (!!!) ihan suokin elkein ja tänään oltiin länkkäreitä. Identiteettikriisihän tässä vielä tulee!

Keittiön pöytä on tietenkin ideaali paikka satulalle, eikö.

Ostamani satula nimittäin saapui tänään, jeeeeeeeeeeeeeee! Itellalle on pakko nostaa hattua tehokkaasta toiminnasta, meinaan myyjä pisti perjantaina satulan lähtemään Smartpostin mukana ja tänään sain viestin että voin hakea pakettini lähimmästä smart-luukusta. Tykkään satulasta tosi paljon: siinä on mukava istua ja siinä ollessa tuntuu kuin istuisi munakupissa. :D Komeakin on kuin mikä, katu-uskottavan parkkiintunut ja hyväkuntoinen, kaikki vyöt tulivat mukana. Eikä hintakaan ollut paha, 230 € oli sellainen hinta että vaikka satula ei olisi kuvissakaan näyttänyt sopivalta Hödölle niin olisin silti sen varmaan talteen ottanut... :D Hööksin prutkutkin maksaa jo 300€!

Satula on komea ja parkkiintunut, 16-tuumainen ja mikä parasta, ok Haddille. Satulaa sovittaessani huomasin kuitenkin että Haddi on paljon lihasköyhempi oikealta puoleltaan, mikä ei toisaalta yllättänyt kun se on aina ollut se vaikeampi suunta sille. Eli sanon "vain" ok siksi, että tartteisihan sen selän toki olla symmetrinen... :P Pitää muistaa nyt painottaa meidän kuntokuurissa siihen että oikeaa puolta saisi vahvistettua. Onneksi kankku edes on ihan symmetrisesti pyöreä molemmilta puolilta...

Tuli niin kiire testata satulaa ettei siinä mitään vaatteita todellakaan lähdetty vaihtamaan, joten huomatkaa taas maailman asiallisimmat ratsastushousut... :D Nyt on remminkuvia perse täynnä. Tuo yleishuopakaan ei jostain kumman syystä oikein istu satulan kanssa.... Olisko seuraava ostos vaikkapa se padi, häh? :V

Sisu tahtoi mukaan sumutepullonsa kanssa.

Yh yh että olenkin ollut kurjaraukka ja ollut kirjoittamatta, vaikka paljon asiaakin olisi! :P Vähän kipeänä olen ollut ja nyt toukokuussa olisi pieni operaatio tulossa, joten kamalan aktiivista kirjoittelua ei kannata nyt toivoakaan. Sunnuntaina meillä on niinsanotusti talkoot käynnissä, aidataan laitumia ja kentän paikkaa tuumitaan, ehkäpä samalla maalataan puomejakin. Näillä näkymin meille on kesäksi tulossa nyt ainakin kolme  ruunanrupsukkaa laitumille, joten ei ole tylsä kesä tulossa — ja teidän riemuksenne kirjoitettavaa varmasti riittää, kaikki kolme herraa (Haddi, Huru ja Sintsi-poni) ovat sellaisia velmukelmuja etten edes yritäkään toivoa etteikö mitään tapahtuisi. :V

Miksi minulla joskus oli edes vähän ryhtiä, mihin se katosi? Kuka tunnustaa syöneensä sen? Mur! >8(

Tylsyys iski, tässä odottelen että Miia pääsisi töistä niin että voitaisiin suunnata tallille liikuttamaan höpöherrat Haddi ja Wili. Hirveä hinku olisi päästä jo rääkkäämään itseään satulaan, joten olen tässä jo esikiduttanut itseäni rutistelemalla vatsa- ja selkälihaksia ihan kiitettävästi. Edelleen on silti hirveä hinku tehdä jotain mikä hyödyntäisi hevosharrastustani, joten päädyin kirjoittamaan blogiin.
Yleispätevää, mietteliästä tekstiä on siis luvassa -teitä on varoitettu varsinaisesta sanaoksennuksesta. :D

Minulla olisi siis aivan järkyttävä hinku edetä ratsastajana. 14-vuotiaana homma jotenkin lopahti ja siitä seuraavat vuoden vain lumpsuttelin ja kirjaimellisestikin vain hölkyttelin eräjormailemassa, ihan vain muodon vuoksi välillä koulu- ja estetunneilla käyden. Istuin kuin perunasäkki ja tärkeintä oli että maastossa pysyin selässä Haddin leikkiessä aina tasaisin väliajoin katapulttia. Osasin siis suoraan sanottuna vain roikkua apinan raivolla kyydissä. (Enää en osaa kyllä sitäkään, kysykää vaikka polveltani!)
Noin vuosi sitten katsellessani seurakisoja iski sellainen olo että kyllähän minäkin tahtoisin kilpailla. Kyllä tahtoisin kehittyä, kyllä tahtoisin edetä harrastuksessa, kyllä tahtoisin nähdä minne asti Haddilla rahkeet riittää. Siitä lähti epätoivoinen päkertäminen, ostin kaikki mahdolliset kirjat mitä valmentajat ja kilparatsastajat ovat kirjoittaneet, yritin tunneilla leikkiä pesusientä joka imee jokaisen tietohippusen opettajan puheista, yritin rohkaistua käymään edes naapuritallilla seurakisoissa. Polven rikkoontuminen katkaisi kuitenkin ikävästi koko homman, ja vasta nyt syksyllä olen taas alkanut tuskailemaan kehittymiseni kanssa.

Kyllä kehitystä on ollut paljon, sitä en kiellä! Minulle on pitänyt opettaa suurin piirtein kaikki alusta, kädestä pitäen välillä: miten oikeaoppisesti asetetaan, miten tehdään hyvä puolipidäte. Miten istunta vaikuttaa kaikkeen, miten sillä saadaan aikaan lisäyksiä, kasaamista, laukannostoja. Onneksi opettajani, kaikki kolme, ovat olleet hyvin pitkämielisiä ja jaksavat opettaa samat asiat moneen kertaan -joskus minä osasin, enään en. En kuitenkaan enää hylsky satulassa miten sattuu enkä istunnallani "työnnä" hevosta jatkuvasti, vaan olen taas muistanut sen miksi sanotaan että "kun hevonen ravaa, ravaa sen kanssa!". Olen iloinen huomatessani että kun olen oppinut käyttämään istuntaani, myöskin Haddi (ja muut hevoset) kiittää rentoutumalla. Timo-ruuna on ollut oikea mestariopettaja: jos selässä istuu huonosti eikä tee yhteistyötä, se pahimmillaan nakkaa tantereeseen että ratsasta yksinäsi, ei sun kanssa ole kiva työskennellä! Voittajafiilis on jo siitä ettei Timo ole kertaakaan mitään hömpsötellyt kanssani eikä kyttäillyt turhia, vaan keskittyy minuun -ja kiittää minua. Kun istuu hetkenkin oikein se kiittää heti pyöristymällä ja alkamalla itsekin työskentelmään. Tällaisia tuntihevosia voisi olla enemmänkin! Timon kanssa olen aina huomannut itsekin jos teen jonkun virheen kun taaskin Haddi on suoraan sanottuna p*skaan istuntaani jo turtunut -saan istua siellä vaikka päälläni ja se mennä jyrryyttää eteenpäin, se ei sano mitään, tuntuu vain mielessään huokaavan että "kauanko tätä pitää vielä kestää".

Yritän nyt jouluksi tienata rahaa niin että voisin ostaa itselleni parhaimman mahdollisen joululahjan -kausikortin! Vanhempani ovat tähän mennessä kustantaneet ratsastustuntini, mutta polven takia niistä on ollut vuoden tauko jos lännenratsastuksen "koulutuskurssia" ei lasketa, ja nyt heillä ei ole varaa minua auttaa enkä kyllä ehkä tahtoisikaan että he enää maksaisivat tuntini.
Haluaisin niin kovasti edetä lännenratsastuksessakin, se on minusta paljon hauskempaa kuin enkkutyylinen nypläily, mutta toisaalta tahtoisin saada perusasiat kuntoon ennen kuin lähden lännenasioita jatkamaan.

Juhlallisesti siis ilmoitan tavoitteeni ensi vuodelle:

1. Kun tasan vuoden päästä katson tämän vuoden ratsastuskuvia, vajoan häpeästä maan alle (enemmän kuin nyt) sillä ensi vuonna aion olla ainakin 150% parempi ratsastaja kuin vuonna 2012!
2. Aion käydä edes yhdissä seuraestekisoissa vieraalla tallilla Haddin kanssa, vaikka se miten pösilö olisikin. Menen vaikka niin pieneen luokkaan ettei esteitä tarvitse jännittää Haddin rallitellessa.
3. Noloiluasenne pois: jos epäonnistun, niin mitä sitten? Ei kaikki tee puhdasta rataa, ei kaikilla istunta pysy 24/7 täydellisenä, ei kaikki ole nopeita oppimaan. Edistyn omaan tahtiini, piste!
4. Jos vain raha antaa myöten, niin yritän käydä säännöllisesti tunneilla mm. Haukkamäessä. Minulle tekee selvästi hyvää ratsastaa välillä muilla hevosilla, varsinkin kolmikäyntisillä...
5. Aion pysyä Haddin selässä vaikka mitä pierupukkipiruetteja tulisi! :D Tai jos en pysy niin en ainakaan riko mitään!

Haddi aina yhtä fiksuna, se siis jotenkin epämääräisesti pomppi takajaloillaan...

Tänään lupauduin liikuttamaan myöskin Wili-herran, joten sain oikein tuplamäärän ratsastusta -ensin säheltelin aikani Wilin kanssa länkkäriä ja sitten Miia piti vielä napakan koulutunnin Haddin kanssa, joten tuskin tarvitsee edes sanoa että tänään ei tarvitse vatsalihaksia paljoa rutistella!

Oli ylevä olo kun en saanut Wiliä nostamaan ja ylläpitämään laukkaa kunnolla, "moi oon Eetu oon ratsastanut 12 v enkä osannut nostaa hyvää laukkaa :))" -ehkä huomenna pikkasen voisi harkita tsemppaamista? :_D Haddin kanssa olen vain niin jumittunut siihen että laukannostossa pitää ottaa pieni pidäte että laukka ei muutu heti alkuun possupassikaahaamiseksi, mutta vuoniksen kanssa pelko on turha -kertokaapa se mun käsille, ne ei totellut tänään aivoja kyllä yhtään!

Toisaalta kolikolla on aina kääntöpuoli, nyt en kertaakaan marissut Haddin laukasta että "onpas nelitahtista" tai "onpas tahmaista" tai "onpas formula" tai "onpas taas vastalaukka"... Tosin kuten ehkä yläkuvasta huomaattekin, niin eipä sitä laukkaa tarvinnut paljoa pyytääkään... Haddi leikki varsinkin lopputunnista ilmiselvää ravuria, tosin sillä erotuksella että aina kun kulmassa myötäsi niin pompattiinkin sitten laukalle.

Ja nyt meikä ottaa vähän lepiä, koska olen tyhmimmistä tyhmin enkä taaskaan muistanut venytellä ratsastuksen jälkeen -jumimäärän voitte kuvilla. Olenko ainoa kuka unohtaa aina venytellä ja sen jälkeen itkee ja vinkuu ja vonkuu kun joka paikkaan sattuu? :D

Tässä kuvassa on Haddin vanha penkki vielä alla, en kyllä usko että satulalla on vaikutusta kun tuo uusi on täsmälleen samanlainen, vain paaaljon leveämpi. Pitäisi siinäkin silti osata istua... (Ja nyrkit yyyyyyyh miksi ne ovat kuolleet kumoon? :----D)


Mua nyppii kuin pientä oravaa! Harvalla on täydellinen istunta ja kaikkien kuvista voi bongata pieniä tai suuria virheitä, mutta hei kamoon noita jalkojani ja nyrkkejäni ja kyynärkulmani ja ryhtiäni ja GRRR.