(Kommentointi on nyt taas mahdollista, en ollut huomannut laittaneeni tiimirajoitusta päälle ennen kuin minulle siitä huomautettiin... :D Puusilmä.)

Kuten aiemmin uhosin niin blogi koki nyt pienimuotoisen muuttumisleikin. Hevosaiheet ovat ja pysyvät, mutta nyt aion pureutua entistä tarkemmin Karan kanssa etenemiseen kun mustan herran elämästä olen aiemminkin eniten kirjoittanut. Blogi on enimmäkseen päiväkirja itselleni, sillä Haddin kanssa tein sen virheen etten säilönyt paljon mitään ajatuksia tai muistelmia meidän alkuajoilta enkä voi nyt konkreettisesti katsoa, missä ollaan kehitytty ja miten. Kara on sellainen hevonen jonka kanssa minulta kyllä itseltäni loppuu kapasiteetti ennen kuin ratsultani, joten voin hyvin verrata miten pikkumies kehittyy ja minäkin ehkä siinä mukana. :P Toivottavasti.

Aion myös kirjoittaa rehellisesti ja kaunistelematta meidän kohtaamista kehittymisen paikoista, ongelmista ja niiden korjaamisesta. Blogista saattaa siis joku löytää vertaistukea ja apua, ken tietää. Tai sitten muuten vain seurata mitä tapahtuu kun kaksi keskittymishäröistä kassieläintä yrittää yhdessä jotain paskarrella. :D

Seuraavan kerran kirjoitan viimeistään ensi viikolla, kun keskiviikkona käydään ensimmäistä kertaa Karita Kotikulman kouluvalmennuksessa. Cya!

Loppuun pari hönttiä kuvaa kun Haddi ja Kara painivat sekä kirmailevat. Jääkuningas ei ole vielä luovuttanut kruunuaan Turkmeeniprinssille, teini saa odottaa vuoroaan vielä. ;0

Lopuksi mentiin osastossa kuin parhaimmatkin tuntiponit.

They see me rollin' they're hatin', tallin kuningas on yhä Haddi.