Kannattaa ratsastaa hyvin tai lyön lapiolla. >:TTTT

Haddilla on jälleen uusi asia opittavana: työajo! Kävipä nimittäin niin että viikolla niskaani kirjaimellisestikin hyppäsi luokki- sekä silavaljaat etsiessäni kentän aitaan paksuja tolppia, ja siitähän sitten riemu repesi: nyt olen kunnostanut kaiken minkä olen vain voinut eli mäkivyön, länget (kaikki kolme eri kokoista, keskimmäiset sopivat Haddille), rahkeet, mahavyön ja silat sekä työohjat. Kun loput valjaista vielä joko korjauttaa suutarilla tai ostaa Hevarista tilalle uudet osat, niin tadaah. Meiltä löytyy valjaiden lisäksi papan perintöinä mm. puureki ja aura, joten eiköhän Haddille kuntojumppaa löydy... ;)
Ajattelin pessimistinä heti että Haddi ei tykkää längistä, mutta se yllätti ja oli fiksu poika: ei se edes tahtonut nuuskia niitä, silmät ummessa seisoi auringonpaisteessa kun sitä niillä silittelin ja siinä vaiheessa kun varovasti nostin länget päälle niin alahuulikin jo lörpötti. Liikkeessä eivät länget Haddia haitanneet, ja niitä kiinnittäessäni se vain nosti turpansa meikän olalle että "Hei, nyt sä laitat sitä satulaa ihan väärään paikkaan" :D Olen positiivisesti yllättynyt siitä ettei herra heikkohermo vetänyt hernettä nenään uusista pelottavista varusteista.
Kuvia en tietenkään tajunnut ottaa, mutta seuraavalla harjoittelukerralla lupaan ottaa meidän uudesta työhevosesta kuvia. Jos joku vielä tulee miulle kertomaan miten issikat on vaan maastomopoja ja ne kuuluu vaan tölttibaanalle, niin voinpahan räväyttää takaisin että kuule kyllä tuolta jumbolta ainakin onnistuu maastoilun lisäksi klassinen kouluratsastus, esteet, western pleasure, trail ja reiningin alkeet, (ohjas)ajo ja nyt opetellaan työajoa. Että siinä sulle maastomopot!

Westernistä tuli mieleen että ostin Haddille länkkäripenkin Virosta, ei ollut hinta sen hurjempi kuin 230€ joten ei ollut huono kauppa. Tietenkin pitää vielä sormet ja varpaat  ristissä toivoa että satula sopii, mutta tuumia on ainakin oikea määrä ja satulaa on käytetty Haddin kaltaisella läskipallerolla, 155 cm korkealta eestinhevosella. Lupaavalta siis vaikuttaa, kunpa satulan saisin pian sovitukseen.

Kenttä on puolitiessä valmiina, btw! Pohjustus on tehty ja hiekat tartteisi vielä, aidat samaten. Hiekat aiotaan kuitenkin mättää siihen vasta kun pohja on tasainen ja tiivis, kivetön ja kaikki karhen alta selvinneet heinät veke. Tarvitseeko siis edes kertoa että heilun joka päivä tuolla pihalla kuokan kanssa repimässä timoteitä pois kentän pohjalta... Kiviäkin sinne tuntuu kaivautuvan maan sisästä lisää samaan tahtiin kuin niitä pois heitän, prkl. :C

Loppuun kuvia kun tuttuni kävi sulattelemassa Haddilta kesälomamahaa pois meikäläisen kehitellessä kaikenlaisia kouluvääntöjä. Olivat molemmat hikisiä tunnin jälkeen, onnistuin siis tavoitteessani. >:D

Haddi on kehuilla käyvä mopo. :)

Ravi on edelleen Haddille se vaikein askellaji...

... Mutta edistystä on tapahtunut, se käyttää sentäs jo sisätakajalkaansa. Pikkuhiljaa se tästä vielä... :D

Virkkuukoukkulun se saa vielä anteeksi, varsinkin kun ei ole sentäs koko aikaa luotilinjan takana.

Seuraavassa postailussa on ehkä lisää meidän työurasta sekä kunnonkohotuskuurista, luonnollisesti tuollaisella möhömahalla ja surkeilla lihaksilla ei paljon perunapeltoa aurata — ja puhun nyt sekä hevosesta että ohjastajasta. :V Kenttäkin on ehkä silloin jo enemmän kentän näköinen, pidetään ainakin peukkuja!

Ruunaremmiä tuli pitämään loppukesän ajan kurissa 2-v risteytysponitamma Sandra.

Eipä ole taas vaihteeksi hetkeen tullut kirjoiteltua, mutta kun ei ole oikein mitään kirjoittamisen arvoistakaan tapahtunut karkureissua lukuunottamatta. Arki rullaa samaan tahtiin, alkuviikon olen töissä ja kotona aika menee hevosiin ja niiden tuomiin oheistoimintoihin kuten este- ja trailkaluston askarteluunpaskarteluun (pitää näyttää teille kuvia meidän überblingbling hopea- ja kultapuomeista >:), kentän rakenteluun ja heinäntekoon. Meillä on nimittäin maailman mukavin naapuri joka lahjoitti meille kokonaisen pikkupellollisen heinää, niin että nyt saatiin "starttipakettina" kaksi kuormaa heinää vintille laidunkauden päättymistä odottamaan.

Kentän rakentamista aloitellaan seuraavalla viikolla, niin päästään sitten kotonakin treenaamaan. :) Ostin myöskin kausikortin Haukkamäen Hevostilalle niin etten jäisi vaille vahtimista ja tukea, se on nimittäin huomattu mitä tapahtuu jos ratsastelen liian pitkään ilman valvovaa silmää...

Niin, karkureissu, jonka pääorientoijan muotokuvan näette oikealla, ne on ne ponit...  Kävipä nimittäin niin hassunhauskasti että sain kesken  työpäivän puhelun että meidän hevoset oltiin nähty parin kilsan päästä kotoa, joten siinäpä sitten lähdin sutinalla kotiin ja isommalla porukalla sitten ruunien perään. No, jäljet johtivat tien päähän ja siitä suoraan metsään... Koko päivä etsittiin, rajattiin kartasta maastoa, eksyttiinkin kerran ja tulkittiin katkenneita saniaisia — "Tästä on selvästi mennyt hewoinen!" Sitten tuli puhelu. "Niin siis meidän mökkinaapuri oli katsonut että tuolla ui hirviä, mutta oli sitten kiikareilla katsonut että ne olikin hevosia. Ne ui johonkin saareen."
Saareen.
SAAREEN.
Piti oikein kahteen kertaan kysyä että siis minne?! Ne kaksi läskipalloa kesälomalaista, rapakuntoista ruunanrupsukkaa olivat kaiken logiikan vastaisesti pulikoineet järvenselän kautta saareen. Mietin jo että miten helkkarissa ne saadaan sieltä pois, kun paikalle päästyä todettiin että herrat olivat uineet vielä saarestakin muuan mökin rantaan, joka onneksi oli niemen kärjessä. Erään tallilaisen äiti tuli meitä auttamaan, he kun asuivat siinä järven rannassa, ja soutuveneellä lähdettiin sitten hakemaan seikkailijoita. Ensin yritimme uittaa kaksikon kapeasta salmesta, Sintsi-poni kyllä ui veneen perässä mutta Haddihan ei sitten enää osannutkaan uida ja jäi pomppimaan pystyyn rannalle: Sintsi hätääntyi ja ui veneen alle, hyvä ettei hukkunut, ja täydessä kaaoksessa palattiin rantaan kun ensin käytiin törmäämässä laituriin. :D Eipä siinä muu auttanut kuin ratsastaa niemen kautta pois, hillitöntä hetteikköä ja isoja ojia tuli vastaan, Haddi kävi kierroksilla ja Sintsi riepotti meikää narun päässä. Ei naurattanut paljon yhtään, ei myöskään se että loppujenlopuksi meidän piti vielä taluttaa pällit seitsemän kilsan päästä takaisin kotiin... Molemmat olivat luonnollisesti olleet ilman kenkiä ja töppösiä liikenteessä, joten voi kuvitella miten nafteiksi oli varsinkin ponin kaviot olivat sillä reissulla rähjääntyneet.

Mysteeriksi jäi, miksi herrat uivat yhteensä melkein kilometrin matkan järveä pitkin, ja mistä ne taikoivat kunnon tehdä moisen lenkin allergialoimet niskassa? Varmaan painoi kangas kivasti, ja jos jompikumpi olisikin sotkeentunut loimeensa...

Tarvitseeko edes kertoa että nyt meillä on ehjä, max. 12 voltin paimen ja lankaa kolme kerrosta. Se on kurjaa jos hevoset huomaavat paimenen kosahtaneen ennen kuin itse ehtii. :-------D Sen opin jäljittäessäni kadonneita hevosia itikoiden armoilla keskellä kuusimetsää eksyksissä vieraassa maastossa....

Muistatteko muuten kun silloin aiemmin kerroin teille selkkauksestani muuan Tara-tamman kanssa, ja epätoivoisista yrityksistäni tulla toimeen sen kanssa? Rouvahan on aivan mahtava ja taitava, iloinen ratsu, mutta minun kanssani oli aina jarrut ihan hukassa ja sinkoiltiin miten sattuu.
No, eilen minulla oli yksityistunti ja listassa luki Eetu - Timo Tara. Että FFFFFFFFUUUUU- so close yet so far, melkein sain suosikkini alle mutta nähtävästi laitetaankin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Mutta mutta! Jotakin ihmeellistä tapahtui, sillä heti alkukäyntien aikana löytyi oikeat nappulat ja loppujenlopuksi tunnista tuli oikein onnistunut, melkeinpä loistava minun mittakaavassani. Kun Tara ei enää kiitänytkään kuin kiskoilta karannut veturi ja opin mitä nappuloita sen kanssa pitää painella, niin lopulta oikeastaan täysin ihastuin siihen ja nyt toivon jo saavani sen seuraavallekin tunnille... Ja sitä seuraavalle...

Niin vaan se ihmisen mieli muuttuu. :V

Ja nyt kun suokkitammoihin päästiin puheeksi, niin aiemmin esittelemäni Etta-tamma on edelleen haaveissani, ja yritän nyt saada hintaa vähän tingittyä minulle sopivaksi. En aio päästää näin hyvää tilaisuutta liukumaan näpeistäni, kuinka monta kertaa sitä törmää lähellä kotia myytävään hyvänikäiseen hevoseen jolla on ponnua esteille, on sulaa vahaa koulutuuppailussa, herkkä, reipas mutta maailman kiltein ja selväpäinen, lännenratsastukseen sopiva ja ajaessakin menee? Niin, ja tietty maastovarma. Ehei, kyllä minä vielä jotakin keksin, jos en muuta niin yritän nyt edes päästä viikonlopputöihin tai iltaduuniin lisärahaksi. Mie en luovuta. >:I

// Ja totta kai justiinsa nyt sain kuulla että Etta on jo mennyt. =__= Asadksajdkslj saanko mennä kellariin angstaamaan. *angst*

Hän esiintyy teille alempana.

En tiedä mitä tapahtui, hevosten piti olla täällä vain kesän mutta nyt nähtävästi kesä venyykin loppuelämän mittaiseksi... :V Tulin siihen tulokseen että tuntuu kyllä ihan kohtuuttomalta maksaa ~400 €/kk tallipaikasta kun pihaton rakentaminen talviasuttavaksi vaatisi vain töitä ja jaksamista — ennemmin näen nyt vaivaa ja teen töitä pershikisenä kuin maksan itseni kipeäksi siitä etten jaksanut nyt kesällä niin tehdä.

Eli aina kun rakentaminen alkaa nyppimään, lasken mielessäni paljonko säästän vuodessa sillä että nyt askartelenpaskartelen (4 800 €!). Kyllä pukkaa taas intoa!

Lisätyön lisäksi tämä suunnitelma meinaa myös hevosmäärän kasvua, sillä Sintsi-ponihan palautuu omaan kotiinsa laidunkauden päätyttyä. Olen huomenna menossa katsomaan muuan lupsakkaa suokkirouvaa tässä aivan kotikulmilla, ja kieltämäti vähän jännittää. :D Onhan siitä jo viisi vuotta kun viimeksi olin hevoskaupoilla... Makutuomareita pakkaan kyllä autoon niin paljon kuin mukaan mahtuu ja lupaan olla kriittinen, eli en tee kuten Haddin kanssa — herrahan siis hepuloi koetilanteessa tallissa, yritti vedättää ja tempaisi toisella kokeilukerralla makutuomarini komealla pukkilaukalla tantereeseen, ja uskottelin itselleni että Hödö käyttäytyi niin vain siksi että jännitti uusia ihmisiä. Nyt sitä jännäilyä on kestänyt viimeiset viisi vuotta jos teoriani olisi pitänyt paikkaansa... :--) Kuulemani mukaan tämä tamma on kuitenkin todella kiltti ja rauhallinen luonteeltaan ja sopisi hyvin vähän säikympää hevosta tasoittamaan, joten vaikken nyt haluaisi liian optimistinen olla niin kuulostaa kyllä lupaavalta. Huomennahan sen näkee~

Kentän rakentaminen on vieläkin ihan vaiheessa, sen paikalla kun on selluksi menevä puupino jota ei ole vieläkään ostaja hakenut pois vaikka ennen juhannusta se olisi pitänyt tehdä. Epätoivoissani pykäsin keskelle peltoa pienen 20 m x 30 m aidatun alueen joka saa tuurata hiekkakenttää oman aikansa. On mahtavaa kun Haddilla pystyy taas  maastoilemaan turvallisesti, mutta joinakin päivinä sitä vain kaipaa turvallisesti aitoja ympärilleen... Tänään oli sellainen päivä, Haddi oli aivan vieterinä ja tuulinen päivä teki sen tavallistakin säikymmäksi. Testasin vielä ensimmäistä kertaa tuota ns. kenttää, ja alkutunnista Haddi juoksi pää pystyssä ja kyttäsi jokaiseen ilmansuuntaan. Kun lopulta herra palasi takaisin kuulolle, se väänsi itsensä edestä virkkuukoukuksi ja perse taaskin laahusti kilometrin perässä, eikä tahtonut niin mitenkään kulkea ergonomisemmin vaikka miten annoin ohjaa ja pyysin peppua alle. No, ehkä huomenna parempi päivä...

Sitten taas läjäpinokasa kuvia viimeisimpien viikkojen ajalta. On hyvä aloittaa Dexterillä, riiviöllä joka on selvästi suivaantunut siitä että koiranpentu Sisua huomioidaan välillä enemmän kuin Hänen Ylhäistä Korkeuttaan, ja punaposkien prinssi protestoi asiaa yleensä hyvin kovaäänisesti ja mm. kristallikruunussa istuen ja kristalleja meidän niskaan heitellen... Päivän tietonappula, ei kannata koskaan suututtaa kakadua! D:

Kameran säätökään ei onnistu ilman että joku linssilutikka on mukana, en kyllä tiedä kumpaa tarkoitan. :B

 Kävin tänään kuvailemassa miniatyyrihevosia, ja ei herramunjee ihastuin varsinkin pikkuvarsaan jonka olisi kantanut vaikka selkärepussa. ;u; En tiedä mikä shettiksissä, welsheissä ja minihevosissa oikein viehättää, mutta pitää olla varovainen ettei kohta pursua pihatto pikkuhevosia... Ikuisena haaveena on kahden pienen mustan shettiksen valjakko. Harmi ettei täällä päin turhan paljon pidetä kisoja valjakkoajon merkeissä, onneksi opetusta sentäs edes löytyy. (Kyllä, meikää kiinnostaa kaikki hevosurheilun lajit raveista kouluratsastukseen ja trailista valjakkoajoon...)

Halusin saada kuvia jälleen perinteisesti kesäksi leikatusta keesistä sekä väsäämästäni sulkakorusta — luonnollisesti Dexterin sulista oli pakko nuo korvakorut tehdä, eihän niissä muuten olisi mitään tarinaa. :D Siinä sitten lähti "viimeinen mohikaani"-huulenheitosta idea että pitäähän Haddikin saada kuviin mukaan, joten tässä kerrakin vähän mielenkiintoisempi kuvapostaus uudesta kesäluukista. 8)

Pakko vielä mainita että nuo suitset olen itse punonut, kaikista kumminta että koulussa sisustussuunnittelun kursseilla. Sain jotenkin kummasti ruikutettua opettajalleni että miksei muka suitset voi olla sisustuselementti, voihan ne naulaan pistää roikkumaan... :----D Wut.

Piirrettiin tämmöinen fiilistelykuva Itun kanssa joskus 13-vuotiaina, haaveiltiin omista hevosista ja omasta tallista... En raaskinut ottaa tätä piirrosta pois, dream came true! :V

Oikeasti tämä huone on ihan siisti. :D

Suojakatos vielä hieman puolivalmiina, langat roikkuu ja seinillä oli vielä tavaraa.

Sitten the Sisu-Susi, tuo hurja peto. :B Ajattelin tehdä jossakin vaiheessa, en kyllä yhtään lupaa että missä kun tämä miun netissäoleminen on mitä on, taas yhden erikoispostauksen jostakin talon karva/sulkaturrista kuten aiemmin tein Irmelistä. Tuossa esittelyssä kun sanotaan muuten että se on jo kolme kertaa parantunut pasteurelloosista, niin nytpä luku on jo seitsemässä... Eläinlääkärit pitää Irmeliä jo ihmepupuna, kun aina se vaan siitä jaksaa antibioottien avulla parantua vaikka ennuste näyttääkin usein huonolta. Irmeli ei tahdo lähteä vielä Rainerin luokse sateenkaarisillalle, se aikoo selvästi olla täällä riivaamassa ja kiusaamassa meitä niin pitkään kuin pystyy. :) Hywä.

Mikäs demoni se sieltä viipottaa.