Niin.

En tiedä onko tämä blogi nyt sitten tässä vaiko ei. Kuten olette huomanneet, en ole aikapäiviin kirjoittanut mitään. On tehnyt kovasti mieli, mutta lopulta huomasin että mietin koko ajan mitä uskallan kirjoittaa ja mitä en, millaisia kuvia uskallan laittaa ja löydetäänkö silti minusta vain moitittavaa. Olen ottanut linjan etten julkaise pelkästään parjaavia kommentteja, mutta jostakin syystä Karan saapumisen jälkeen niitä alkoi tulemaan enemmän kuin minulla kesti hermo. Miksi? Ovatko ihmiset kateellisia? Vai ärsyttääkö vain minun hehkutus toteutuneesta unelmasta? Olen kuulemma isin pikku lellipentu (ei sillä väliä vaikka aivan itse kyllä tämän hankinnan kustansin ja tulenkin kustantamaan?), Kara on lihava (?!), Haddi huonosti koulutettu ja kuriton (?!!!), minä kamala leveilevä diiva (diiva ehkä joskus, mutta leveile en tietoisesti) yaddayaddayadda kaikkea muuta minkä vuoksi en ole enää _aikoihin_ edes katsonut uusia viestejä Bloggerista. On helppo päättää ettei anna kommenttien vaikuttaa, mutta kyllä ne vaikuttavat. Yhtä helposti kuin piristyn ja ilahdun positiivisista kommenteista, masennun ja neurotisoin negatiivisista. Ja nyt se vain kippasi yli, ehkä tuli liikaa kakkaa kerralla viestilootaan mutta en ole kuukausiin julkaissut mitään viestejä. En ole edes katsonut niitä.

Bloggaamista en lopeta täysin, sillä jatkan yhteisessä blogissa tyttöystäväni kanssa. Kirjoitan sinne tietenkin silloin tällöin myöskin hevosten kuulumisia, mutta yritän itse pitää linjani enimmäkseen taideaiheissa.

Suurin osa teistä lukijoista ovat olleet mahtavia, ihania ja kannustavia ihmisiä, ja heidän takia minua kirpaiseekin kirjoittaa tämä viesti ja siksi myöskin panttasin päätöstäni kuukausia. Rehellisesti, minun tulee ikävä teitä! .___. Voi kun olisi olemassa kusipääsuodatin joka estäisi kaikkia huonoilla aikeilla olevia ihmisiä pääsemästä blogiin ja voisin lukea ajatuksella kirjoitettuja risuja ja ruusuja, mutta valitettavasti sellaista laitetta ei ole vielä keksitty...

Loppuun kuitenkin jotain iloista: oletko tulossa Horse Fairiin Helsingin Messukeskukseen 8.-9.3? Miitataan siellä! Oli monia lukijoita jotka tahtoisin tavata myöskin naamakkain, joten jos olet tulossa Horse Fairiin niin lauantaina etsiydy Fin-ATA:n (Suomen Ahaltekeyhdistyksen) pöydälle, sieltä löydät luultavasti minut tai ainakin Karan. Meidän ensiesiintyminen julkisuudessa, yay! Tule rohkeasti nykimään miua hihasta mikäli näet, mustista hiuksista ja koruista et voi erehtyä. :)

Oon tehnyt jotain tosi pahaa kun karma näin potkii päähän, ensin hajosi kone ja sen jälkeen ukkonen pisti netinkin poikki ja pinoon. Olen ollut jo useamman viikon ilman omaa konetta ja nettiä, vieroitusoireita on jo havaittavissa — surullisinta tässä on se että pääsen jatkamaan bloggaamista ja muita koneella tehtäviä mukavia asioita vasta heinäkuussa, kun olen saanut ostettua palkallani uuden koneen. :I Niin, paistaa se päivä risukasaankin, sain haluamani työpaikan, bileet!

Miulla olisi niin paljon kerrottavaa ja kuvia näytettäväksi, joten ketutuslukemat ovat korkeina kun en pääse kuvia ohjelmien puutteessa muokkaamaan enkä viitsi lainakonetta turhan tiheään aina ruinuta itselleni. Kesäkuun jälkeen on siis luvassa aikamoinen pommi tekstiä ja kuvia aina laitumillelaskusta Haddin uuteen hippilookkiin ja uusiin, suloisiin varsoihin. Sitä odotellessa, hyvää kesänalkua ja etukäteistä Juhannusta jos en pääse sitä itse ajankohtana teille toivottamaan! C:

Pörröpäällä on teille paljon terveisiä, jos vain maltatte odottaa >:)

Anteeeksi etten ole nyt hetkeen pieneen kirjoittanut. Olen ollut hieman huonovointinen ja toipunut sairaalassa osastolla, pääsin onneksi nyt jouluksi kotiin eikä takaisin ainakaan toivottavasti tarvitse lähteä. :) Enempää en tästä nyt kertoile, mutta ajattelin vain ilmoittaa että elossa ollaan ja kirjoittelua jatkan heti kun vointi lähtee vähän paranemaan! Sama pätee tilaustöihin -jatkan niiden tekemistä heti kun olo on sellainen että niitä pystyy kunnolla tekemään.

Perjantain yksityistunti paitsi paljasti kaikki ne lihakset joiden olemassaolosta en vielä tiennytkään, myös laittoi meikän vähän ajattelemaan. Olen ratsastanut päälle 11½-vuotta, ja silti tunsin oloni varsinkin alkuun aivan tunariksi. Istuin miten sattuu, en tajunnut edes perusasioita kuten vaikkapa että joo, vaikka Haddia taluttelen aina vähän miten nyt vaan mennäänkään niin en voi toimia niin kaikkien hevosten kanssa (ts. Timo ei tahtonut tulla karsinaan koska talutin "väärältä" puolelta eli en ollut sen mielestä johdonmukainen), ja toisaalta myöskin kaikkiin hevosiin pätee samat peruslait -jankkaan aina kaikille että kävele eteenpäin like a boss äläkä käänny katsomaan kun Haddi jumittaa, ja mitä teen itse Timpan kanssa niin käännyn sitä kohti ja nyin minkä jaksan... ..........Oikeasti, voiko aivot mennä offline-tilaan? :D

Minusta tuntuu etten meinaa edistyä Haddin kanssa, ehkä siksi olenkin niin innoissani ja hullunkiilto silmissä harjoittelemassa länkkärijuttuja kun saan jotain uutta opittavaa. Enkkutyylillä en saa sitä pysymään peräänannossa, vaan perse lähtee laahaamaan yleensä viimeistään sitten kun se heittää possupassille tahallaan tai vahingossa. Olen aina ajatellut olevani ihan täysin p*ska ratsastaja kun en saa sitä pysymään edes pikkuisen kasassa, en saa hevosta kuulolle, istuntani on hanurista. Sitten nousin Timon selkään ja istuntakatsauksen jälkeen se alkoi polkemaan alleen ja hakemaan alkuun matalaan muotoon, siitä sitten hieman korkeemmaksi minun tasoihini katsottuna. Se tuntui niin lohdulliselta, niin hyvältä -en olekaan täysi tunari! Olen aina niin kateellisena katsonut kun sellaisetkin pikkulapset, jotka eivät ole edes eläneet yhtä kauan kuin minä ratsastanut, tuntuvat menevän niin hienosti. Jokaisella on blogissaan kuvia hevosesta joka kulkee enemmän tai vähemmän pyöreässä muodossa ja koivet alla, tai jos ei muodossa niin edes sitten sitä perämoottoria käyttäen. Itsestäni saa vain epämääräisiä rönötyskuvia joissa Haddi menee vähän miten sattuu...
Mistä se johtuu?
Miksen minä osaa ratsastaa omaa hevostani?

Joo, länkkäri meiltä onnistuu hyvin siihen nähden että vasta päälle kuukausi on Haddia koulutettu -viime tunnilla se muuten uskaltautui jopa ylittämään sillan, mikä on siis ihan maailman kamalin asia Haddin maailmasssa! Esteilläkin se menee hienosti -tänään siskoni hyppäsi sillä ja minäkin päsäytin yhden 60 cm taso-okserin kun se tarvitsi kurinpalautuksen, hienosti imi esteille, rytmikäs vahva laukka, venytti hienosti okserilla.
Ja silti minua kaihertaa hirveästi se, etten saa Haddia notkistettua, en saa sitä peräänantoon tai pysymään siinä jos saankin, siinä sivussa ei tule muotoakaan. (Tässä on yksi Haddin hyvä puoli, se ei osaa mennä "feikkimuodossa" eli kaula rullalla ja perse vielä tallissa, jos se alkaa pyöristämään kaulaansa niin se 100% myöskin alkaa polkemaan alle)


Tahtoisin olla tavoitteellinen, tahtoisin kilpailla. Kisata voin, mutta tavoitteellisuus jää -minulla ei ole varaa palkata itselleni valmentajaa joka voisi intensiivisesti seurata etten tee virheitä ja saa niitä lumipallomaisesti kasvamaan (kuten tapanani on), ja vaikken Haddia nyt ihan vanhaksi sanoisikaan niin en minä silti ihan hirveän tavoitteelliseksi kisaamisen suhteen voi heittäytyä 16-vuotiaalla hevosella. Sen jalat ovat todella hyvässä kunnossa, tänäänkään eivät edes kuumottaneet hyppäämisen jälkeen, mutta en osaa luottaa siihen että ne pysyisivät hautaan asti hyvinä. Jokainen on vanhus joskus, myös Haddi -ennemmin tai myöhemmin. En vain tiedä milloin se on...

En tiedä että mikä tämän postauksen idea oli. Ehkä jatkaisin Timolla ratsastamista, menisin sillä harjoituskisoihin vaikka. Haddillakin nyt ajattelin seuraaviin harjoituskisoihin mennä, niissä korkein luokka on 40-60 cm eli korkeutta ei todellakaan tarvitsisi miettiä, Haddihan menee siitä vaikka juoksemalla yli. Voisin keskittyä ratojen ratsastamiseen ja laukkaan stressaamatta esteitä niin paljon.
Jotakin on silti pakko tehdä, on järkyttävää tajuta että kaikki nämä vuodet on vain poljettu paikoillaan. Koko 11½ vuoden aikana minulla on ollut vain kaksi, maksimissaan 3kk pituista taukoa, ja olen käynyt vähintään kerran viikkoon tunnilla, viimeisen 4 vuoden aikana myöskin ratsastanut itsenäisestä 3-6 kertaa viikossa. Silti olen aloittelijatasoa.

Masentavaa. :(

Avaudun, nyt taas v*tuttaa. Olen jotenkin taas ihan finaalissa sen kanssa etten sovi muottiin. Ajattelin tänään muutenkin kaikkea surkeaa (Linnut-foorumilla keskusteltiin miten nykyisin lapsilla ei ole mitään moraalia kun koiria retuutetaan, lintuja suihkitaan lakalla, siilejä potkitaan jne.) ja sitten taas törmäsin Hötölässä väitteeseen että olen tyttö, varmaan siksi että eihän pojat saa tykätä hevosista (tai piirtää virtuaalihevosille kuvia, muissa maissa se on ok muttei Suomessa?!), eläimistä, piirtämisestä ja maalaamisesta eikä puhua miltä tuntuu ja välillä jopa herkkistellä.

ASSFDDSDJAKLHKJL. Helvetti soikoon, jos minä en vaan mene siihen "ihannemuottiin" niin sitten en mene! En tajua että miksi Suomessa jätkien pitäisi olla tunnekylmiä ja mitäänsanomattomia, tylsiä lippispäitä joita ei kiinnosta kuin lätkä ja autot (okei ne mua kiinnostaa mut ei mitkään amispoppariooppelit vaan kunnon jenkit -huomenna Old Timeriin näin btw ;), dokailu ja naistennaurattaminen mutta sekin vasta hiprakassa kun ei muuten uskalleta... 


Arvatkaa vaan että onko mulle huudeltu koulussa vaikka mitä (by hienhajuiset, ES:ää kittaavat datanomit ja media-assarijäbät, ikää HUIKEAT 16v) vain sen takia että tuon julki hevosjuttujani ja opiskelen tekstiiliartesaaniksi, ehkä jälkimmäistä vasten tahtoani mutta kuitenkin? "Homo!!" ja "Ämmä!!!" on yleisimmät mitä meikälle suhistaan joko ihan suoraan koululla tai sitten netissä. 
Eikä vaan koulussa, talvella kävin uudella tallilla niin opettaja sanoi että "Eetu on aika hassu nimi tytölle." Kun olin siihen että jaa-a no eipä se tytön nimi olekkaan  niin hän totesi että "nokun eihän pojat ikinä ratsasta..." Eikö? Ehkä sitten olen vain onnekas kun olen törmännyt niin moneen ratsastavaan poikaan/mieheen jo pelkästään kotitallilla?
     Kun viime keväänä pidin Requiem-näyttelyäni tuli lopullinen näyte ihmisten muottiin pistämisestä. Esittelin itseni alkuun että "Eetu mut jos käyttäisit jutussas taiteilijanimeä Latu". Mutta voi hellanlettas kun on tyyppi joka tykkää hevosista, omistaa sellaisen ja piirtää ja maalaakin sellaisia niin eihän se MITENKÄÄN voi olla jätkä?! Jutun ensiriveillä luki "jo pikkutyttönä Latu..."
Voitte arvata että lähti tulenkatkuiset palautteet multa.

Meikällä alkaa palaa pinna, palaa ihan totaalisesti. Ei niinkään siihen että haukutaan, eiköhän jokaista ole pilkattu joskus, mutta kun se että jos joku ei käyttäydykään niinkuin oletetaan niin siitä pitää sitten repiä jotakin? Vaikka ehkä tykkäänkin hevosista ja maalaiselämästä niin toisaalta tykkään mie autoista, tytöistä, kaljoittelusta ja vähän roisista läpästä niinkuin siihen massamuottiin kuuluakseen pitäisi. Vain se että pidän hevosista ja taiteesta tekee musta huutelun arvoisen -onko nykymeno oikeasti tällaista? Kehutaan että ohhoh onpas yhteiskunta kehittynyt kun naisiakin arvostetaan enemmän ja homot ja lesbot voi tulla kaapeistaan, mutta samaan aikaan nuoriso kivittää sanallisesti niitä jotka poikkeavat, oli se poikkeavuus sitten suuntautuminen, harrastus, elämäntapa tai mikä tahansa.


En tiedä mikä ragetus tämä oli, miusta vaan tuntuu että mua on loukattu ihan tarpeeksi yhden elämän varalle. Vuosi sitten harkitsin jo ratsastuksen lopettamista (juuri tuon lehtijutun jälkeen), mutta totesin että ehkä meikän on vaan parempi näyttää että mulla on hei munaa, jatkan harrastusta vaikka sitten selän takana tirskuttekin. Sitä paitsi kun on jotakin lapsesta asti tehnyt niin sitä ei noin vaan lopeteta...


Pieni vetoomus. Elkää jooko solvatko edes leikillään ketään joka ei mahdu perusmuottiin, koska se oikeasti tuntuu tosi pahalta. Ääneen en ehkä tätä kenellekään sanoisi mutta joo, kyllä miulla on välillä tosi paha mieli kun olen lukenut foorumeilla pohdintoja sukupuolestani tai kun tulen koulusta kotiin kuunneltuani tarpeeksi supinaa sen takia että punoin hevoselle suitsia.

Aina ei onnistu ees epäonnistumisessa, silloin puhutaan kyllä jo tosi uusavuttomasta ihmisestä veikkaan ma. :C

Uh oh I must be emo, en tykkää, en yhtääääääään~

Warn your warmth to turn away
Here it's December every day
Press your lips to the sculptures and surely you'll stay
For of sugar and ice I am made, I am made

It's in the blood
It's in the blood
I met my love before I was born
He wanted love, I taste of blood
He bit my lip and drank my warmth from years before

Hiukan itsekäs ja puoliangstinen postaus, jota ei tarvitse lukea jos aikoo vain kertoa miten paskamainen olen -tällä hetkellä tiedän sen varsin hyvin itsekin. :C Kirjoitan tämän lähinnä siksi, että helpottaa myöntää asia ääneen, tai tässä tapauksessa muiden silmille.

En kerro mitään sen tarkemmin, mutta tiedättekö sen inhottavan tunteen kun fiilistelette kahta eri asiaa samaan aikaan samasta aiheesta? Tällä hetkellä olen erittäin, erittäin iloinen ja ylpeä erään läheisen ihmiseni puolesta -samalla myöskin luvattoman kateellinen, minäolentäysinolla-fiiliksillä käyvä mörri. Se johtuu siitä, että jään -jälleen kerran- varjoon sellaisessa asiassa joka on minulle tärkeä, jossa luulen olevani hyvä. Kukaan ei ole maailman paras koska aina löytyy parempia, eikä kukaan ole maailman huonoin koska aina löytyy huonompia: mutta kun on aina tuntenut oman tasonsa olevan suht korkea, ja sitten tajuatkin olevasi pahainen wnb, keskinkertainen... Sitä tulee sellainen olo että olenko mie missään hyvä? Yhtään missään? Jos joku läheinen sijoittuisi hyvin isommissa ratsastuskisoissa, olisin puhtaasti onnellinen hänen puolestaan koska olen aina tiedostanut oman köykäisyyteni ratsastajana. Samaten jos joku saa kiinni musiikkibisneksestä, olen superonnellinen -itse olen täysin pjaska mikä skittaan tulee, ja se on lähinnä henkireikä.
Mutta visuaalisissa taiteissa olen aina luullut olevani hyvä, osannut pitää itseluottamusta sen verran että olen uskaltanut markkinoida itseäni alalle. Vähän aikaa tunnen olevani oikealla asialla, en superhyvä mutten mikään keskivertokaan enään. Ja sitten jään taas varjoon, valokeila siirtyy naapuriin ja minä olen mitättömyys.

Rantrantrant, poistan tämän postauksen ehkä myöhemmin, nyt tämä helpotti.

Angstilapsena pitkästä aikaa.

Pitkästä aikaa rääkkään hahmojani. Jeesh.

Kukaan muu kuin mie ei taida tietää tuon Happoradion biisin merkitystä at the moment ja mitä se muistoissa herättää, mutta...

Mulla on niin eeppinen vitutus päällä että jos joku ei halua tänään riidellä ja kuunnella kettuilua niin musta kannattaa pysyä kaukana.

Ai miksi?
No kappas.... no eihän mulla muuta kuin että

1. Viisaudenhammas murenee olemattomiin mutta olen liian raukkis uskaltautuakseni poistattamaan sen ennen kuin vain (kipeät)juuret on jäljellä.
2. Vatsa on koko ajan kipeä kiitos lääkkeiden, eivätkä lääkärit osaa enää auttaa ilman radikaaleja operaatioita joita en vielä kyllä halua.
3. Eihän mulla muuta ku että Taateli-hamsteri kuoli ilman hyvää ja näkyvää syytä parin kuukauden ikäisenä...
4. Auto prakaa käynnistäessä ja eihän sitä saa kotikonstein korjattua, ties missä sähkölaitteissa vika -> hinattiin tänään korjattavaksi. Oli varmaan naurettavan näköistä kun vanha avojenkki (Pontiac Grandville -73) vetää urheilumallista jenkkiä (Ford Probe -96) korjaamolle. Taas todistettiin vanhojen kunnon autojen arvo, pelastaa uuden polven.
5. Miun on pakko muuttua sellaiseksi miksi en halua ja rikkoa lupaukseni etten ole enää muiden ohjailtavissa. Isn't it wonderous to be gay? No it's not for me.
6. Mie en voi enään julkisessa mediassa, ainakaa netissä siis, sanoa mitään ilman että ihmiset käy kimppuun miun NEUTRAALIN mielipiteen takia. Onko mun pakko valita oonko musta vai valkoinen värimaailmaltani?!
7. Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, en saa Haddilta hokkeja jalasta ja kengittäjä pääsee vääntämään ne irti vasta laitumillelaskun jälkeen. Aka Haddi ei pääse laitumille samaan aikaan kuin muut....

Joo anteeks tää angstipostaus, mut rupes niin vituttaa sen jälkeen ku kuulin yhen keskustelun et nyt kyl taas mulla kiehuu reunojen yli. V-I-T-T-U!

// Niin ja siis jos siulla ei oo muuta ku vastaanväittämistä ja itkemistä mulle niin elä turhaa vaivaudu kommentoimaan, en jaksa nyt.

// PLUS en nähtävästi näekään viikonloppuna rakastani (josta en tiedä millä nimellä kutsuisin häntä ilman että tulee pistämään nenän poskelle siksi että käytän väärää nimeä :D Loistavaa tämäkin), mitä olen siis kovasti odottanut ja minkä voimalla on jaksanu porskuttaa viimesenki saatanan viikon.

Voisin tatuoida otsaani "I'm not gay". Even tho I look like one. :c 


Ärsyttää kun niin tyhmät jutut vetää maahan kun oon at the moment oikeasti tosi nyappy.

Enhän mie oo aikoihin mitään kirjoittanut, ja kyllä ihan vaan siitä syystä että a) en jaksa, en haluu teineillä blogilla b) ei tätä kukaan lue koska en jaksa mainostaa. :D

Sitä vaan että.
Eeppistä vitutusta ja paskaa.

Latu kusee, ja pahasti.

Kiitos aamen angstipostista, hyvää päivänjatkoa, olen niin teini että viillän ranteet auki kalapuikolla. ;<<<<

 No mutta mutta.
Olen ollut todella, todella lagittava kirjoittaja ja se johtuu muutamastakin syystä, joista yksi on se että uskon ettei ketään kiinnosta lukea. Mutta whattahell, kirjoitan sitten omaksi ilokseni ja saanpahan kirjoittaa mitä vain kun kukaan ei miun salaisuuksia kuitenkaan lue, neh? >D (Okei tiedän, surkea yritys)
Toinen syy on se että minulla ei ole elämää, isäni jossakin hulluuden puuskassa tarjoutui maksamaan _aina_ miulle lisää peliaikaa WoWiin -> pelaan, pelaan ja pelaan. Okei on miulla vähän elämääkin, mutta oikeasti vain vähän ja oon taas vaihteeksi ihan nolife. No mut...
...elämä on.
Or isn't that just so lame, isn't it?

Synttärilahjaks voisitte ostaa mulle oikeen elämän että voisin keskittyä olennaisiin (krhmkrhmkrhmköhköh) asioihin, lmao.