Lupasin edellisessä postauksesta (josta on kulunut alle tunti, mutten viittiny samaa postia venyttää :D) kertoilla vähän, miten meillä on Hödön kanssa mennyt. Myöhän ei siis olla mitenkään erityisen hyviä, tai no Haddilla nyt olisi mahiksia kehittyä varmasti vielä niin koulu- ku estepuolellakin, mutta mie ite oon niin onneton ja huono että jarrutan meidän kehitystä.

Siksi mie aattelinkin nyt ottaa itteäni niskasta kiinni: syksyllä se onkin helppoa kun koulut alkaa, samoin säännölliset opetustunnit ja hevosetkin tuntuu pikkuisen piristyvän kun ilmat viilenee eikä oo niin hikistä ja nihkeetä. Tein aivan konkreettisiä opetussuunnitelmia: ostin kirjan täynnä loistavia täsmäharjoituksia niin istuntaan, kouluun kuin esteillekin, ryhdyin pitämään harjoituspäiväkirjaa ja muistiinpanovihkoa ja rupesin käymään säännöllisesti opetuksessa. Ensimmäisenä haasteena olisi päästä miun täysin_paskasta istunnasta eroon... Tässä muutamia kuvia, niin ehkä tiiätte mitä tarkotan...

Tarkotuksena ei siis oo näyttää kuvia miten uuhaahtäydellinen olen, vaan justiinsa nimenomaan niitä kuvia joissa näkee nää miun virheet. Joita on paljon. TODELLA paljon. =___=

Hyvä, harmoninen ratsukko (josta ei voi puhua ees samassa lausees miun ja Hödöttimen kanssa trololololl) on kuitenkin muutakin kuin nätisti kulkeva hevonen ja osaava ratsastaja -ainakin miun mielestä myöskin ratsukon yhteispelillä on iso osa mikä tuloksiin tulee. Oikeastaan yleensä miulle onkin tärkeintä että Haddin kanssa on kivaa ja että voin luottaa siihen ja se miuhun, suoraan sanottuna että pääsisin sen laumassa siihen osaan jota seurataan koska annan sellaisen kuvan että tiedän mitä olen tekemässä. No okei, en aina tiedä mutta ei kerrota sitä Hödölle... ;)

Siihen osaan pääseminen on helppoa, pakko olla koska muuten en olisi päässyt siihen. Pointtina on vain olla hyvä kaveri hevoselle -hevonen ei osaa puhua ihmisten kieltä, mutta ihminen voi puhua hevosten kieltä. Kyhnyttelen säkää tai huiskin kärpäsiä pois Haddin kasvoilta kertoakseni että pidän sitä miun kaverina ja haluan sille hyvän olon, ja nykyisin olen saanut samaa kohtelua itsekin -tosin eihän Hödöpödö erityisen hellästi miua rapsuta ja se häntä siinä pärställä sivaltaa aika kivasti, mutta ajatushan se on tärkein.

Lisäksi kannattaa muistaa että hevonen on varmaankin maailman korruptoitunein eläin -muutama herkku ja se muistaa kyllä, kuka ne antoi ja missä tilanteessa. Tästä hyvänä esimerkkinä, Haddi suorastaan palvoo meikän isää koska hää vain harjaa ja hellii ja syöttää täyteen porkkanoita, siinä missä mie oon se pahis jonka kanssa pitäisi joskus tehdä -HUI- töitäkin. Toisaalta taaskin aina kun joku hakee herraa laitumelta, sille tuodaan leipää tai porkkanaa jonka se saa _vain_ jos tulee vastaan, jolloin lopputuloksena on se että nykyisin Haddi seuraa talliinkin asti vaikka ilman riimua, muistaen että saattaa saada herkkupaloja jos seuraa. Toisaalta tähänkin liittyy hevosen luottamus omistajaansa: nykyisin on kumottu teoria laumanjohtajista, sillä on huomattu että hevoset seuraavat niitä jotka vaikuttavat asioista varmoilta -yksi ehkä keksii mistä löytäisi vettä, silloin seurataan sitä, ja toinen taaskin löytää vaaran uhatessa väljempiä vesiä. Ihmisen on siis osattava herättää hevosen luottamus niin, että se voi seurata kaksijalkaista olo turvallisena, ajatellen "seurataanpas nyt tuota, kaipa se tietää mitä on puuhaamassa."

Tänään sitten teinkin harjoituksia asiaan liittyen, tulin Aleksipaleksin luota illalla kotiin enkä jaksanut enään mitään raskasta kouluvääntöä tehdä joten päätin vain pistää lekkeripeliksi ja juoksennella Haddin kanssa. Se on urvelo enkä saa (eikä kukaan muukaan) sitä juoksemaan liinassa ympyrällä, joten juoksutan sitä yleensä irtona -en voi tosin kovin kauaa sitä tehdä, sillä Haddi ei suostu juoksemaan yksin! Niinpä saan yleensä itsekin hölkyttää ympäri kenttää, ja se on kieltämättä tosi kivaa. Pitää vain varoa ettei Hödötin liikaa innostu, sillä se ei välttämäti aina katso osuuko kaviot meikään kun huuhaaherralle tulee hillitön tarve lähteä kiitämään pukkilaukkaa. Yli se ei kuitenkaan jyrää, sillä ihan ekana opeteltiin se että kun levitän kädet sivuille ja teen stopin, niin käsien ohi ei saa mennä. Jos menee, niin ei tule rapsutuksia tai nameja ja homma otetaan niin kauan uusiksi että raja on selvä.