Apinoin tämän Kaktun ja Futuran blogista, jossa Kaktu esitteli Futuran hyviä puolia ja kehotti myöskin muitakin tekemään niin. Se voisikin tehdä oikeastaan ihan hyvää, sillä tällä hetkellä olen ollut liian keskittynyt Haddin ongelmakohtiin ja kaikkeen mitä pitäisi petrata. Nyt heräsin että oikeastihan miulla on vallan mainio polle, minkä olen välillä tupannut unohtamaan. Jotenkin ne epäonnistumiset aina onnistuu korostumaan, vaikka niitä onkin yleensä harvemmin kuin onnistumisia. Lasken tähän pienetkin "jee se nosti oikean laukan, vaikkakin passitahtisen mut silti omfg"-onnentunteet :D

Haddi on kiltti ja herrasmiesmäinen hevonen. Kun muut konistukset iltaisin potkivat karsinanovia, huutavat ja kuopivat vaatiakseen ruokaa niinkuin-just-nyt-heti, niin Haddin karsinalta kuuluu aina vain vieno pieni hörinä tyyliin "Anteeksi, mutta voisinkohan minäkin saada ruokaa. :C"

Haddi näyttää kutistuneen...? o_o

Tästä aasinsilta siihen että Haddista on tullut hurjan luottavainen. Kun se tuli meille, se oli kyllä kiltti mutta vähän junttura ja sisäänpäinkääntynyt -hassua, mutta silloin sanoin kaikille että se on vähän sosiaalikylmä kun ei sen parhaan hevoskaverinsa lisäksi muita ikinä tervehtinyt eikä ikinä ottanut kontaktia. Nykyisin Haddi on aina korvat tötteröllä kun sen talvitarhaan tai karsinaan tulee, joskus jos on ollut kovakin hinku sisälle kurjasta ilmasta (Haddi on neiti mikä kylmiin sadepäiviin tulee) niin sydäntä lämmittää pikkuinen hörihöri-tervehdys. Muutenkin Hödötin on luottavainen -se seuraa ilman narua ja esimerkiksi (irto)juoksuttamisesta ei tule mitään Haddin mieluummin seuratessa meikäläistä. Nykyisin miun pitääkin pistää Haddille tuntemattomampia ihmisiä sitä juoksuttamaan, sillä miulla ei ole sydäntä hätyyttää toista pois kun niin nätisti turpa niskassa tahtoisi seurata. :( Juostaan sitten yhdessä.
 Luottamuksesta kertoo myöskin se, kuinka hoitaessa Haddi on mukana jutuissa ja on tunkemassa turpaa joka väliin korvat tötteröllä. Lempipuuhaa on myöskin käytävän tapahtumien seurailu, ja Haddi on helppo tavata norkoilemasta pää karsinan ulkopuolella -tötterökorvilla, kuinkas muutenkaan.

Tämän kuvan ootte nähnykki ennen, mutta kertoo hyvin miksi en usein juoksuttele... :DD En jaksa juosta Haddia pakoon kovinkaan kauaa lol.

Ratsuna Haddi on mainio, sillä se on kehittynyt samaan tahtiin kuin mie. Alkuun kun olin tr00 puskailija, ei Haddikaan osannut kentällä juuri mitään ja maastossa kulki aika moitteetta, mitä nyt välillä laukannostoissa pukitteli. Muuten herra oli enemmänkin laiskanpulskea. Nyt kun olen tutustunut vuosien saatossa Hödöön ja tunnen oloni varmaksi sen kanssa, on molemmille tapahtunut aika paljonkin kehitystä -en uskalla edes katsoa vanhoja ratsastuskuvia- ja Haddiin vähän haastetta. Nykyisin nimittäin kentällä se on suht' kuuliainen, mutta maastossa on välillä kausia jolloin on kiva tehdä vähän jäynää kuten kuumentua ja ryöstää heti vähänkin avoimessa maastossa, viedä umpipöpelikköihin, tanssia ja pomppia jos menosuunta ei ole hyvä jne. En näe tätä kuitenkaan mitenkään negatiivisena asiana, vaan miusta on lähinnä hauskaa että hevosessa on monta eri puolta ja pysyn hereillä. Jos ratsu on aina kuuliainen ja "pomminvarma", niin sitten sen kerran kun se lähteekin niin se tuleekin sitten ihan nurkan takaa... Ei, Haddityylinen vaihtelevuus on kivempaa. :)

Haddilla on aina hauskaa. Takana siellä Miia huutelee vapaudennälkäistä lihapullaa takaisin. :) © Lavi?

Haddi on ystävällinen. Sitä saa kuka tahansa tulla hellimään ja paijailemaan, kaikki hellyys on sille tervetullutta ja ties vaikka paapojilla olisi herkkuakin tarjolla... Miusta ehkä hellyyttävintä mitä oon ikinä Hödöltä nähnyt on se, kun annoin erään pienen tuntilaisen (max. 6v) tulla silittelemään Haddia. Pikkuinen vähän arasteli vaikka äiti siinä takana rohkaisikin, mutta kun Haddi tuli talvisessa karvanalleolemuksellaan tykö ja laski päätään että pikkuinen saisi siitä silitellä ja otsaa rapsutella.... Aaaaawn. Sulin. :C Tilanteessa oli jotain niin herkkää ja suloista ettei sitä olisi kyllä valokuvallakaan olisi voinut ikuistaa.

Miia ja Haddi tallin omissa kisoissa.

Innokkuus on myöskin ihan superhyvä. Jos jokin tehtävä tai uuden asian oppiminen kiinnostaa Haddia, se on täysillä mukana. Monesti innostus syttyy siinä vaiheessa kun Haddi itse tajuaa villakoiran ytimen -alkuun se ei tajunnut esteitä ollenkaan ja olin ihan sitä mieltä ettei se niistä pidä. Sitten sen kerran kun herra tajusi että niistähän voi hypätä jopa yli eikä vain läpi rymistää, ollaan otu into piukassa esteillä. Haddi vetää rataa läpi korvat kello kahdessatoista, ja vaikka välillä jotkin erikoisesteet vähän hirvittää niin kun niihinkin ollaan tutustuttu niin yli vaan -tai läpi, jos passilla mennään. Haddi nimittäin välillä innostuu sen verta ettei ole oikein varma jaloistaan, ja silloin mennään tomerasti passilaukkatöltti-sekasotkua. :D Haddin kanssa olen oppinut perstuntuman tärkeyden, myöskin siinä suhteen että osaisi heti lennosta päätellä että mitäköhän askellajia nyt mennään?

Monista voi varmasti tuntua että listasin tässä huonojakin puolia, mutta uskokaa tai älkää niin kaikki nuo on miusta  varsin hyviä puolia -muistakaa että täydellisessä on kaikkea ja virheet ja huonot puolet kuuluvat kaikkeuteen, aka jos ei ole niitä niin voiko olla täydellinenkään?

Sain olkahierontaa -muuten kiva, mutta ei hampaita kiitos! :V