Hienosti olen taas kipeänä ja päänikin täräytin eilen tantereeseen, joten istun nyt kotona ilman mitään järjellistä tekemistä. Nukkumaan ei tee mieli mennä, kun sitten en nuku yöllä.
Ajattelin siis lyhykäisesti kirjoittaa aiheesta apuohjat ja kovat kuolaimet. Miullahan on yleensäkin ottaen karsastus edellämainittuja kohtaan, en tykkää apuohjista tai vastaavista. Haddin kanssa apuvälineisiin on kuitenkin ollut välillä pakko turvautua, joten ehkä inhoni on jonkin verran laantunut huomattuani että joskus niistä voi olla hyötyäkin.
Tää on siis aika paljon tämmöistä pohdiskelua.

Esimerkiksi olympiakuolaimet. Ne ovat ns. "hitaat kuolaimet" eli vaikutus tulee vasta hetken päästä, ja väärin käytettynä kuolaimen vipuvoima voi tehdä paskaakin jälkeä hevosen suussa. Haddi vuosi sitten keksi kuitenkin hassunhauskan "pöpelikkörallin", eli varsinkin maastoissa se vain tyytyväisenä lähti pöpsään eikä mikään keino tuntunut saavan sitä takaisin hallintaan. Lopulta pitkin hampain ostin olympiat, ja arvatkaas mitä -ne auttoivat! Enää ei tarvinnut turvautua epämääräiseen nykimiseen ja epätoivoon, vaan jo pienikin pidäte riitti.
Tästä päästäänkin lempilauseeseeni: Ennemmin kovilla kuolaimilla pehmeästi kuin pehmeillä kuolaimilla kovasti. Mietippä itse kumpi sattuu hevosta enemmän, riuhtominen nivelkuolaimilla kun ratsu riepottaa, vaiko pieni pidäte voimakkaammilla kuolaimilla? Painotan tässä sanaa pieni, koska väärin käytettynä mitkä tahansa kuolaimet saavat aika järkyttävää jälkeä aikaiseksi. Myöskin ne hackamoret, vaikka eivät suussa olekaan niin nopeasti sen hevosen nenän rikkoo jos niillä alkaa kauheasti riuhtomaan.
Itselläni olisi tavoitteena, että jos/kun Haddi lähtee viemään, en jäisi sinne suuhun killumana kuten pahana tapanani on. Harmittaa aina ihan hurjasti jälkikäteen, vaikka siinä tilanteessa säikähtääkin niin ei tartteisi hevosraasua satuttaa.
Miinuksena se, että menen helposti liian pitkällä ohjalla kun "en halua roikkua suusssa" eli Haddi ei pysty tukeutumaan kuolaimeen kunnolla. 

Toinen asia, apuohjat. Viime keväänä Hödöttimestä oli tosi hauskaa lähteä kiikuttamaan sattumanvaraiseen suuntaan -korvat tötterölle ja turpa kohti taivasta, arvatkaa vain toimiko ratti tai jarru? Eehhei. Lopulta tilanne meni siihen etten enää uskaltanut lähteä maastoon edes kaverin kanssa, kentällä sentäs tulee aidat vastaan mutta maastossa se vasta hulppeaa olisikin kun hevonen ei näe mihin juoksee ja vastaan tulisi vaikkapa auto... Siinä vaiheessa opettajani tyrkki miut ostamaan thiedemann-apuohjat. Ja jälleen löytyi apu -yritettyään turhaan heittää kuuppansa atmosfääriin Haddi lopetti mokoman kiikuttamisensa.
Thiedemanit ovat miusta kyllä loistokeksintö, pakko sanoa. Niiden ideana on toimia kuten gramaanien, mutta käsiin tulee vain yhdet ohjat. Mie en kuitenkaan muodonopettamiseen niitä käyttänyt, vaan pidin ohjat sen verran löysällä että estivät vaan pään kohoamisen liian ylös. Muuten Haddi sai kulkea aika vapaassa muodossa.

Muotoonopettamista varten ostin sitten piuhat. Itselläni on huonoja muistoja niistä, tunsin aikaisemmin erään tytön joka pakotti poninsa aivan rullalle niillä, ja poniparasta tulikin lopulta sellainen että se yritti juosta ratsastajan alta pois. Siksi miulla meni _vuosi_ aikaa ennen kuin miut saatiin houkuteltua piuhoja kokeilemaan.
Sitten kun lopulta niitä kokeilin, huomasin jälleen olleeni turhan ennakkoluuloinen. Pakkoko niitä on tiukalle vetää? Haddikaan ei ollut moksiskaan, vaikka olin odottanut hepulikohtausta: Hödöllä on vetopaniikki, ja sen laukaisee paine turvassa tai niskassa (tästä syystä pidän turpahihnaa aika löysällä), joten olisi voinut luulla että kumppareista tulisi viboja. Ei tullut, ja kun olen n. kerran 1½viikkoon kumppareita pitänyt niin jotakin muutosta on jo alkanut tapahtumaan. Ei Hödö itseään vielä mitenkään täydellisesti kanna, mutta esim. niskan jumit ovat jo alkaneet siltä höltyä, samoin selän. Pitkärunkoinen hevonen joka on tottunut kulkemaan mäyräkoirana tarvitsee ainakin tässä tapauksessa tavan kantaa itseään ja kulkea oikein, sillä Hödöttimellä oli tosiaan joka paikka ihan jumissa venyttelystä huolimatta. Se oli vaikea saada kasattua, nykyisin homma on alkanut jo helpottua.