Tänään sain siskon houkuteltua kuvaamaan meittien tuntia. Oli aikamoista häsellystä jos totta puhutaan, kun oli niin eritahtisia hevosia samassa maneenissa ja sade vielä esti opettajan äänen kuulumista väleittäin niin jeespoks, meikähän vähän sähelteli. Ja varsinkin -naurakaa pois- koska suurin osa tuntilaisista käytti ensimmäistä kertaa pitkiä länkkäriohjia tuli käskynä että nytpä ratsastetaan kahta kättä käyttäen kun se on "helpompaa"-ja perskuta, meikä ei osannut! :D Olen alusta asti käyttänyt yhtä kättä koska ajattelin että sen pitäisi juurtua selkärankaan että osaisin olla säheltämättä toisella siinä rinnalla, ja nyt olin ihan täysi upi kun en saanutkaan käyttää vain yhtä kättä. Tosin lopputunnista vähän luistin ja salakavalasti siirsin ohjat toiseen käteen, opettaja taisi sen kyllä huomata mutta nähtävästi antoi vähän armoa. :---) Ehkä pitäisi harjoitella joo, onhan tää vähän noloa etten osaa käyttää kahta kättä?
Raippaa jos ihmettelette, niin se on vain varalta. Aikoihin en ole sitä tarvinnut, mutta koska tahdon että Haddi nostaa just heti eikä kohta sen askellajin mitä olinkaan nostamassa, niin pidän sitä vielä ainakin tämän syyskauden messissa. Pari kertaa kun raipalla on muistuttanut että se ravi nousee justiinsa kun sen pyydän, niin kohta se löytyykin jo ilman keppiäkin.
Aliarvioin aina Haddin taitoja, mistä tuli eilen ihan konkreettinen todiste. Yleensä kun käännän Haddia laukassa kentän keskelle se kaartaa suurin piirtein puolikkaalla ympyrällä. Eilen sitten sillä oli kerrankin perse alla, koska olin ehtinyt vasta siirtää katseen ja painaa ohjan kaulaan kun Haddi jo kääntyikin siitä paikaltaan, pyörähtäen takajaloillaan ja jatkamalla keskelle. En todellakaan olisi uskonut että Haddi kääntyy niin laukasta, joten arvatkaa pysyinkö mukana? En onneksi ihan tippunut, mutta löysin itseni takakaaren päältä roikkumasta ja siitäpäs Haddi sitten tykkäsi, ja sitten taas mentiiiiiiiiiin... :D
Meillä oli muutenkin epäonnea, sillä olin justiinsa harjoittelemassa sitä että voitaisiin ravata hitaastikin eikä aina sellaista ravuritasoista kaahotusta, niin tuli kuin tyhjästä aivan järkyttävä raekuuro. Ennen kuin tajusinkaan niin Haddi oli jo ampaissut toiseen kulmaan ja pörisi ja tärisi siellä, enkä ihmettele. Se kuuro oli nimittäin aivan järkyttävä, varmasti yli 80db melu oli koska meikän korviin koski vaikka yritin peittää niitä käsillä. Haddi oli sekaisin, meikä ei kuullut mitään, tuntui kuin maneesissa oltaisiin käynnistetty suihkumoottoria... Loppupäivän kärsin päänsärystä ja korvat tinnittivät, joten voin vain arvailla miten kamalalta se tuntui Haddin herkissä korvissa! Onneksi tajusin hypätä alas selästä heti kun Haddi vähän rauhoittui, sillä se oli aivan hepulina ja sinkoili edestakaisin. Tallityöntekijäkin vinkkasi tallinpitäjälle että käyhän kattomassa että onko Eetu maneesissa vielä hengissä... :D Olen kyllä ylpeä ettei Haddi sen pahemmin vetänyt kilareita, sen tuntien se olisi voinut tehdä mitä vain kun meikäkin oli ihan kriisitilassa kun korviin koski ja sade ei tuntunut ikinä lakkaavan.Että tämmöistä, kyllä ne luonnonvoimat osaa välillä miua muistuttaa että kantsisko kunnioittaa vähän enemmän... Näin kirjoitettuna koko episodi kuulostaa ihan lällyltä, mutta uskokaa vaan sen melun määrää kun maneesin peltikattoon iskeytyy tiheästi melkein marmorikuulan kokoisia rakeita...
// Pakko vielä lisätä että olen aivan rakastunut noihin länkkäriohjiin, suitsista puhumattakaan. Nuo yhden korvalenkin suitset on kivan simppelit, ja vaikkei nuo Hööksin halvat ohjat ole niin painavat kuin jotkut laatuohjat on niin on ne silti n. 10 kertaa raskaammat kuin kouluohjani. Haddi kääntyy nyt niin pienen avuin eikä tarvitse kättä enää viuhtoa edestakaisin että sen kosketus edes vaikuttaisi, namnamnam. Satulaan säästellessä...
 |
| Sählsähl, kädet ei aina ihan tottele. |
