Valmentajia, opettajia, näkökulmia, centered riding...

Minulla on ongelma: päässäni on ainakin tuhat ja yksi postausideaa joista ainakin tuhat olen tainnut listata paperille, mutta en saa aikaiseksi toteutettua niitä. Tiedän että teitä tuskastuttaa kuunnella ininääni ja pitäisi vain istua koneelle ja kirjoittaa, mutta pääni lyö tyhjää aina kun pitäisi kirjoittaa jotain selkeää ja fiksua! Sitten ajattelin tehdä edes jotain rutiinia ja kirjoittaa vähintään jokaisesta valmennuksesta jotakin: no, minä lähdin taas tälle matelulinjalle että ketäpä ne kiinnostaa en kirjoita.

Nyt lopetan matelun ja lupaan kirjoittaa sekä huomisesta Kaisa Pulkkisen tunnista että myös ensi viikon valmennuksesta Karita Kotikulman silmän alla. Keskiviikkona olen aikataulun suosiessa menossa yhäkin vain kuuntelemaan Kimmo Kinnusen tunninpitoa, hänhän on loistava mutta olen arka lähtemään vielä Karan kanssa hänen luokseen: Kimmo on ollut pienestä pitäen yksi idoleistani, joten luonnollisesti minulla on ramppikuumetta lähteä peeloilemaan paikan päälle raakileeni kanssa.

Olen pitkään harkinnut perehtyväni centered ridingin istuntaharjoituksiin ja nyt maaliskuussa olen lopultakin saanut potkittua itseeni liikettä asian tiimoilta. Käyn Maarit Relanderin tunneilla harjoittelemassa ja olen jo aivan hurahtanut koko hommaan, centered riding on loistava työkalu tasapainoisen ja istuntalähtöisen ratsastuksen kehittämiseen. Olen aina painottanut omassa ratsastuksessani enemmän istuntaa ja kaikki suosikkiopettajani ja -valmentajani ovat olleet hyvin istuntaan keskittyviä, joten ihmettelen kovasti että lähdin vasta nyt kaivelemaan centered ridingiä tarkemmin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :D Mikäli teitä kiinnostaa niin avaan aihetta mieluusti enemmänkin kun itsekin pääsen paremmin jyvälle kyseisistä harjoitteista, ja vaikkei kiinnostaisikaan niin avaan aihetta silti. Hähähä.

Minulla ei ole paljoa uusia kuvia, tai on mutta säästän ne myöhemmäksi ajankohtaisempiin postauksiin. Mutta spämmään teille silti pari alkutalven kuvaa pienestä pallomahaisesta lapsesta... Ei ole ainakaan liian laiha...... köh... Enkä nyt kerro puhunko kaksi- vai nelijalkaisesta. ;(

Kaikista kuvista kiitos Emmi Tiusaselle.

// Niin ja joo, otin nokkiini kun haukuttiin lihavaksi epätekeksi Karaa näiden kuvien perusteella. Joo, sillä oli mahaa, ja niin oli tarkoituskin kerätä massaa kevättä varten kun kuivuu silloin muuten ihan kasaan kun ei ole vielä kunnon lihaksistoakaan. Ensi kerralla kun parjaatte jonkun hevosta niin tehkää se yksityisesti niin ettei kenenkään mieli pahoitu. :--)



Minun syyni herätä joka aamu.



1 kommenttia:

  1. Aivan ihana ja komia on siun heppa! Ai että ku kaipaan entistä omaa pojuani takas koska niinhän se on et nää karvamopot vaan antaa syyn herätä aamuisin :)

Lähetä kommentti

Ruusut, risut, kysymykset ja randomiudet otetaan kaikki vastaan kunhan asiallisina pysytään. :)