Päivä 1 Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin.
Päivä 2 Ensimmäinen hevonen jolta putosin.
Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen.
Hahaha, tämä on noloa. Ensimmäisen kerran elämässäni putosin hevosen selästä kun olin käynyt n. vuoden vakkaritunneilla. Kävelimme uraa pitkin, ratsastin Myy-nimisellä welshponilla, ja sitten se nykäisi ohjista ihan vain että perkele anna sitä ohjaa lisää. Meikähän lentää kuperkeikalla alas kaulan yli... :D Onneksi ei ollut hurja tippuminen, joten vaikka arka varsinkin pienenä olin (olen kyllä välillä vieläkin) niin eipä siinä mitään, hiekat pois vaatteista ja takaisin selkään. Sain kuulla tippumisestani kauan kavereiltani -Myy oli silloin yksi Relanderin tahmaisimmista poneista, tai ainakin näin muistan, ja meikäläinen sitten onnistuu kämähtämään sieltä alas käynnissä ja uralla. \m/ Hallitsen tämän lajin.
Sen jälkeen olenkin lennellyt enemmän tai vähemmän kauniisti, ihmettelen ettei ole mitään aivotärähdystä (Kiitos Haddi <69) pahempaa tullut. Olen mm. jäänyt jalustimeen roikkumaan, lentänyt seinään, tolpan päälle, trippelin päälle selälleni, jäiselle tielle, ryöstävän hevosen eteen ja luojan kiitos se hevonen tajusi loikata meikän yli, hajareisin esteen päälle (Nauran tälle nyt vaikka silloin ei kyllä yhtään hymyilyttänyt :V) ja mitä vielä. Tää on tosi rentouttava ja terveellinen harrastus.
4 kommenttia:
-
Iitu, siinä tapauksessa ollaan samassa kiikkerässä veneessä... :D Kerran kun Haddi sai miut alas linkastua niin eikös se yritä sitä nyt joka kerta, heh. Tässä ollaan rampoja ennen keski-ikää tätä menoa.
-
No ei tuo vielä mitään.. Joku tuli toissa vuonna loppuykäynneissä aika komeasti alas yhden hevosen selästä ja niitä ratsastusvuosia oli vielä sentään viisi vuotta ja puolet vielä siihen päälle. En edes ehtint kunnolla huomata mitä tapahtui. Hevonen kai jotenkin kompastui tai jotain semmoista ja seuraava muistikuva on minä rähmälläni maassa ja hevonen juoksemassa ohjat jaloissa.. Ei ihan paras tapa aloittaa uuden hevosen kanssa... Eipä ole vielä sen jälkeen tullut kyseisen hevosne selkään kiivettyä, ei ollut ihan minua varten vaikka nyt voisi ruuna olla seitsen vuotiaana ehkä hieman erilainen kuin tuolloin viisi vuotiaana.
-
Hämmentävää, mitäköhän lienee silloin tapahtunut. :O
Lähetä kommentti
Ruusut, risut, kysymykset ja randomiudet otetaan kaikki vastaan kunhan asiallisina pysytään. :)
27. maaliskuuta 2012 klo 18.11
Terveellinen ja rentouttava harrastus tosiaan! Väkisin rupee aina miettimään et miks suunnilleen tahallaan haluu rampauttaa ittensä :D
Miulla on siis semmonen poni, jolla on opittu tapa päästä ratsastajasta eroon ja tuntuu vaan niin älyvapaalta kerta kerran jälkeen sen selkään nousta. Taktisesti kyllä tulee pysyttyä maanpinnalla silloin, kun on "hevosten ulkopuolella" jotain tärkeitä menoja!
Itse en ole vielä käynnissä tainnut tippua mutta eiköhän sekin vielä joku päivä tule koettua.. :D