Rose.

Päivä 1 Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin.
Päivä 2 Ensimmäinen hevonen jolta putosin.
Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla on hypännyt isoimman esteensä.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta on tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen.

Tämä on todella, ja siis todella vaikea kysymys. Ikävöin moniakin hevosia -ensimmäistä ja viimeistä hoitohevostani Rosea, lempituntsariani Ölviä, entistä poniani Lempiä... Olisin muuten tähän ehkä Lempin valinnutkin, mutta koska olen kirjoittanut siitä jo aiemmin, päädyn sittenkin ehkäpä yllättäen Ölviin.

Miksi ikävöin Ölviä enemmän kuin Rosea? Rose myytiin, mutta sillä on viimekuulumien mukaan oikein kiva elämä uudessa kodissaan. Ölviä sen sijaan ei enään ole: se kuoli vuosia sitten jouluna, sydän vain pysähtyi. Se oli hämmentävää, sillä kys. tallilla hevosia kuolee todella harvoin, ja samaisena yönä kun Ölppäri nukkui pois, lähti myöskin Trine-vuonis ähkyn kautta. Vuosiin ei yhtään kuolemaa, ja sitten samana yönä kaksi, eri syistä.

Ölvi oli ihana. Muistan tutustuneeni siihen, kun kuulin etten pääsisi perinteiseen joulumaastoon hoitohevosellani eli Rosella (Melros frá Sahala). Opettajani sitten ehdotti Ölviä (Fjölvi från Silverkedjan), ja lähdin maastoreissulle mukaan ruunaa kokeilemaan. Ihastuin siihen sillä reissulla, ihanempaa hevosta en ollut tavannut. Sillä oli jokin hassu maine että se olisi jotenkin jopa kuuma ratsastaa, ja ihmettelen että mistä se maine silloin alkuun tuli -ensin tietty nimittäin jännitin hirveästi selkäännousemista juuri kyseisten juttujen vuoksi, mutta sain huomata että Ölvi oli kaikkea muuta. Rauhallinen mutta silti eteenpäinpyrkivä, ja mikä parasta, kolmikäyntinen! Olen huono issikkaihminen, mutta on kiva ratsastaa aina vaihteeksi sellaisella jolla ei tarvitse miettiä että meneekös se nyt ravia, tölttiä vai possupassia...

Ratsastin Ölvillä sen jälkeen paljonkin, ja varsinkin estetunneilla se oli suosikkini -se oli reipas ja hyppäsi kivasti, mutta pysyi käsissä eikä tyhmäillyt muutenkaan. Vuoden ajan ehdin siihen kiintyä, kun sinisilmäinen kaverini jo nukkui pois. Pikku-Latua itketti kovasti kuulla Ölvin kohtalosta, ei ollut mikään kivoin mahdollinen joululahja... Vieläkin on hirmuisen haikea olo kun Ölviä muistelee. Jos se olisi edelleen tuntsarikaartissa, ratsastaisin sillä varmasti nytkin kun kökkökoipeni takia en katapultti-Haddin selkään raaski lähteä lumpiota kokonaan irrottamaan. Ölvikin oli nimittäin aika iso, varmasti melkein yhtä iso kuin Haddi, se loikkasi laukalle samalla hassulla tavalla kuin Hödövaatti, oli muutenkin samanlainen hupsuttelija mutta vain paljon tasaisempi, rauhallisempi ja huomaavaisempi (eli ei telo ketään pörheyksissään kuten Haddi eilen liikuttajansa... Siitä lisää ehkä myöhemmin, kunhan toivun tästä häpeästä -_-).