Pieni, henkilökohtainen voitto tuntuu välillä paljon massevammalta kuin saada se konkreettinen ruusuke kisoissa. Haddi on nimittäin mennyt tällä viikolla oikein hyvin, se on välillä ollut enemmänkin jopa laiskanpulskea eikä ole esimerkiksi nostanut laukkoja kunnolla, mennyt vain hurrrjaa possupassia. Normaalisti olisin ihan eri fiiliksissä siitä, mutta voi arvatkaapa että miten kivalta tuntuu, kun pitkästä aikaa sitä laukkaa saa oikeasti työstää esiin, eikä estää hevosta kiitämästä päättömästi ympäriinsä. En ole koskaan ennen ollut näin iloinen siitä, että Haddi on laiska. :D

Rauhoittumisen syitä on varmasti monia. Ensinnäkin paukkupakkaset ovat ohi, eli hevosilla ei ole niin suurta tarvetta lämmitellä itseään liikkumalla hulluna. Toisekseen nyt kun Haddi kulkee hyvin liinassakin/kuuntelee hyvin ääniapuja, voin ottaa alkuun siitä turhia höyryjä pois (irto)juoksuttamalla. Kolmannekseen olen vihdoinkin päässyt pomoksi, joten Haddi uskoo helpommin jos sanon että ei.

Viimeisin onkin varmasti auttanut eniten. Kun Haddi pitää meikäläistä ylempänä, se juuri juokseekin liinassa ja irtona. Ennen ei onnistunut, koska Haddia ei huvittanut -nyt se menee, huvitti sitä tai sitten ei, koska mie sitä käsken. Tänäänkin kun irtojuoksutin sitä, niin ensimmäistä kertaa koskaan miun ei tarvinnut juosta sen rinnalla -riitti että kävelin pientä ympyrää keskellä ja tarpeen tullen heilautin raippaa ylöspäin "japjap"-komennon kanssa, niin kyllä pysyi todella kaunis, liitävä ravi! Miksei se voisi ravata yhtä kauniisti ratsastaessakin. :c
En muuten juoksuta pitkiä aikoja (jos joku nyt sitä miettii), varsinkaan jos olen nousemassa sen jälkeen selkääkin. Lähinnä vain annan Haddin ensin spurttailla irtona turhat hölmöilyt pois, ja sitten liinassa otan käynnit, ravit ja laukat niin että ne ovat hallittuja ja that's it. Varsinkin liinassa juoksuttaminen rasittaa hevosen jalkoja yllättävän paljon, enkä tahdo turhaan Hödöttimen koipia kuluttaa.

Niin ja tietenkin johtajana oleminen helpottaa ratsastamistakin paljon, minkä huomasin vasta nyt. Hevonen keskittyy paljon helpommin ratsastajaan, eikä tuijottele muita juttuja ja sätkyile. Tänäänkin tuuli humisi, vesi tippui räystäiltä ja linnut puuhastelivat maneesin katon välissä, mutta Haddi ei alkuverkkojen jälkeen niihin edes kiinnittänyt huomiota -se oli siis ihan uutta, yleensä olen tottunut siihen että aina jos maneesin ulkopuolelta kuuluu vähänkään outo asia niin meikäläiset takaavat komeaakin komeamman balettiesityksen... :---)

Iloisin mielin taas. :) Kuva on muuten otettu ennen meidän ensimmäistä sijoittumista estekisoissa, joten sietääkin hymyillä! (3.)