Tämä tässä on varsinainen onnekuva, saanko esitellä. Väsäsin pitkästä aikaa puuväreillä tietokoneen sijasta, ja olin teostani niin ylpeä että uskaltauduin pistämään piirroksen jopa lärvikirjaan.
Ja kuinkas ollakaan, jostakin kumman syystä tämä työ poiki paljon tilauksia. Juuri kun sain jonoa purettua ja töitä tehtyä, niitä tuleekin lisää, mutta en valita -säästän nimittäin trail-satulaan, ja koska duunia ei ole vieläkään löytynyt niin ns. maitorahatkin kelpaavat minulle, sillä kyllähän pikkusummistakin kertyy isoja lukuja jos vain osaan nyt säästää. :) Joten sanotaanko että tämän päivityksen aiheena on se, että kerrankin olen inisemättä siitä että kun tahtois sitä ja tätä mutku ei saa tuota ja tota, ei, vaan kerrankin oikeasti olen tyytyväinen tilanteeseeni!
Kutisee että kyllä porukat satulan ostamisessa varmasti auttaisivat, mutta jotenkin meikästä tuntuu että haluan säästää siihen kokonaan itse lahjarahoista ja pikkupalkoista, ehkä siitä kunnon palkastakin jos töitä löytyisi. Olen nimittäin huomannut sen maagisen totuuden, että tavaraa arvostaa paljon enemmän kun sen eteen on nähnyt vaivaa -ja koska olen omasta mielestäni saanut kaiken aina vähän liian helposti, niin nyt tahdon näyttää etten ole kumminkaan mikään kermaperse isinäidin lellikki. >:)