Yllättäviä juonenkäänteitä

No puspus vaan sullekki.
Minulla oli kuulemma yllätys odottamassa kun tänään tulisin ratsastustunnille. Mietin jo että kannattaako tänään olla kipeä, tiedän millaisia yllätyksiä välillä kohdalleni sattuu elämässä.

No hyvä että uteliaisuus voitti ja tahdoin tietää mikä yllätys minua odottaisi, sillä kun ajoin Haukkamäelle, löytyi pihasta Lilla Ettan! Eli juurikin se suokkitamma johon aivan lopullisesti olin aiemmin rakastunut koeratsastuksessa ja joka olisi ollut täydellinen, luotettava ja kiltti hevonen minulle, rahat eivät vain riittäneet. Sitten Etta oltiinkin kuulemma jo myyty ja totesin että tuskin näen sitä enää — mutta ostajat eivät tamman myyntihintaa maksaneetkaan, jolloin Etta tuli takaisin kotiin uudelleenmyyntiin ja päätyi lopulta Haukkamäkeen. Eikä ollut onnella rajaa kun sain ratsastaa taas Etalla, tammalla joka sai mielipiteeni suokeista kääntymään millisekunnissa aivan rakastettavalla luonteellaan. 

Hevosasiat ovat siis nyt kertakaikkisen hyvin: minulla on kotona Haddi ja Merlot, joka on aivopessyt minut täydeksi minimaanikoksi. Ettaa näen ja pääsen ratsastamaan Haukkamäessä, joten tavallaan minun ei siitäkään tarvinnut luopua vaikkei se oma olekaan — win/win! 


Täti Tomeran tomerat ravit.

Lisää yllätyksiä: uskaltaudun viemään Merlotin 28.9 pidettäviin miniatyyrinäyttelyihin! :D En ole koskaan ennen esittänyt hevosta itse kehässä, mutta kerta se on ensimmäinenkin... Pitäkää peukkuja että Merlot osaa käyttäytyä, tai minä!

Kaikki ainakin kuulee sitten kun me saavutaan...
Ja sitten ei-niin-yllätyksenä, Haddi on löytänyt taas rallivaihteen, ainakin esteillä. Minä en ole sillä nyt kamalasti hypännyt (trail <3 maastoilu <3 työajo <3) mutta Miia hoitaa sen puolen Höpön kanssa, ja niinpäs parivaljakko on mm. testannut kotikentän portin hyppäämällä sen ylitse karkuun "tunnilta"... :DDD Rakensin kahden esteen sarjan portinpuoleiselle pitkälle sivulle, mutta Haddi ei nähtävästi uskonut että sarja voi olla ilman c-osuuttakin ja oli sitä mieltä että portti kuului ehdottomasti osaksi sitä, piste! Muutenkin on varsin vauhdikkaita hetkiä tullut todistettua kun Haddin korvat kääntyy eteenpäin, turbiinit käynnistyy ja kone lähtee kiitämään...

Haddilla on siis ollut suoraan sanottuna välillä hauskaa meidänkin edestä, ainakaan minä kun en pahemmin (hallitsemattomasta) rallittelusta välitä. :} Onneksi trail, maastopuksuttelut, ajot jne. sujuu ihan ongelmitta, ne on nuo esteet jotka antaa Haddille nyt jotain viboja...

Yllätyksellisesti myöskin ostin Haddille blingbling-kimallepäitset, tosin tuskin tarvitsee edes arvata että Miia oli ostoksilla mukana eikä minulle paljoa vaihtoehtoja annettu että millaiset päitset ostetaan. :D


Huomatkaa super-sexyt hopeapuomit ;O

Tämän jälkeen mokomat karkasivat, Haddin ilmeestäkin sen voi päätellä. :D






7 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Mä pystyn kuvittelemaan, Haddin ilmeen ku se näkee portin... Mäkin oon kerran karannut tunnilta, vaikkain avoimen portin kautta, enkä sen yli. ^ ^

  1. Voi että toi Merlot on söpö!! Aikasemmin ajattelin, että jos joskus oman tallin saan pihaan niin sinne on tultava yks hevonen ja shettis kaveriks.. Nyt alkaa tulla olo, että joko shettiksen tilalle miniatyyri tai sitten vaan kolmennaks.. ;)

    Mites sulla on kengityskoulutuksen kanssa mennyt? :)

  1. Kiitos! Haddille taitaa olla ihan sama onko porttia vai ei, jos se tahtoo haneen niin se menee nähtävästi joka tapauksessa. :"D

  1. Minit on mahtavia ja käytännöllisen kokoisia, ostaosta!

    Koulutuksen annan mennä omalla painollaan, tänä syksynä en koululle nyt menekään kun olisi hirveän hankala sumplia niin pitkiä koulumatkoja töiden kanssa. Joten ihan kotikonnuilla olen nyt lisää varmuutta hakenut, onneksi hoidettavia kavioita löytyy. :) Yrittäjyyskurssille olen nyt menossa, niin saisin starttirahat ja toiminimen.

  1. Kuulostaa mahtavalta! Hyvä juttu, tsemppiä jatkoon! :)

  1. Toi Merlot on niin söpö :3 + otan osaa Haddin harjasta, en todellakaa tiedä mitä mä tekisin jos meijän issikka tulis ton näkösenä pellosta vastaa, ei pahalla :D

  1. Kiitos. :) Ja onhan se harmi että harja lähti, mutta enemmän minua surettaa paha kesäihottuma kuin mitkään esteettiset seikat — ja pystytukkahan Haddi on ollut 4 vuotta meilläoloajastaan eli melkein kaiken aikaa, ja ihan minun omien saksikäsien ansiosta, joten en minä pystytukkaa mitenkään rumana pidä. ;)

Lähetä kommentti

Ruusut, risut, kysymykset ja randomiudet otetaan kaikki vastaan kunhan asiallisina pysytään. :)